Financial Times: UBS-pankki korotti tarjoustaan ja on ostamassa Credit Suissen reilulla 2 miljardilla dollarilla

1
Financial Timesin mukaan kauppa halutaan lyödä lukkoon ennen kuin markkinat avautuvat maanantaina. LEHTIKUVA/AFP
Financial Timesin mukaan kauppa halutaan lyödä lukkoon ennen kuin markkinat avautuvat maanantaina. LEHTIKUVA/AFP

Sveitsiläispankki UBS on ostamassa vaikeuksiin joutuneen pankkijätin Credit Suissen reilulla kahdella miljardilla dollarilla eli liki 1,9 miljardilla eurolla, kertoo talouslehti Financial Times lähteisiinsä pohjaten.

UBS:n kerrotaan nostaneen sunnuntaina aiempaa enintään miljardin dollarin ostotarjoustaan. Tästä huolimatta osakkeista maksettava summa on vain murto-osa siitä, mikä niiden arvo oli perjantaina pörssipäivän päätteeksi.

Sveitsiläispankin markkina-arvo oli Bloombergin mukaan perjantain päätteeksi noin 7,4 miljardia Sveitsin frangia eli noin 7,5 miljardia euroa.

Financial Timesin lähteiden mukaan kaikkia Credit Suissen osakkeita koskeva kauppa saatettaisiin allekirjoittaa jo tänä iltana.

Sveitsin viranomaisten on kerrottu aikovan ohittaa muun muassa tavallisesti vaadittava osakkeenomistajien äänestys pikaisella lakimuutoksella. Normaalisti vastaavanlaiseen kauppaan menisi äänestyksineen maan lakien mukaan vähintään kuusi viikkoa.

Kauppa halutaan maaliin ennen kuin pörssit aukeavat

Neuvotteluita on tehty Sveitsissä kuumeisesti, sillä kauppa on haluttu maaliin vielä ennen kuin markkinat avautuvat maanantaina.

Sunnuntaina Bloomberg kertoi, ettei vaikeuksiin joutunut Credit Suisse ollut tyytyväinen UBS:n alkuperäiseen noin 930 miljoonan euron suuruiseen tarjoukseen.

Credit Suisse uskoi tarjouksen olevan liian alhainen ja vahingoittavan osakkeenomistajia sekä työntekijöitä, joilla on yhtiön osakkeita.

Osa Bloombergin lähteistä kertoi sunnuntaina, että sveitsiläisviranomaiset olivat vastatuulessa jopa harkinneet varavaihtoehtona Credit Suissen osittaista tai täyttä kansallistamista, jos UBS:n ostoaikeet kariutuvat, koska aika loppuu kesken.

Financial Timesin mukaan UBS:n ja Credit Suissen fuusio olisi Euroopan merkittävin pankkiyhdistyminen sitten finanssikriisin.

Lauantaina yhdysvaltalaisen sijoitusjätin BlackRockin uutisoitiin valmistelevan Credit Suissesta kilpailevaa tarjousta. BlackRock kuitenkin kiisti väitteet.

Pankin 17000 työntekijän kannalta paljon pelissä

Yhdysvaltalaislehti Wall Street Journal kertoi aiemmin sunnuntaina, että UBS saattaisi ostaa Credit Suissen kokonaisuudessaan, mutta irrottaa pankin sveitsiläiset paikallistoiminnot erilliseksi toimijaksi. Tämän jälkeen UBS säilyttäisi Credit Suissen varainhoitoliiketoiminnan, jota lehti kuvaili arvokkaaksi.

Wall Street Journalin mukaan UBS pitäisi vain ne osat Credit Suissen sijoituspankkitoiminnasta, jotka täyttävät aukkoja joko maantieteellisesti tai sellaisilla tuotealueilla, joilla UBS ei ole edustettuna.

Lehden mukaan UBS:lle voisi koitua kaupasta myös yllättäviä kustannuksia. Osalla rikkaista pankkiasiakkaista on esimerkiksi varoja kummassakin pankissa, ja yhtiöiden sulauttamisen jälkeen nämä asiakkaat voisivat hajauttamismielessä päättää viedä osan rahoistaan toisaalle, lehti arvioi.

Kaupankäyntiä kommentoi viikonloppuna myös Sveitsin pankkityöntekijöiden liitto, jonka mukaan paljon on pelissä myös 17 000 Credit Suissen työntekijän ja näin myös maan talouden kannalta.

– Lisäksi kymmenettuhannet työpaikat pankkialan ulkopuolella olisivat mahdollisesti vaarassa, yhdistys lisäsi uutistoimisto AFP:n mukaan ja vaati työryhmän perustamista tilanteen hallitsemiseksi.

Pankkijätin kurssi syöksyi

Credit Suissen kurssi lähti kuluneella viikolla syöksyyn Saudi-Arabian suurimman liikepankin Saudi National Bankin kerrottua, ettei se ole nostamassa enää omistusosuuttaan Credit Suissesta.

Tämän jälkeen Credit Suisse kertoi lainaavansa enimmillään 50 miljardia Sveitsin frangia eli noin 50,7 miljardia euroa maan keskuspankilta.

Credit Suisse kuuluu maailman 30 suurimman pankin joukkoon. Niitä pidetään koko rahoitusjärjestelmän kannalta liian suurina kaatumaan.

Pankkisektori on huojunut viime aikoina epävarmuudessa kahden yhdysvaltalaispankin kaaduttua. Runsas viikko sitten Yhdysvalloissa pankkiviranomainen kertoi ottavansa haltuunsa rahoituskriisiin joutuneen kalifornialaispankin Silicon Valley Bankin. Viime viikonloppuna viranomaiset päättivät sulkea myös newyorkilaisen Signature Bankin.

Anniina Korpela, Arttu Mäkelä

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Paniikkiostos
2 kuukautta sitten

Olisi nyt odottanut kunnes se kaatuu. Tietysti ostavat, jos on oma lehmä ojassa.