Uniklubi poikkeaa Rock Hotel Salossa toukokuussa

0
Uniklubi on esiintynyt Salossa jo useaan otteeseen. Kuva heinäkuiselta iltatorilta vuodelta 2017. Kuva: SSS/Marko Mattila

Suomirock-yhtye Uniklubi konsertoi Rock Hotel Salossa 5. toukokuuta.

Salon-keikka on osa Uniklubin keväistä levynjulkaisukiertuetta. Bändin kahdeksas pitkäsoitto, joka kantaa ytimekkäästi nimeä 8, julkaistaan 3. maaliskuuta.

Hämeenkyrössä vuonna 1999 perustettu Uniklubi tunnetaan esimerkiksi kappaleistaan Rakkautta ja piikkilankaa, Kaikki mitä mä annoin ja Huomenna. Yhtye voitti vuonna 2004 parhaan rock-tulokkaan Emma-palkinnon.

Uniklubi Rock Hotel Salossa perjantaina 5. toukokuuta kello 19.