Nolo episodi ajoi pennittömän aatelismiehen Amerikkaan – Halikkoon haudatun sotasankarin elämä on sarja uskomattomia käänteitä

Aatelismies, seikkailija, sotasankari, elokuvaohjaaja ja -näyttelijä, kirjailija, liikemies.

Halikon hautausmaalla lepäävän Carl von Haartmanin ihmeellinen elämä käänteineen olisi loistava Hollywood-elokuvan aihe.

Vai olisiko se liiankin uskomaton?

Hurjan tarinan on koonnut yksiin kansiin Robert Brantberg kirjassaan Espanjan kauhu – everstiluutnantti Carl von Haartman.

Carl Magnus Gunnar Erik von Haartman eli ”Goggi” syntyi aateliseen sukuun vuonna 1897. Hänen äitinsä Edit oli omaa sukuaan Halikon Armfelteja.

Goggin vanhempien tiet erosivat, kun hänen isänsä Carolus menetti pelissä kotikartanonsa Tuohilammen Vihdissä.

Edit avioitui uudelleen Naantalin kylpylän apulaislääkärin Hans Söderlingin kanssa. Perhe muutti Naantaliin, ja Söderlingistä tuli kaupunginlääkäri.

Carl von Haartman laitettiin Vianderin yksityiseen valmistavaan kouluun, jossa hän omien sanojensa mukaan ei erityisemmin kunnostautunut ahkeruudessa eikä liioin hyvässä käytöksessä.

Työväki otti Helsingissä vallan tammikuussa 1918. Goggi päätti muutaman toverinsa kanssa lähteä pohjoiseen liittyäkseen kenraali Mannerheimin johtamaan valkoisten armeijaan.

Seinäjoella selvisi, että Mannerheimin päämajassa palveli Haartmanin sukulaisia. Kenraali itsekin oli kaukaista sukua Haartmanille, ja tämä käski nuorukaista pitämään venäläiset ja punaiset tiukoilla.

Sisällissota vei Haartmania Tampereen kautta Lahteen. Hän yleni nopeasti korpraalista kersantiksi ja lippujunkkariksi, mikä tarkoitti, että hänet katsottiin upseerikoulutukseen sopivaksi.

Hän ehti myös haavoittua lievästi kolme kertaa.

Carl von Haartman ei sylkenyt lasiin vaan viihtyi hauskoissa illanvietoissa. Sisällissodan jälkeen hän päätyi Uudenmaan rakuunarykmenttiin Helsinkiin, ja alkoi ”iloinen aika”.

Nuoret miehet viettivät päivänsä harjoituksissa ja maastoratsastuksilla. Yöt istuttiin ravintoloissa. Parin tunnin yöunien jälkeen palattiin palvelukseen.

Goggin oman kertoman mukaan rakuunaupseerit saivat jatkuvasti kutsuja päivällisille ja tanssiaisiin. He tekivät parhaansa flirttaillessaan ja hakkaillessaan kauniita tyttöjä ja viehkeitä rouvia ”säädyllisyyden rajoissa pysyen”.

Haartman piipahti välillä myös lentäjäkoulutuksessa. Se loppui kahden epäonnisen pakkolaskun jälkeen passitukseen takaisin rakuunarykmenttiin.

Suomeen perustettiin kadettikoulu, ja Carl von Haartman valittiin sen ensimmäiselle kurssille.

Hän pärjäsi hyvin ja pääsi kornettina mukaan muun muassa Italiassa järjestetylle ratsastuskurssille.

Sotilaspalvelus päättyi nolosti. Haartman komennettiin eräistä illanistujaisista kotiin liian kovan humalan takia. Häpeän tunne sai miehen yrittämään itsemurhaa. Sydämeen tähdätty laukaus meni ohi.

Hän joutui eroamaan aktiivipalveluksesta ratsumestarina. Perhe päätti hankkiutua eroon häpeästä lähettämällä miehen Amerikkaan.

Nuorukaiselta otettiin pois oikeus hallita omaisuuttaan, ”jotta isoisän perinnöstä jäisi jäljelle edes jotain”.

Haartman sai ostaa lipun laivaan, ja New Yorkissa odotti maksumääräys, jolla sai ostaa yhden junalipun. Sen jälkeen mies olisi omillaan.

Goggin mukaan Amerikassa oli tarjolla työtä kaikille. Hän aloitti puusepän apupoikana ja teki hanttihommia esimerkiksi karjapaimenena, matkatoimistossa ja hevostenhoitajana.

Haartman katseli vapaa-ajallaan elokuvia ja huomasi, että Hollywoodin sotaelokuvissa eri maiden armeijoiden univormut ja aseet olivat päin honkia.

Hän päätti tarjoutua elokuviin sotilasasiantuntijaksi. Paramount-yhtiö palkkasikin hänet teknilliseksi asiantuntijaksi elokuvaan Häämarssi. Pian sopimusta tarjosi myös Fox.

Haartman alkoi saada nimeä, ja hänellä oli rahaa enemmän kuin koskaan. Sitten mielenkiinto sotaelokuviin hiipui. Mies päätti palata Suomeen ja pyrkiä töihin Suomi-Filmille.

Haartman sai käsikirjoittaa ja ohjata elokuvan Korkein voitto (1929). Hän päätyi esittämään myös sen pääosan.

Mies ei joutunut liiemmin näyttelemään roolissa, jossa nuori, iloinen ja kevytmielinen nuorukainen menettää rahansa naisiin, uhkapeliin ja juhlimiseen.

Haartman ohjasi myös Kajastus-elokuvan (1930), joka jäi viimeiseksi Suomessa valmistuneeksi mykkäelokuvaksi.

Elokuvaa tehdessään Haartman rakastui naispääosaa esittäneeseen Elsa Segerbergiin. Pari meni naimisiin vuonna 1930, ja vuotta myöhemmin syntyi tytär Christina.

Haartman lähti vielä osakkaaksi uuteen elokuvayhtiö Sarastukseen. Sarastus teki muun muassa elokuvan Kuisma ja Helinä, jonka miespääosassa oli Tauno Palo.

Pula-aika ajoi yhtiön vaikeuksiin, ja Carl von Haartman sai huomata olevansa jälleen työtön.

Espanjassa alkoi sisällissota vuonna 1936. Carl von Haartman päätti lähteä sotaan oikeistolaisen kenraali Francisco Francon joukkoihin. Lähtiessään hän lupautui kirjoittamaan seikkailuistaan kirjan ja tinki siitä heti muhkean 5 000 markan etumaksun kustantamolta.

Tyttärensä Christinan hän vei hoitoon anoppilaan. Haartmanin vaimo Elsa oli sairastunut keuhkotuberkuloosiin ja joutui olemaan pitkiä aikoja parantoloissa. Hän kuoli seuraavana vuonna.

Haartman ei osannut espanjaa, mutta hän onnistui pääsemään maahan. Sinnikäs mies hankkiutui 180 miehen yksikön Centuria Catalanan päälliköksi, vaikka ensimmäinen kenraali kehotti häntä poistumaan maasta.

Kielitaidoton kapteeni koulutti joukkojaan tulkin välityksellä. Myöhemmin espanjakin alkoi sujua.

”El capitán Finlandese” osallistui joukkoineen taisteluihin ja haavoittui lievästi. Seuraavana syksynä hän haavoittui uudelleen saatuaan luodin jalkaansa.

Lääkäri harkitsi jalan amputoimista, mutta Haartman ei suostunut. Jalka parani, ja toipumista avitti ihana hoitaja, la belle Marianne.

Etulinjan johtajana viihtynyt Carl von Haartman haavoittui jälleen heinäkuussa 1938, kun sotaa oli käyty kaksi vuotta. Hänen kätensä pelastettiin tunteja kestäneessä leikkauksessa. Lokakuussa mies sai luodin sääreensä.

Espanjan sisällissota päättyi keväällä 1939. Sodan päättymistä juhlittiin perusteellisesti.

Carl von Haartman anoi eroa Espanjan armeijasta palatakseen Suomeen. Hän sai mukaansa 17 kunniamerkkiä, jotka oli myönnetty sodan aikana.

Suomen talvisota puhkesi 30. marraskuuta 1939. Ratsumestari Carl von Haartman ilmoittautui päämajassa marsalkka Mannerheimille ja pyysi päästä rintamalle.

Hänet sijoitettiin Loimolaan everstiluutnantti Wilhelm ”Sota-Ville” Teittisen jalkaväkirykmentti 34:ään 2. pataljoonan komentajaksi.

Sattumalta samassa porukassa taistelivat legendaarinen ”Marokon kauhu” Aarne Juutilainen ja kuuluisa tarkka-ampuja Simo Häyhä.

Joku lehtimies nimesi Haartmanin Juutilaisen esimerkin perusteella ”Espanjan kauhuksi”.

Haartman oli haavoittunut useita kertoja jo Espanjassa, eikä mies säästynyt kolhuilta Kollaanjoellakaan.

Hänen komentotelttansa kamiinaan iskeytyi kranaatti. Kenttäpuhelin sinkoutui Haartmanin ohimoon, ja hän menetti tajuntansa. Lisäksi hän sai sirpaleita silmäkulmaansa ja takapuoleensa.

Toipumislomansa jälkeen hän vietti joulunpyhät Salossa Tammenpään kartanossa tyttärensä ja sukulaistensa kanssa. Kartanoon tuli kaksi merkittävää viestiä: Haartman oli ylennetty majuriksi, ja hänelle oli vihdoin myönnetty ero Espanjan armeijasta.

Helmikuussa Mannerheim myönsi Carl von Haartmanille 3. luokan vapaudenristin.

Tarkka-ampuja Simo Häyhä haavoittui vakavasti, ja hänen luultiin kuolleen haavoihinsa sairaalassa. Häyhä lähetti kirjeen kotiinsa, kertoi olevansa hengissä ja ”lihovansa” parantolassa.

Talvisodan loputtua Carl von Haartman komennettiin rajakomendantiksi Hangon rajalle. Hanko oli vuokrattu Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi.

Haartman joutui tehtävässään tukalaan tilanteeseen, kun nuori suomalainen vänrikki harhautui väärälle puolelle rajaa ja joutui vangiksi. Venäläiset väittivät, etteivät tiedä asiasta mitään.

Parin viikon neuvottelun jälkeen Haartman päätti ratkaista asian omin päin. Hän otti lähimmän alaisen kaverikseen, ja kaksikko ryömi sateisena yönä rajan yli. He vangitsivat venäläisen parivartion ja toivat miehet Suomen puolelle.

Pian Neuvostoliiton rajakomendantti ilmoitti, että kaksi hänen miestään on kateissa. Haartman sanoi, ettei tiedä asiasta mitään. Sen sijaan hän tiedusteli omaa vänrikkiään.

Muutaman päivän pallottelun jälkeen kadonneet löytyivät ”yllättäen” molemmin puolin, ja vangit vaihdettiin.

Haartman sai esimiehiltään ankarat haukut tempauksestaan, mutta mies palkitsi itsensä votkalla ja kaviaarileivillä.

Kesäkuun puolivälissä Carl von Haartman sai komennuksen Saloon. Hän sai komentoonsa Tammidivisioonaan kuuluvan JR 34:n toisen pataljoonan, joka siirtyi pian Tenholan kirkonkylään ja edelleen Skogbyhyn.

Jatkosota oli alkanut, ja Haartman oli jälleen kerran rintamalla. Parin viikon päästä hän sai komennuksen Itä-Karjalaan, johon pääosa Tammidivisioonasta siirrettiin.

Aunuksessa Haartman loukkaantui taas, tällä kertaa erikoisella tavalla. Kenttäpuhelin soi, ja hän vastasi. Samalla hetkellä salama iski korkeaan honkaan ja siitä suoraan linjaa pitkin puhelimeen.

Haartman menetti tajuntansa, mutta jäi henkiin todennäköisesti allaan olleen kumipäällysteisen makuupussin ansiosta.

– On sanottava, että minun kohdallani tämä on ollut todellista salamasotaa, Haartman vastasi everstille, joka tuli tiedustelemaan tämän vointia.

Joulukuussa Haartman sai yllättävän puhelun. Hänet nimitettiin JR 34:n komentajan sijaiseksi ohi kahden virkaiältään vanhemman pataljoonankomentajan.

Tammikuussa 1942 Haartmanin JR 34 oli kovilla venäläisten hyökätessä. Taistelu aaltoili hyökkäysten ja vastahyökkäysten vuorotellessa.

Haartman tuskastui eri esikuntien soitellessa jatkuvasti tilannetietoja. Hän käski pioneeriupseerin hakata poikki puhelinlinjat ja jättää jäljelle vain etulinjaan johtavan yhteyden.

Pian paikalle ilmaantui autolla armeijakunnan komentaja kenraali Paavo Talvela. Hän sai kuulla katkaistuista linjoista ja kyseli Haartmanin suunnitelmista. Tämä sanoi asioiden menevän niin päin helvettiä, että ainoa mahdollisuus on ryhtyä hyökkäykseen.

Talvela kätteli alaisensa ja lähti. Haartman joukkoineen hyökkäsi kaikilla voimillaan, onnistui valtaamaan takaisin menettämänsä kuusi kilometriä ja ajamaan venäläiset takaisin vanhojen puolustuslinjojen taakse.

Haartman sai toisen luokan vapaudenristin ja loman. Lomallaan hän kävi kustantamo Otavassa nostamassa ”pyöreähkön summan” rahaa kirjastaan Francon armeijasta Kollaanjoelle.

Maaliskuussa 1942 jalkaväkirykmentti 34 lakkautettiin. Sen aseet ja sotilasvarusteet luovutettiin Salon suojeluskunnalle.

Haartman kävi tapaamassa tytärtään, joka asui tätinsä Olga Wasastjernan luona Tammenpään kartanossa.

Komentaja itse lähti Lappiin. Hänet määrättiin kielitaitonsa vuoksi yhteysupseeriksi suomalaisten ja saksalaisten joukkojen välille Rovaniemelle.

Saman vuoden lopulla Haartman yllätettiin täysin. Mannerheim määräsi hänet sotilasasiamieheksi Madridiin. Haartman ylennettiin everstiluutnantiksi heinäkuussa 1943.

Jatkosodan päättymisen jälkeen Haartman sai kirjeen, jossa Suomen sotilasasiamies Espanjassa ja Portugalissa kutsuttiin kotiin.

Hän oli seurustellut kreivitär Marie-Eugenie Zichyn eli ”Ifin” kanssa. Pari päätti mennä naimisiin, ja Haartman kääntyi puolisonsa katoliseen uskoon.

Aviopari oli matkalla Suomeen, kun Haartman sai puolustusvoimien väliaikaiselta komentajalta kirjeen. Siinä kehotettiin miestä eroamaan armeijasta.

Vasemmisto oli vahvistunut sodan jälkeen, ja Carl von Haartmanin menneisyys oli rasite. Everstiluutnantti evp. oli jälleen työtön.

Haartman etsi uutta työtä Suomesta. Häneen suhtauduttiin hyväntahtoisesti, mutta vanhan sotilaan kykyä sopeutua arkielämään epäiltiin. Hän päätti muuttaa Espanjaan ja ryhtyä liikemieheksi.

Haartman haki lupaa harjoittaa kompensaatiokauppaa Espanjan ja Suomen välillä. Pyyntö evättiin kahdesti.

Omapäinen mies päätti ratkaista asian ottamalla yhteyttä suoraan kenraali Francoon, jonka joukoissa oli taistellut Espanjan sisällissodassa. Franco lupasi apua, ja kolmas hakemus hyväksyttiin.

Kompensaatiokauppa alkoi pyöriä, ja Haartman ansaitsi jälleen ”tyydyttävästi”.

Marsalkka Mannerheim kuoli vuonna 1951 Sveitsissä, ja Carl von Haartman järjesti kaukaiselle sukulaiselleen muistojumalanpalveluksen Madridissa.

Haartman oli haaveillut muutosta maalle. Hän kävi katsomassa kiinteistönvälittäjien ehdottamia taloja vaimonsa kanssa, mutta mikään ei tuntunut sopivalta.

Lopulta sopiva maatila löytyi El Alamillosta. Satoja vuosia vanhat rakennukset korjattiin ja viljelykset perattiin. Haartmanit alkoivat saada tuloja appelsiini-, sitruuna- ja mandariinisviljelyksiltään.

Haartmanin tytär Christina muutti myös El Alamilloon, tapasi miehen ja meni naimisiin. Häihin matkustivat Suomesta muun muassa Hans-Olof von Essen ja Catharina von Knorring.

Haartman luopui työstään vientiyhtiössä vuonna 1957, muutti kokonaan Alamilloon ja keskittyi hoitamaan tilaa.

Hän päätti perustaa taimitarhan, koska hedelmät eivät tuottaneet tarpeeksi. Taimitarha kasvoi Aurinkorannikon suurimmaksi.

Everstiluutnantti Carl von Haartman kuoli vuonna 1980 El Alamillossa. Hänet on haudattu sukuhautaan Halikon hautausmaalle.

Hänen puolisonsa Marie-Eugenie von Haartman kuoli vuonna 1992.