Raivaussaha huutaa Sorronkulmalla Uuno Hyhkön perikunnan metsäpalstalla. Metsuri Hemmo Mattila perkaa siellä kolmen hehtaarin havupuutaimikkoa. Katkottavana on tuhansia pihlajia ja koivuja, joista pisimmät ovat jo viisimetrisiä.
– Tämä varhaisperkuu tulee tehtyä ajallansa. Se olisi pilannut istutetun puuston, jos olisi varrottu viisi vuotta, Mattila toteaa.
Perikunnan osakas Martti Mäkitalo Koski TL:stä on tyytyväinen. Pienelle mäennyppylälle kahdeksan vuotta sitten istutetut männyt ja tasamaan kuusentaimet saavat tilaa kasvaa.
Salon seudulla on tuhansia hehtaareja samanlaisia taimikoita, joita pitäisi perata ja harventaa. Rahaakin olisi tarjolla, mutta valtion tukea taimikonhoitoon on haettu laiskasti. Pelkästään Varsinais-Suomessa jäi käyttämättä melkein miljoona euroa viime vuonna.
Metsäkeskus on huolissaan.
Valtio kannustaa metsänhoitotöihin maksamalla metsänomistajalle tukea. Nykyinen kestävän metsätalouden määräaikainen rahoituslaki tuli voimaan kesällä 2015. Kemera-lain tarkoitus on ”edistää taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää metsän hoitoa ja käyttöä”.
– Tukkien tuottamisen kannalta taimikonhoito ja ensiharvennukset ovat ratkaisevan tärkeitä. Puolet tulevasta tuotosta voi helposti jäädä saamatta, jos puustolle ei tehdä yhtään mitään, rahoituksen ja tarkastuksen asiantuntija Markku Sievänen Metsäkeskuksesta korostaa.
Taimikon varhaishoidosta saa 160 euroa hehtaarilta ja nuoren metsän hoidosta 230 euroa hehtaarilta. Valtion budjettiin on varattu kemeralle satoja miljoonia euroja kahdeksan vuoden aikana. Viime vuonna tarjolla oli 59 miljoonaa euroa, josta jäi käyttämättä yli 16 miljoonaa.
Taimikoiden perkaukset ja harvennukset laahaavat perässä myös Varsinais-Suomessa.
”Tukea käytettiin vähiten koko nykyisen kemera-tukijärjestelmän aikana. Erityisen huolestuttavaa on taimikoiden varhaishoidon vähäinen määrä. Monen kunnan alueella määrä on vähemmän kuin kolmannes tarpeesta”, Metsäkeskus tiedottaa.
Metsänhoitoyhdistys Salometsän toiminnanjohtaja Olavi Pitkänen muistuttaa, että taimikko pitäisi raivata ensimmäisen kerran viiden vuoden päästä istutuksesta. Toinen hoitokerta on tarpeen kymmenen vuoden iässä.
– Työ koetaan kalliiksi, ja se jää tekemättä. Kustannuksia on kuitenkin kertynyt jo maanmuokkauksesta ja istuttamisesta. Koko aloitus menee pilalle, kun ensimmäistä tärkeää työtä ei tehdä.
Pitkänen ei tee eroa maalaisten ja kaupunkilaisten metsänomistajien välillä.
– Molemmissa on niitä, jotka hoitavat erittäin hyvin ja niitä, jotka eivät välitä tai huomaa hoidon tarvetta.
Uuno Hyhkön perikunta hallinnoi Koski TL:ssä kuudenkymmenen hehtaarin metsäomaisuutta. Kuolinpesä on vuodelta 1968, eikä mukana ole enää yhtään alkuperäistä osakasta. Metsät jäivät perikunnan alkuaikoina vähälle hoidolle.
– Silloiset omistajat olivat aika iäkkäitä, Mäkitalo kertoo.
Vanhoja säästömetsiä alettiin kaataa neljännesvuosisata sitten, kun Mäkitalo ja hänen vaimonsa Hannele päätyivät perikunnan osakkaiksi. Hakkuita ovat vauhdittaneet myös myrskytuhot. Nyt perikunnan palstoista kaksi kolmasosaa on taimikoita ja nuoria metsiä.
Martti Mäkitalo kiertää metsälöä melkeinpä kerran vuodessa katsomassa, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.
– Metsänhoitoyhdistys hoitaa tukien hakemiset.
Kemeraa on jo jatkettu kertaalleen, mutta tänä vuonna se loppuu. Tilalle tulee metka eli laki metsätalouden määräaikaisesta kannustejärjestelmästä. Se vaatii vielä Euroopan komission hyväksynnän.
– Suurin muutos on se, että metsäojien perkausta ja kaivamista ei enää tueta, Markku Sievänen selventää.
Varsinais-Suomessa sillä ei ole suurta merkitystä, sillä maakunnassa on käytännössä jo muutenkin luovuttu metsäojituksesta.
Eduskuntavaalit ovat huhtikuussa, ja puoluejohtajat toisensa perään puhuvat menoleikkauksista seuraavalla hallituskaudella. Riittääkö rahaa metkaan?
– Se on poliittista päätöksentekoa, ja sillä saattaa olla merkitystä, kenestä tulee maa- ja metsätalousministeri. Ei sieltä kuitenkaan niin paljon hyvää tule, että metsätöiden vetkuttelu kannattaisi, Sievänen aprikoi.
Olavi Pitkänen on Sievästä luottavaisempi rahoituksen jatkoon metka-aikana.
– Uskon, että metsätalouteen satsataan edelleen.
Somerolainen metsuri Jouni Paukkonen kävi viime viikolla katsomassa kolmen hehtaarin kuusitaimikkoa Somerolla. Työn tilannut asiakas oli puhelimessa todennut, että palsta pannaan nyt kuntoon. Kemera-tuella ei kuulemma niin väliä, kunhan vesaikko tulee raivattua.
– Perkuu olisi pitänyt tehdä ainakin pari vuotta sitten, mutta kyllä siitä vielä hyvä tulee, Paukkonen arvioi.
Metsäteitä ajellessa Paukkonen kertoo näkevänsä, millaisessa kunnossa taimikot ovat.
– Herra varjele, olisi raivaussahalle töitä. Tuolla näkee, kuinka paljon on hoitamattomia taimikoita, joissa metsä vain kituu. Riukumetsiä, joissa puut eivät pulskistu, kun ovat niin kiinni toisissaan.
Kaikki metsänomistajat eivät Paukkosen mukaan hae kemera-tukea, vaikka hoidattavaisitkin taimikkonsa ostotyönä Jounin Metsätyöapu Ky:llä.
Meillä laitettiin muutama vuosi sitten perikunnan taimikot kuntoon. Kuusitaimikot ovat nyt oikein hienossa kunnossa. Mäntytaimikoiden suhteen tapahtui jokin virhe, mutta en tiedä mikä. Ne käsiteltiin samoin kuin kuusitaimikot ja niin ei olisi kuulemma saanut tehdä. Hirvet varhaisharvensivat mäntytaimikot sen jälkeen uudestaan. Tappoivat osa taimista ja katkoivat. Ei olisi kuulemma saanut missään tapauksessa mennä tekemään varhaisharvennusta, vaan olisi pitänyt antaa olla sillänsä kymmenen vuotta, kunnes taimet ovat yli viisimetrisiä, jolloin hirvet eivät yllä katkomaan taimia. Toinen viisaus oli, että istutusvaiheessa oli jo tehty virhe, alueelle ei olisi missään tapauksessa saanut istuttaa mäntyjä, koska siellä on paljon hirviä, olisi pitänyt istuttaa kuusia,… Lue lisää »
Ennen isännät lähtivät viikoksi omalle metsälle karsimaan. Nykyään taitaa olla niin, ettei hommassa pääse heti laskennallisille tuntipalkoille. Eli on kannattavampaa tehdä jotain muuta. Metsätalouden tuet pitäisi sitoa puuston koko elinkaaren aikaiseen hoitotasoon. Sitten risusavotan järjestämiseen olisi motivaatiota. Syntyisi uusia työllistäviä yrityksiäkin, jotka kouluttaisivat väkeä taimikoiden hoitoon. Metsänhoidossa ei juuri tarvita kielitaitoa, joten tekijöitä löytyy helpommin, kunhan palkanmaksaja on tiedossa sekä tauko,- ruokailu- ja majoitusolot kunnossa.
Nyt herää kysymys, kumpi on parempi asiantuntija, metsissä työtä tekevä metsuri vai tuolillaan jököttävä virkahenkilö tai ministeri? Lintilä sanoi, että tuota metsää on 75 prosenttia maamme pinta-alasta. Kun otetaan huomioon viime vuosien akoiksi hakatut alueet, kalliot ja vesijättömaat, niin mitenkähän on? Kannattaako sillä ”perstuntumalla” niin varmasti asioita esittää?