Tavaraa virtaa kierrätysmyymälöihin keväisin – muutot ja suursiivoukset saavat lahjoittajat liikkeelle

0
Helsinkiläinen Tiia Tokola poikkesi muun muassa Salon Ekocenteriin perjantaina Salossa tekemällään kirppis- ja kierrätysmyymäläkierroksella. – Aarresaaresta jo löysin Aarikan peltirasian. Seuraavat pysähdyspaikat ovat Secondhandmarket ja Salon Osto ja Myynti, kertoi löytöjä ja lasiaarteita etsinyt nainen. Kuva: SSS/Marko Mattila

Kierrätyskeskuksissa alkaa kevään tullen kuhista hiljaisemman talvikauden jälkeen.

– Kevätsiivous saa ihmiset liikkeelle ja tuomaan tavaraa. Kaikenlaista kysytään, Petri Tuominen Perniön Kierrätyskeskuksesta kertoo.

Hän sanoo tavaraa olevan parhaillaankin tarjolla ”riittävästi”, vaikka myymälässä on tehty joulusiivous ja raivattu pois tavaraa, joka ei ole liikkunut.

– Poistimme kokonaisen lavallisen tavaroita. Ne olivat olleet meillä vuositolkulla, eivätkä kiinnostaneet asiakkaita, Tuominen huomauttaa.

Hän arvioi, että kymmenisen prosenttia kierrätyskeskukseen tuotavasta tavarasta joudutaan heittämään saman tien pois. Ehjää tavaraa poistetaan vasta sitten, kun se on maannut kierrätyskeskuksessa pitkään kiinnostamatta ketään.

Someron Ecotekolan Tehdaskujan tilat olivat viime keväänä tupaten täynnä nyssäköitä, kun Ukrainasta tullut pakolaisvirta sai ihmiset lahjoittamaan tavaraa tavallista enemmän. Työpajan ohjaaja Mika Nikkarla toteaa talvella olleen jo hiljaisempaa.

– Viime kesänä piti ruveta suorastaan toppuuttelemaan lahjoituksia, mutta nyt odotellaan kovin, että tavaraa tuotaisiin lisää, Nikkarla sanoo.

Hän toivoo kierrätykseen huonekaluja sekä kodin käyttötavaroita kuten astioita ja lamppuja. Nikkarla toteaa, että välillä lahjoitukset sisältävät rikkinäisiä farkkuja ja puhkikuluneita kenkiä, jotka poistetaan saman tien.

– Huonekalut puretaan, jos ne eivät ole puoleen vuoteen kelvanneet kellekään.

– Nyt odotellaan kovin, että tavaraa tuotaisiin lisää, somerolaisen Ecotekolan työpajaohjaaja Mika Nikkarla kertoo. Hän sanoo asiakkaiden kaipaavan erityisesti huonekaluja ja kodin käyttötavaroita. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Ecotekola ottaa lahjoitukset vastaan Tehdaskujalla, josta osa siirretään Jukolantien myymälään.

– Parhaillaan tavaraa mahtuisi tänne enemmänkin. Kaikkea menee, mitä tulee. Astiat liikkuvat tosi hyvin ja kattilat menevät saman tien. Myös hyväkuntoiset huonekalut, lelut, vaatteet ja kirjat kulkevat, kertoo Anita Tiilikka-Lindberg Jukolantien myymälästä.

– Työkaluja tulee harvoin, mutta ne lähtevät saman tien kiertoon kuten yleensäkin tavarat, joita ihmiset arjessaan tarvitsevat.

Helsinkiläinen Tiia Tokola kiertelee vapaapäivinään kirpputoreja ja kierrätysmyymälöitä tavoitteenaan tehdä löytöjä. Salon tarjontaa hän tutki viimeksi perjantaina tultuaan kaupunkiin tervehtimään äitiään.

– Joskus käy mäihä, ja löytää esimerkiksi Marimekkoa, Aarikkaa tai Iittalaa, hän toteaa.

Somerolta kotoisin oleva Tokola etsii myös lasiaarteita. Hän kerää erityisesti muotoilija ​ Helena Tynellin (1918–2016) maljakoita eri väreissä. Kotoa löytyvät muun muassa Ahkeraliisa ja Piironki.

Kierrätysmyymälä Salon Ekocenteristä todetaan, että erikoisempi tavara vaihtaa nopeasti omistajaa, ja etenkin hyvälaatuiset työkalut ovat kysyttyjä. Ekocenteriin tuodaan ja sieltä kysytään tasaisesti tavaraa laidasta laitaan: huonekaluja, elektroniikkaa, vaatteita, kirjoja, astioita ja leluja. Lahjoituksia vastaanotettaessa pyritään katsomaan, etteivät ne sisällä likaista tai rikkinäistä tavaraa. Pääsääntöisesti kierrätykseen tuodaan hyvälaatuista tavaraa.

Vastikään muuttanut salolainen Marja Kanerva lähti kierrätysmyymälöihin katselemaan uuteen asuntoonsa sopivaa kattolamppua. Salon Ekocenteristä löytyi myös vanhaa keramiikkaa. Kuva: SSS/Marko Mattila

Salolainen Marja Kanerva lähtee kierrätyskeskuksiin ja kirpputoreille yleensä joku tietty hankinta mielessään.

– Monesti uuteen asuntoon tarvitsee toisenlaisia kalusteita kuin entiseen. Suosin kierrätystä, hän painottaa.

Vuosien mittaan Kanerva on ostanut käytettynä monenlaista pyyheliinoista ompelupöytään.

– Esimerkiksi kahvinkeittimen pannun saa kierrätyksestä parilla kolmella eurolla, jos vanha menee rikki, hän huomauttaa.

Viime viikolla Kanerva lähti katsomaan, löytäisikö hän uuteen asuntoonsa sopivaa kattovalaisinta.

– Samalla tulee ostettua kaikkea muutakin, Kanerva naurahtaa.

Hän on itsekin vienyt usein kierrätykseen tavaraa esimerkiksi kevät- ja muuttosiivousten jäljiltä​. Kanerva kertoo myös luopuneensa ruuvien ja muttereiden säilömisestä.

– Olen oppinut viemään ne kotoa kierrätysmyymälään. Täältä niitä sitten löytyy, jos taas tarvitsen niitä, Kanerva huomauttaa Ekocenterissä.