
Somerolainen Immi Ryhtä oli yksi, joka tarttui harvinaislaatuiseen tilaisuuteen Someron kirkossa maanantaina. Kirkossa oli mahdollista päästä soittamaan Someron seurakunnan kirkkoon hankkimaa Kawai-merkkistä flyygeliä.
Kyseessä oli flyygelin virallinen käyttöönottopäivä kirkossa. Kirkkoon pääsi myös kuuntelemaan soittoa, ja soittoa pystyi kuuntelemaan sekä katselemaan lisäksi seurakunnan Youtube-kanavalta.
Soittajilla oli kerrallaan soittoaikaa 15 minuuttia.
Salon Seudun Sanomien paikalla ollessa Ryhtä oli soittamassa jo toista kertaa flyygeliä päivän aikana. Nyt vuorossa oli Lasse Mårtensonin säveltämä kappale Myrskyluodon Maija.
– Olen soittanut pienestä asti pianoa ja olen musikaalinen. Tykkään soittamisesta, Ryhtä perusteli, miksi oli saapunut paikalle.
Mitä eroa on pianolla ja flyygelillä?
– Flyygeli on isompi soitin, joten ääntä tulee paljon enemmän. Se on mahtipontisempi soitin kuin piano. Loppujen lopuksi soittamisen kannalta ei mielestäni eroa ei kuitenkaan ole, Ryhtä valotti.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Ryhtä istui flyygelin edessä.
– Kaikissa pianoesiintymisissä ja pianotunneilla olen soittanut flyygeliä. Tämä kirkko taitaa tosin olla suurin tila, missä olen koskaan soittanut flyygeliä. Kaiku on kirkossa erilainen, mihin olen normaalisti tottunut.
Ryhtä on soittanut pianoa viisivuotiaasta lähtien. Hän vakuuttaa, että soittamisen oppiminen on ”aika helppoa”, vaikka aloittaisi aivan alusta.
– Kunhan vaan jaksaa opetella soittamista. Kun saa onnistumisia, niin sitä haluaa harjoitella vain enemmän ja enemmän. Näin kävi ainakin omalla kohdallani, Ryhtä kuvailee.
Someron kirkon tilaisuus alkoi kello 14, ja ensimmäiseksi flyygeliä soitti kirkkoherra Jaakko Knuutila. Soittomaratonin oli tarkoitus jatkaa kirkossa niin kauan kuin soittajia riitti.
– Parin ensimmäisen tunnin aikana soittajia oli käynyt testaamassa flyygeliä yhteensä kuusi, Someron seurakunnan vapaaehtoistyön ohjaaja Essi Torkkomäki-Ryhtä kertoi.
Hän arveli, että suora Youtube-striimi saattoi pitää osan potentiaalisista soittajista pois kirkosta maanantaina. Kun vapaaehtoisia soittajia ei näkynyt, diakoni Anne Leppälä ilahdutti soitollaan paikalle saapuneita kuuntelijoita.

Torkkomäki-Ryhtä kertoi, että flyygeli hankittiin Someron kirkkoon käytettynä. Uutena hän arvioi kyseisen flyygelin maksavan noin 50 000 euroa.
– Seuraavaksi flyygeli soi todennäköisesti palmusunnuntain perhekirkossa.