
Salolaisten suun terveydenhuollon asiakkaiden on mahdollista päästä pian hammaslääkäriin palvelusetelillä.
Muun muassa Salon ja Someron ylihammaslääkärinä työskentelevä Heljä Mäklin kertoo, että Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) voi myöntää palvelusetelin esimerkiksi hammaslohkeamiin. Kyse on puolikiireellisestä hoitotoimenpiteestä, joita Salossa on hoidettu alkuvuoden aikana osin ostopalveluna.
– Hoitoon pääsee nopeammin, kun palvelusetelit otetaan käyttöön, Mäklin uumoilee.
Salon kaupunki päätti hankkia suun terveydenhuoltoon jononpurkuapua Med Group Oy:ltä viime marraskuussa. Hoitoja oli määrä suorittaa tammi-maaliskuussa 550–600 kappaletta kahden työparin voimin.
– Viimeiset hoidot tehtiin viime viikonloppuna, Mäklin totesi maanantaina 27. maaliskuuta.
Salo osti kiireapua suun terveydenhuoltoon myös vuosina 2020 ja 2021. Vastaisuudessa mahdollisia ruuhkasumia pyritään oikomaan siis palveluseteleillä.
Suun terveydenhuollon hoitotakuuseen on tulossa rajuja kovennuksia, kun hoitoon pääsyn enimmäisaikaa lyhennetään syyskuussa puolesta vuodesta neljään kuukauteen ja ensi vuoden marraskuussa edelleen kolmeen kuukauteen.
Heljä Mäklin arvioi Salon Seudun Sanomille tammikuun lopussa, että Salossa pääsee kiireettömään hammastarkastukseen noin neljässä ja puolessa kuukaudessa.
– Palvelusetelit eittämättä muuttavat tilannetta puolikiireellisen hoidontarpeen osalta, mutta kenellekään niitä ei pakolla tyrkytetä, hän mainitsee tuoreeltaan.

Yksityisten toimijoiden rooli on merkittävä myös palvelusetelikokonaisuudessa.
– Hyvinvointialue myöntää palvelusetelin, jossa on tietty summa rahaa. Asiakas pääsee setelin turvin yksityisen palveluntarjoajan hoitoon, ja hänen maksettavakseen jää hoidon hinnan ja palvelusetelillä olevan summan erotus, Mäklin selventää toimintalogiikkaa.
Asiakas etsii itselleen sopivan palveluntarjoajan parastapalvelua.fi-nettialustalta. Huomionarvoista on kuitenkin se, että salolaisia suun terveydenhuollon toimijoita ei sivustolla vielä ole.
– Palveluntuottajia on tällä hetkellä Varsinais-Suomen alueella vain Turussa, mutta toiveenamme ja tavoitteenamme on, että salolaisyrityksiä saataisiin alustalle vielä kevään aikana, Mäklin alleviivaa.
Palvelusetelien myönnön Mäklin olettaa alkavan maaliskuun lopulla.
– Tässä vaiheessa on vielä vaikeaa arvioida, kuinka monia salolaisia palveluseteliuudistus koskee, hän sanoo.
Saloon pitäisi nopeasti kopioida jostain toimiva palveluyksikkökäytäntö ja riittävät toimivat järjestelmät, ennen kuin työntekijät loppuvat kokonaan eivätkä eläkeläiset riitä tuuraajiksi.