Infektioaallot näkyvät apteekkien hyllyillä Salossa – pulaa on muun muassa lasten nestemäisistä kipu- ja kuumelääkkeistä

0
Yskänlääkkeiden menekki on kasvanut viime aikoina Perniön Apteekissa. -Täydennystä on onneksi vielä saatu, sanoo apteekkari Timo Stoor. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Infektioaallot ovat tänä talvena vyöryneet koronavuosien jälkeen ryminällä suomalaisten yli ja se näkyy apteekkien hyllyillä Salossa ja koko maassa.

Pulaa on ollut valtakunnallisesti muun muassa lasten nestemäisistä kipu- ja kuumelääkkeistä, joiden menekki on kasvanut roimasti viime vuosiin verrattuna.

Fimean saatavuus ja laboratorio -yksikön päällikkö Timo Maurialan mukaan lääkepulaa ei korjata hetkessä, sillä tuotannon nostot ovat lääketeollisuudessa hitaita.

– Puhutaan yleensä kuukausista, hän toteaa.

Salon Perniön Apteekin apteekkarin Timo Stoorin mukaan myös muun muassa yskänlääkkeiden menekki on kasvanut viime aikoina.

– Jokin yskän hoitoon tarkoitettu tuote on saattanut olla jonkin aikaa loppu, mutta täydennystä on onneksi vielä saatu, hän sanoo.

 

Lääkkeiden saatavuudessa oli viime vuonna ennätyspaljon ongelmia. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimealle tehtyjen saatavuushäiriöilmoitusten määrä nousi viime vuonna uuteen ennätykseen. Vuonna 2022 Fimealle jätettiin kaikkiaan 2 335 lääkkeiden häiriöilmoitusta.

Vuonna 2021 Fimea vastaanotti 1 710 saatavuushäiriöilmoitusta ja vuonna 2020 ilmoituksia tehtiin 1 095 kappaletta.

Kasvu on ollut hurja, sillä vuonna 2010 Fimea sai vain 67 ilmoitusta saatavuushäiriöistä.

– Tilanne näyttää valitettavasti jatkuvan samansuuntaisena tänä vuonna. Tammikuulle kirjattiin jo 270 saatavuushäiriöilmoitusta, sanoo Fimean Timo Mauriala.

Lääkepula ei ole uusi asia, sillä monilla lääkkeillä on ollut toimitusvaikeuksia Suomessa ja muualla Euroopassa sekä itse asiassa koko maailmassa jo useiden vuosien ajan.

Saatavuushäiriöt koskevat Suomessa Maurialan mukaan tällä hetkellä yhteensä satoja lääkkeitä kaikissa lääkeryhmissä.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että Suomen markkinoilla on yli 10 000 myyntiluvallista lääkevalmistetta eli lääkkeitä on kyllä saatavilla edelleen hyvin, hän huomauttaa.

Lääkepula koskee erityisesti sydän- ja verisuonilääkkeitä, hermostoon vaikuttavia lääkkeitä ja antibiootteja. Muun muassa kuume- ja kipulääkkeet sekä psyykenlääkkeet luokitellaan hermostoon vaikuttaviksi lääkkeiksi.

– Suomessa tilanne on kuitenkin useita muita Euroopan maita parempi lääkkeiden velvoitevarastoinnin ansiosta, Mauriala sanoo.

 

Lääkepula koskee satunnaisesti kaikkien lääkeryhmien lääkkeitä. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

 

Lääkkeiden saatavuusongelmat ovat arkipäivää myös salolaisissa apteekeissa.

– Saatavuusongelmat koskevat lääkkeitä satunnaisesti kautta linjan, sanoo proviisori Elina Miettula Salon Kuninkaantien Apteekista.

Miettulan mukaan saatavuushäiriöt eivät yleensä aiheuta ongelmia lääkkeen käyttäjälle.

– Lähestulkoon aina löytyy jokin korvaava lääkevalmiste tai rinnakkaislääke.

Apteekit voivat myös ohjata asiakkaan toiseen apteekkiin, mikäli jokin lääke on loppu.

– Näemme muiden apteekkien varastosaldot, joten asiakas voi hakea lääkkeen halutessaan muualta, Perniön Apteekin Stoor sanoo.

Stoorin mukaan lääkkeiden saatavuusongelmat ovat lisänneet työn määrää apteekeissa.

– Kyllähän se työmäärää lisää, kun pohditaan esimerkiksi sopivia korvaavia tuotteita, hän sanoo.

Aina korvaava tuotettakaan ei ole apteekista saatavilla.

– Silloin tällöin lääkäri joutuu määräämään toista valmistetta, sanoo proviisori Elina Oksa Salon Vanhasta Apteekista.

 

Ongelman ydin tuotannon keskittämisessä

Suomen ja koko Euroopan lääkepula koskee etenkin pitkään markkinoilla olleita lääkkeitä. Näiden tuotantoa on siirretty kustannusten nousun ja hintakilpailun seurauksena halvempiin tuotantopaikkoihin.

– Tämä on puolestaan johtanut siihen, että joidenkin lääkeaineiden tuotanto on keskittynyt vain muutamiin tuotantolaitoksiin, Fimean saatavuus ja laboratorio -yksikön päällikkö Timo Mauriala kertoo.

Lääkkeiden tuotanto on keskittynyt Yhdysvaltoihin ja Aasiaan, kuten Japaniin ja Kiinaan. Vielä 1990-luvulla valtaosa lääkkeistä valmistettiin Euroopassa.

Tuotannon keskittäminen johtaa siihen, että ongelmat jossain tuotantolaitoksessa vaikuttavat nopeasti lääkkeiden saatavuuteen, kun korvaavaa tuotantoa ei ole.

– Tilanteeseen ei ole nopeaa ratkaisua, mutta ongelma on tunnistettu Euroopan komissiossa asti, Mauriala sanoo.

 

Fimean nettisivuilla on ajan tasalla oleva lista lääkkeistä, joissa on saatavuushäiriöitä. Listalta voi tarkistaa koska häiriö on alkanut ja koska se loppuu. Fimean nettisivuilta käy ilmi, että joidenkin lääkkeiden kohdalla saatavuusongelmat jatkuvat kesään tai jopa ensi syksyyn asti.

Maurialan mukaan viime aikoina erittäin suuria saatavuushäiriöitä on ollut muun muassa klonatsepaamivalmisteessa, jota käytetään ensisijaisesti epilepsian hoidossa. Sitä käytetään myös muun muassa ahdistuneisuushäiriöiden hoitoon.

Julkisuudessa on kerrottu myös tyypin 2 diabeteksen hoitoon tarkoitetun Ozempic-lääkkeen toimitusvaikeuksista. Kyseistä tuotetta käytetään myös laihdutuksen apukeinona.