Huhumylly jauhoi talomyyjästä eläinrääkkääjää: ”Ihan kauhea tapaus”, kertoo nainen, joka oli myynyt kotinsa Kiikalassa ennen kuin poliisi iski

1

Syyttäjä vaatii salolaiselle pariskunnalle tuomiota törkeästä eläinsuojelurikoksesta. Poliisi löysi heidän talostaan Kiikalassa kymmeniä kuolleita ja huonokuntoisia eläimiä pari vuotta sitten.

– Se oli ihan kauhea tapaus, jota en meinannut uskoa. Menetin yöuneni moneksi aikaa, kotitalonsa pariskunnalle myynyt nainen kertoo.

Kiinteistökauppa Vähä-Hirvelässä lähellä Someron rajaa tehtiin syksyllä 2019. Myyjän mukaan alle nelikymppisen pariskunnan nainen lähetteli hänelle kuvia aina vain uusista eläimistä.

– En käsittänyt, että eläimiä tulisi tällaisia määriä.

Myyjä sanoo joutuneensa ilkeiden huhujen kohteeksi, kun eläinten kaltoinkohtelu tilalla vuoden päästä paljastui.

Lemmikkien paljous selvisi joulukuussa 2020 muusta syystä, kun poliisi kävi tilalla toisen rikostutkinnan yhteydessä. Poliisi ei ole julkisuudessa kertonut, miksi he alun perin menivät paikalle. Yllättäen paljastuneen tilanteen hoitamiseksi kutsuttiin valvontaeläinlääkärin lisäksi apuvoimia myös Turun eläinsuojeluyhdistyksestä.

– Jotkut eläimet olivat jo menehtyneet, kun me tulimme. Jotkut olivat niin huonossa kunnossa, että ne menehtyivät hoidosta huolimatta muutamassa päivässä, eläinsuojeluyhdistyksen toiminnanjohtaja Britt-Marie Juup sanoo.

Tilalta löytyi lopulta 86 eläintä: koiria, kissoja, poneja, lampaita, vuohia, kaneja, hamstereita, hiiriä, rottia, chinchilloja, kyyhkyjä, kanoja, liskoja sekä hevonen, minisika, kääpiösiili, ankka ja viisi akvaariokalaa.

– Kaikki eläimet vietiin pois. Osa on sijoitettu uudelleen ja osa jouduttiin lopettamaan, rikoskomisario Juhani Malmberg kertoi Salon Seudun Sanomissa.

Tila sijaitsee sivussa kylätiestä, eikä naapureita ole aivan lähellä. Maatilaan kuuluu asuinrakennuksen lisäksi muun muassa vanha navetta ja sikala, joita ei ollut käytetty pitkään aikaan.

Myyjä kertoo kiinteistökaupan tehtyään ajatelleensa, että tilalla eläinten olisi mukava olla. Naisen hän uskoi olevan eläinrakas. ​

Poliisi tutki juttua ensin eläinsuojelurikoksena, mutta nimike muuttui törkeäksi eläinsuojelurikokseksi tutkinnan edetessä. Myyjä sanoo joutuneensa ilkeiden huhujen kohteeksi.

– Olen henkeen ja vereen eläinten ystävä, mutta juorut ovat kulkeneet ympäriinsä. Minua on epäilty, koska olimme omistaneet talon pitkän aikaa, mutta emme enää tuolloin.

Nainen ei halua nimeään julkisuuteen, koska rikosjuttu on käräjäoikeudessa vasta vireillä.

Haltuun otetut eläimet siirtyivät Turun eläinsuojeluyhdistyksen hoiviin eläinlääkärin päätöksellä.

– Eläimet tulivat eläinlääkärin tarkastusten ja hoitojen jälkeen adoptio-osastolle. Kaikki uusiin koteihin lähtevät koirat, kissat ja kanit on aina rokotettu, madotettu, sirutettu ja kastroitu tai steriloitu, niin myös Kiikalan eläimet, Juup kertoo.

Kaikille hengissä säilyneille eläimille löytyi Juupin mukaan uusi, hyvä koti.

Toiminnanjohtaja Britt-Marie Juup huomauttaa, ettei hän voi kertoa tapauksesta yksityiskohtia, koska asian käsittely on yhä kesken. Syyttäjän haastehakemus tulee julkiseksi vasta, kun se on luettu oikeudenkäynnissä.

Pääkäsittely Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa on näillä näkymin kesäkuussa.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Tosi on
2 kuukautta sitten

Myyjä on myynyt ja ostaja ostanut. Pulinat pois.