EKL:n Simo Paassilta ministeriön leikkauslistasta: Ei ole kerta kaikkiaan hyväksyttävää

6
- Säästöjä haettaessa kannattaa aina muistaa maan vähä-ääniset ja heikommassa asemassa olevat, sanoo EKL:n puheenjohtaja Simo Paassilta.

Suomea ei nosteta suosta sillä, että ostovoima tapetaan maamme pienituloisimmilta eläkkeensaajilta.

Näin todetaan Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry:n kannanotossa, joka ruotii valtiovarainministeriön maanantaina julkistamaa säästölistaa.

EKL:n salolainen puheenjohtaja Simo Paassilta tyrmää ajatuksen, että indeksikorotuksia pienennettäisiin.

– Esitys työeläkeindeksiin, kansaneläkeindeksiin ja kuluttajahintoihin sidottujen etuuksien indeksikorotusten pienentäminen prosenttiyksiköllä vuodessa neljän vuoden ajaksi leikkaa reaalista ostovoimaa ja alentaa sosiaaliturvan tason pysyvästi alemmalle kehitysuralle myös tulevina vuosina ja vuosikymmeninä, sanoo Paassilta EKL:n tiedotteessa.

– Saman tekisi kaikille pienituloisille ehdotettu pidempiaikainen indeksijäädytys kansaneläkkeisiin. Nämä merkitsisivät suurta ja pysyvää heikennystä maamme eläkkeensaajille, ja se ei ole kerta kaikkiaan hyväksyttävää.

EKL:n mukaan myös eläkkeensaajien asumistuen yhdistäminen yleiseen asumistukeen poikisi enemmän kärsimystä kuin hyötyä.

Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry on eläkkeensaajien edunvalvoja.

6 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Viljelijät tärkeitä, eläkeläiset ei
8 kuukautta sitten

No, viljelijätukien vähentäminen on viimeinen naula suomalaisen ruuan arkkuun. Sota ei näköjään ole opettanut mitään, että varmuusvarastoja pitäisi olla ja omavaraisuutta. Viljelijät ovat ahtaalla hintojen nousun takia, mut nyt VM lyö taas lyötyä. Mistä viljelijä enää saa tienestiä jos tukia vähennetään, kun muutenkin tuotanto on tappiollista? Kustannukset vaan nousee, mut hinnat eivät ja kaupat vievät voitot.

MDI
8 kuukautta sitten

Tätä aina ihmettelen eli miksi viljelijä ei myy kalliimmalla, ketään ei ole pakotettu mihinkään alihintaan myymiseen. Myykää muualle kuin jollekin tukihintahuijarille. Itse ostaisin tuotteita jos vain löytyisi paikka mistä niitä ostaa, ilman keskusliikkeitä yms..

Veka
8 kuukautta sitten
Reply to  MDI

Suomessa on ihmeellinen järjestelmä, jossa ostaja saa määritellä hinnan.

Järjen käyttö suotavaa
8 kuukautta sitten
Reply to  Veka

Kaikki muut ostajat paitsi se lopullinen nälkäinen kuluttaja.

Suomalaista pöytään
8 kuukautta sitten

Viljelijöitä edustava MTK voisi neuvotella kauppojen ja elintarviketeollisuuden kanssa. Hinnat ovat tosin nousseet kaikilla toimialoilla, ei ainoastaan viljelijöillä ja onhan viljanhinta myös hiukan noussut. Kaikista ahtaamalla ovat maidontuottajat, kanalat ja lihantuottajat joilla on suurempi työaika läpi vuoden ja viikon jokaisena päivänä.

Järjen käyttö suotavaa
8 kuukautta sitten

Jos lihantuottajat pistävät navettansa, kanalansa ja sikalansa ovet säppiin kannattamattomuuden vuoksi, mitä me sitten syömme? Sitä kannattaa miettiä. Ei ihminen ole mikään porkkananpurija. Ei pelkkä vihreys meitä hengissä pidä ja töitäkin pitää jaksaa tehdä.