Uskelanjoen varresta on löytynyt aiemmin tuntematon rautakautinen asuinpaikka. Nykyisellä pellolla on sijainnut yli tuhat vuotta sitten vauras talo pihapiireineen.
– Havainto on erittäin merkittävä, sanoo alueen arkeologisesta tutkimuksesta vastaava tutkija Juha Ruohonen Turun yliopistosta.
Ruohosen johtama opiskelijoiden ja vapaaehtoisten arkeologiaharrastajien ryhmä inventoi joen ja Somerontien välistä peltoa viime syksynä ja poimi talteen yhteensä noin 2 000 esinettä ja esineen kappaletta. Skaala yltää saviruukun sirpaleista ja pronssi- ja lasihelmistä solkiin ja sormuksiin.
Aineisto on Ruohosen mukaan huomattavan laaja ja monipuolinen, ja löytöjen määrä on poikkeuksellisen iso.
– Tämä on suorastaan tutkijan lottovoitto, hän tiivistää.
Aineisto ja havainnot todistavat, että noin puolentoista hehtaarin peltoalueella sijainnut asuinpaikka on ollut suuri. Pihapiiristä on voitu löytöjen levinneisyyden perusteella hahmotella asuin- ja talousrakennusten sijaintia. Paja ja riihi ovat palovaaran vuoksi hiukan kauempana.
– Aineisto kertoo sen ajan asumisesta, asuinpaikasta ja ihmisistä. Tutkimuksellisesti arvokkainta tässä on kokonaisuus, Ruohonen sanoo.
Tulokset antavat uutta tietoa paitsi paikallishistoriasta myös laajemmin siitä, miten Lounais-Suomen jokivarsilla on asuttu viikinkiajalla eli noin vuosina 800–900. Viikinkiaika kuuluu rautakauteen, joka alkoi noin 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua ja päättyi suunnilleen 1200-luvulla.
Tutkimusaineisto voi Juha Ruohosen mukaan muuttaa käsitystä yli tuhannen vuoden takaisesta asumisesta. Uskelanjoen muinaisen maalaistalon asukkaat ovat käyneet tilan tuotteilla kauppaa.
– He ovat olleet tuottajia, joille on jäänyt ylijäämää. Vaihdannan kautta he ovat voineet hankkia samoja tavaroita kuin ihmiset esimerkiksi Skandinavian eteläosissa. Esineistön perusteella Salon jokilaaksot kuuluivat jo tuolloin laajempaan, koko Itämeren kattavaan kontaktiverkostoon.
Jokivarren viimevuotisista löydöistä on ehditty käydä läpi noin neljännes. Kaikki pellolta poimitut esineet pienintä ruukunpalasta myöten pestään, ja metallilöydöistä otetaan röntgenkuvat. Koko aineiston tutkiminen menee pitkälle kevääseen, arvioi Ruohonen.
– Löytöpusseista voi tulla esiin vielä vaikka mitä. Aineiston tutkimuspotentiaali on mieletön. Esineistä voidaan aikanaan koota vaikka mininäyttely Saloon.
Juha Ruohonen valitsi tutkittavan savipellon sen sijainnin perusteella. Nyt löydetyn asuinpaikan edessä virtaa joki, takana taas on kulkenut entinen Hiidentie, joka on ikivanha kulkureitti Salosta pohjoiseen kohti Hämettä.
– Loivasti jokeen viettävää, hieman hiekkapitoista peltoa on ollut kevyt kääntää. Jokivarressa on ollut niittyä, ja paikassa on voinut harjoittaa maataloutta ja karjanhoitoa.
Pellon tarkkaa sijaintia ei kerrota julkisuuteen tutkimuksellisista syistä.
Ruohosen kehittämässä tutkimusmenetelmässä savipeltojen pintaa käydään läpi sekä silmämääräisesti havainnoimalla että metallinpaljastimilla. Tutkimusryhmä kävelee järjestelmällisesti peltoalueen läpi ja poimii minigrip-pusseihin kaikki vähänkään kiinnostavilta vaikuttavat esineet tai niiden kappaleet.
Löytöpaikkaan laitetaan lippu, jonka avulla paikka merkitään tarkasti talteen satelliittipaikantimella.
– Vaikka peltoja on muokattu vuosisatojen ajan, maahan muinoin päätyneet esineet ovat maassa liikkuneet keskimäärin vain vähän. Kaivauksia ei tehdä, sillä sellaiseen ei ole mahdollisuuksia – eikä oikeastaan tarvettakaan, sillä pääosa löytöaineistosta on pellon pintakerroksissa.
Ruohosen menetelmällä tutkittuja asuinpaikkoja on Uskelanjoen pihapiirin lisäksi Lounais-Suomessa kaksi. Näistä kahdesta on tehty löytöjä yhteensä saman verran kuin Salon kohteesta.
Näkemys viikinkiaikaisen asutuksen sijaitsemisesta juuri jokivarsipelloilla on Ruohosen mukaan tutkimuksellisesti uusi. Jokivarsien pellot eivät entisinä aikoina olleet mutavelliä keväisin ja syksyisin, vaan kasvien peittämää maata. Pellot on raivattu nykyiseen viljelyskäyttöön vasta myöhempinä vuosisatoina.
– Tutkijat ovat aiemmin ajatelleet, että rautakautinen asutus on sijainnut nuoremman asutuksen alla kallio- ja moreenirinteillä. Arkeologit ovat tunnistaneet niistä kalmistot, mutta pelloista on ajateltu, että kuka niille menisi asumaan. Niinpä savikkoon ei ole lähdetty saapastelemaan.
Ruohonen sai vahvistusta ajatukselleen peltojen asutuksesta vuonna 2015, kun hän johti Kaarinan Ravattulassa Ristimäen kirkon kaivauksia. Esinelöytöjä tehtiin maan pinnasta, Aurajoen varresta vain parinsadan metrin päästä itse kirkosta.
Ruohonen sai Kulttuurirahastolta apurahan Salonjokilaakson inventointihankkeeseen, jonka yhtenä tarkoituksena oli tutkimusmenetelmien kehittäminen.
– Halusin testata menetelmää juuri Salossa, ja se näyttää toimivan. Vastaavia asuinpaikkoja on varmasti myös Halikonjokilaaksossa ja Perniössä.
Maan pinnan tarjoamaa – näitä löytyi jokivarresta
- Pronssi- ja lasihelmiä
- Punnuksia
- Hopearahoja
- Pronssisolkia
- Sormuksia
- Keramiikkaa eli ruukunsirpaleita
- Palanutta savea ja savitiivistettä, joka viittaa palaneisiin rakennuksiin
- Savikiekon kappaleita, jotka ovat toimineet pystykangaspuiden painoina
- Keramiikkaa
- Metalliastioiden kappaleita
Suurin osa löydöistä on ollut sirpaleita tai rikkoutuneita esineitä
Juha Ruohonen hakee uusia tutkimuskohteita Salosta
Uskelanjokivarren tutkimushanke on Juha Ruohosen pitkäaikaisen haaveen toteutuma. Salosta kotoisin oleva tutkija on halunnut paneutua Uskelanjoen ympäristöön, sillä aiemmat tiedot seudulta ovat vanhentuneita.
– Täällä ei ole tutkittu 1980-luvun jälkeen juuri mitään verrattuna vaikka Aurajoen ympäristöön. Pieniä tutkimuksia on voitu tehdä teiden rakentamisen tai sähkölinjojen perustamisen vuoksi, mutta ne ovat luonteeltaan pelastuskaivauksia, joita ei tehdä uuden tutkimustiedon saamiseksi, vaan muinaismuistolain velvoittamana.
Tutkimukset alkoivat viime syksynä ja jatkuvat tämän vuoden keväällä ja syksyllä, jos vain sopivia paikkoja löytyy. Tutkimukset vaativat maanomistajan suostumuksen.
– Otamme vinkkejä vastaan tutkimuskohteista ja maanomistajien sekä viljelijöiden tekemistä löydöistä. Paras inventointikohde olisi jokeen rajoittuva, muokattu pelto.
Inventoinnissa ei kaiveta peltoa, eikä sinne jää jälkiä tutkijoiden käynnistä. Mahdolliset löydöt, merkittävätkään, eivät vaikuta pellon viljelyskäyttöön, vaan se voi jatkua ennallaan.
– Jos peltoja on kynnetty jo tuhat vuotta, eivät löydöt muuta sitä miksikään, Ruohonen korostaa.
Juha Ruohonen uskoo, että Salon jo tunnetuilta linnavuorilta sekä rauta- ja keskiaikaisista kohteista voisi löytyä runsaasti uutta aineistoa nykyaikaisten menetelmien avulla. Tutkimusvälineet ovat kehittyneet vuosikymmenten aikana merkittävästi.
– Pienistäkin näytteistä saadaan nykyisin paljon enemmän tietoa irti kuin ennen.
Aivan ensimmäiseksi Ruohonen haluaisi selvittää, miten pitkälle Uskelanjokea pohjoiseen asutus on aikoinaan yltänyt. Hänen mukaansa ainakin Perttelistä saatiin muutama vuosi sitten merkkejä 1000-luvun alun asuinpaikasta.
Tutkijoiden lisäksi peltojen löydöt kiinnostavat myös epäeettisesti toimivia metallinpaljastinharrastajia. Ruohonen nimittää näitä aarteenetsijöiksi.
– Aivan kaikille ei etsintälupia kannata myöntää, sillä aarteenetsijöiden tekemillä löydöillä on tapana kadota ikuisiksi ajoiksi. Samalla menetetään esineiden ja löytöpaikan sisältämä ainutlaatuinen tieto, Ruohonen muistuttaa.
Muinaismuistoilla ei saa käydä Suomessa kauppaa. Nykyisen muinaismuistolain mukaan vähintään satavuotiaista esinelöydöistä on toimitettava tieto Museovirastoon, jolla on oikeus lunastaa esine korvausta vastaan.
Juha Ruohoselle voi laittaa vinkkejä mahdollisista tutkimuskohteista osoitteeseen jukaru@utu.fi
