Tyksin ja Turun yliopiston huippuosaajat yhdistivät voimansa – osaamiskeskuksella käydään taistoon vakavia tauteja vastaan

0
Tyks Laboratorioissa diagnosoidaan jatkuvasti mikrobeja.Koronavirus tunnistettiin Turussa heti pandemian saapuessa alkuvuonna 2020. Kuva: TS-arkisto/Riitta Salmi

Tyks ja Turun yliopisto ovat perustaneet yhteisen osaamiskeskuksen. Osaamiskeskuksen tarkoituksena on koota yhteen tutkimusryhmät, jotka kehittävät mikrobien aiheuttamien tautien tunnistamista ja sairastuneiden hoitoa.

Maailmalta kulkeutuvat taudit vaativat asiantuntijalaboratorioilta nopeaa reagointia ja pitkäjänteistä työtä. Parhaat keinot torjua pandemioita tulevat tutkimuksen kautta.

Tyks ja Turun yliopisto hakevatkin uuden osaamiskeskuksen avulla entistää parempaa valmiutta vastata vakavien tautien uhkaan. Epidemioihin suojautumisessa keskeinen kysymys on ihmisen vastustuskyky tautia vastaan.

Korona yllätti virustutkijat muuntuvuudellaan, joka jatkuu edelleen.

– Uudella muunnoksella on aina jokin ominaisuus, jonka ansiosta se pääsee leviämään tehokkaammin kuin edeltäjänsä. Nämä variantit ovat huolestuttavia, koska ne pystyvät paremmin murtamaan ihmisten vastustuskykyä. Esimerkiksi ikäihmisille korona voi edelleen aiheuttaa hankalan taudin, virusopin professori Ilkka Julkunen sanoo tiedotteessa.

Tutkijoiden koordinoitu yhteistyö on tärkein keino torjua pandemian vaikutusta. Viruksen ominaisuuksien tunteminen, diagnostiikka, rokotukset ja lääkkeet auttavat yhteiskuntaa selviämään mahdollisimman vähällä sulkemisella.

Erittäin yleisen tulehdustaudin tutkija, kirurgian professori, ylilääkäri Paulina Salminen tuo osaamiskeskukseen oman verkostonsa. Hän johtaa palkittua tutkimussarjaa umpilisäketulehduksen hoidosta.

– Yksi tutkimussarjan tärkeistä tuloksista on ollut, että umpilisäketulehduksessa on kysymyksessä kaksi eri tautia – vaikea ja lievä umpilisäketulehdus. Suurin osa tapauksista on lieviä. Olennaista on erottaa nämä tautimuodot toisistaan, Salminen sanoo tiedotteessa.

Umpilisäkkeen poistoleikkaus on yksi maailman yleisimmistä päivystyskirurgisista toimenpiteistä. Salmisen ryhmä osoitti, että suurin osa lievemmistä umpilisäketulehduksista parantuu antibiootilla tai jopa ilman antibioottia.

Tyks Laboratorioissa diagnosoidaan jatkuvasti mikrobeja ja huomataan uudet tulokkaat. Esimerkiksi koronavirus tunnistettiin Turussa heti pandemian saapuessa alkuvuonna 2020.

Kliinisen mikrobiologian merkitys nousi kriittisen tärkeäksi koronapandemiassa. Kiivaimmillaan Tyksin kliinisellä mikrobiologialla tehtiin yli 2500 testiä vuorokaudessa.