Biden arvosteli Israelia – Netanjahulle ei tipu kutsua Valkoiseen taloon lähiaikoina

0
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoi toivovansa, että Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu pyrkisi aitoon kompromissiin. LEHTIKUVA/AFP
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoi toivovansa, että Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu pyrkisi aitoon kompromissiin. LEHTIKUVA/AFP

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on arvostellut julkisesti maansa läheistä liittolaista Israelia. Pohjois-Carolinassa toimittajille puhuneen Bidenin mukaan Israel ei voi jatkaa nykyisellä tiellään oikeusjärjestelmänsä uudistuksissa.

– Kuten monet Israelin vankoista tukijoista, olen hyvin huolissani. He eivät voi jatkaa tällä polulla, ja olen sen tehnyt helle selväksi, Biden sanoi.

Israelissa valtavia mielenosoituksia nostattanut lakiuudistus on pantu jäähylle, mutta hallitus ei ole luopunut siitä. Uudistus heikentäisi maan korkeimman oikeuden asemaa laillisuusvalvojana. Mielenosoittajat pitävät hanketta uhkana maan demokratialle.

Biden kertoi toivovansa, että Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu pyrkisi aitoon kompromissiin, mutta Yhdysvaltain presidentin mukaan ”se jää nähtäväksi”. Biden myös sanoi, ettei Netanjahua olla kutsumassa vierailulle Valkoiseen taloon ainakaan lähiaikoina.

Israelissa aloitettiin tiistai-iltana neuvottelut hallituksen ja oppositiopuolueiden välillä oikeusjärjestelmän uudistuksesta. Asiasta kertoi Israelin presidentti Isaac Herzog, jonka virka-asunnolla Jerusalemissa neuvottelut pidettiin.

Presidentinkanslian mukaan puolitoista tuntia kestäneet neuvottelut päättyivät myöhään tiistaina, ja niitä jatketaan jälleen keskiviikkona.