TikTok, Snapchat, WhatsApp, Netflix… – kännykästä on moneen, mutta liiallisesta ruudun tuijottamisesta voi olla nelosluokkalaisten mukaan myös haittaa

0
Oliver Tanskanen (vas.), Leevi Manninen, Viljami Tuomikoski ja Nyyti Laaksonen viettävät kaikki mielellään vapaa-aikaa älylaitteiden äärellä. Puhelimella saa helposti kavereihin yhteyden ja lisäksi se tarjoaa monenlaista viihdettä. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Tupurin koulussa kannustetaan seuraavan viikon ajan oppilaita vähentämään ruutuajan käyttöä kaikkien älylaitteiden osalta. Teemaviikko on osa valtakunnallista Hyvän mielen taitomerkki -oppimateriaalia, jossa vahvistetaan mielenterveystaitoja koulussa monin eri tavoin.

– Tupurin koulussa nostetaan viikon tiimoilta esille hyvä arki ja haastetaan oppilaat Nukutaan hyvin -haasteeseen. Haasteen aikana oppilaita kannustetaan esimerkiksi sammuttamaan älylaitteet hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa, kertoo Tupurin koulun rehtori Hanna-Maija Tuominen.

Neljättä luokkaa käyvät Nyyti Laaksonen, Oliver Tanskanen, Viljami Tuomikoski ja Leevi Manninen pysähtyivät hetkeksi pohtimaan omaa puhelimen käyttöään ja älylaitteiden ääressä käytettyä aikaa. Kaikilla heillä on ollut oma älypuhelin jo useamman vuoden, hieman ennen ensimmäisen koululuokan alkua.

Koulussa puhelimet pysyvät koko koulupäivän ajan repussa, mutta koulun päätyttyä ne kaivetaan monesti esiin jo kotimatkalle.

– Puhelimella tulee lähinnä pelattua ja viestiteltyä kavereiden kanssa. Välillä tykkään pelata myös PlayStationilla. Viikonloppuisin käytän kännykkää ja pelaan pelejä enemmän kuin viikolla, toteaa Viljami.

Nyyti, Oliver ja Leevi ovat myös samaa mieltä siitä, että etenkin viikonloppuisin älypuhelimen äärellä voidaan viettää monta tuntia päivässä. Myös arkena sen ympärillä voi vierähtää useampi tunti.

– Ruutuaikaa ei ole, mutta jos äiti pyytää laittamaan puhelimen pois niin sitten laitan, kertoo Leevi.

Nyyti käyttää älypuhelintaan TikTok-videoiden katseluun, Netflixin seuraamiseen, Snapchatiin ja WhatsApissa viestittelyyn. Hänen kohdallaan puhelin menee iltaisin pois käytöstä iltakymmeneen mennessä.

– TikTokista olen katsonut ainakin askarteluvideoita ja ottanut sieltä hyviä askarteluvinkkejä. Puhelimessa on myös herätyskello ja sen avulla herään kouluun.

Oliver seuraa älypuhelimellaan hauskoja videoita TikTokista, pelaa, viestittelee ja soittaa videopuheluita. Tabletilta hän seuraa tubettajia.

– Soittelen paljon Kotkassa asuvan serkkuni kanssa ja pelaamme paljon yhdessä tietokoneella. Yksi hyvä puoli peleissä on se, että olen oppinut niistä paljon englannin sanoja.

Leevi kertoo käyttävänsä älypuhelinta myös esimerkiksi taskulamppuna. Lisäksi koululaiset tietävät, miten kätevä älypuhelin on muun muassa navigoidessa. Myös äänikirjojen kuuntelu on heille tuttua. Älypuhelin on monipuolinen laite, mutta kokemuksesta lapset tietävät, että sen liiallisesta käytöstä voi myös olla haittaa.

– Ainakin pää voi alkaa särkeä ja muutenkin tulla huono olo, pohtivat lapset.

Liikunta on hyvää vastapainoa ruutuajalle. Nyyti, Oliver ja Viljami harrastavat kaikki vapaa-ajallaan jalkapalloa. Myös Leeville jalkapallo on tuttu laji, mutta sen harrastaminen on todennäköisesti lähiaikoina vaihtumassa sählyyn.

Tupurin koulun rehtori Hanna-Maija Tuominen toivoo, että oppilaat kiinnittäisivät huomioita älylaitteidensa käyttöön sekä riiittävän unen saantiin. Nukutaan hyvin -haaste kannustaa oppilaita miettimään omaa jaksamista arjessa ja sen tärkeyttä. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Tupurin koulun rehtori Tuominen on toiminut työssään pitkään ja nähnyt miten ruutuajan lisääntyminen vapaa-ajalla näkyy lapsissa.

– Ruutujen ääreltä ei välttämättä malteta mennä ajoissa nukkumaan ja monen lapsen kohdalla on havaittavissa väsymystä ja keskittymisvaikeuksia. Tämä kaikki vaikuttaa jaksamiseen ja sitä kautta oppimistuloksiin koulussa.

Tuominen on iloinen siitä, että koulussa lapset pitävät puhelimet sovitusti repuissaan ja niitä käytetään vain joskus opetustilanteissa sekä tarvittaessa opettajan luvalla.

– Tietotekniikkaa käytetään aktiivisesti opetuksen tukena, mutta käytämme paljon myös perinteisiä kirjoja.

Tuominen muistuttaa, että vanhemmat toimivat esimerkkeinä lapsille ja siksi olisi hyvä kiinnittää arjessa huomiota myös omaan ruutuaikaansa. Asian tiimoilta järjestettiin torstaina Kodin ja koulun -ilta.

– Lapset saavat tänään kotiinsa passin, johon he päivittävät viiden päivän ajan oman nukkumaanmenoaikansa ja unen keston, sekä tietoa siitä, heräsivätkö he virkeinä, ja mihin aikaan älylaitteet menivät kiinni, jatkaa Tuominen.

Tuominen toivoo haasteen innostavan lapsia ja huoltajia miettimään, millaista hyvä arki on.

– Olisi kiva kannustaa perheet välillä pois ruutujen ääreltä tekemään yhdessä kaikkea muuta kivaa, kuten pelaamaan lautapelejä, liikkumaan, lukemaan kirjoja tai vaikka vain keskustelemaan, toteaa Tuominen.