Yrityssalon erityisasiantuntija Jouko Urmas sai ensimmäisen tekstiviestin pian sen jälkeen, kun Nokia-puhelimia valmistava HMD Global oli kertonut aikeistaan aloittaa älypuhelinten valmistus Euroopassa. Urmas arvelee, että seuraavaksi hänelle alkavat soitella poliitikot.
Vastaus Urmaksella on valmiina.
– Eurooppa ei tarkoita Saloa. Ei meillä ole sellaisia tilojakaan.
HMD Global julkaisi lauantaina kello 16.00 tiedotteen, jonka otsikko oli ”Nokia-puhelinten valmistus palaa takaisin Eurooppaan”. Yhtiö kertoi aikeistaan aloittaa tuotanto Euroopassa jo tänä vuonna.
– Jos me olisimme joillain listoilla, meihin olisi oltu jo yhteydessä, Urmas toteaa.
Urmas katsoi kuitenkin parhaaksi kysäistä myös Invest in Finlandin ICT-tietäjiltä. Uutinen oli sielläkin luettu ensimmäistä kertaa verkkolehdestä.
Nokia-puhelimia valmistetaan tällä hetkellä tiettävästi ainakin Intiassa, Vietnamissa, Bangladeshissa, Brasiliassa ja Kiinassa. Euroopassa on tarkoitus valmistaa 5g-älypuhelimia, joiden komponentit tulevat Kiinasta.
– Eurooppa tarkoittaa tässä tapauksessa luultavasti ihan eri kustannustason maita kuin esimerkiksi Suomea, Urmas arvioi.
Jouko Urmas veikkaa itäisen Euroopan maita Bulgariaa, Romaniaa tai Unkaria. HMD Globalin markkinointipäällikkö Lars Silberbauer kertoi Helsingin Sanomissa, että yhtiö on jo valinnut puhelinten valmistuspaikan, mutta ei vielä paljasta sitä.
HMD Globalin palveluksessa on runsaat 700 työntekijää. Sillä on maailmanlaajuinen yksinoikeus käyttää Nokian tavaramerkkiä matkapuhelimissa ja taulutietokoneissa.
Nykyään verkkolaitteita valmistava Nokia omistaa HMD:n osakkeista kymmenisen prosenttia.