Isä uhkasi halikkolaisen Mustamäen alakoulun rehtoria rikosilmoituksella, jos hänen lapsensa ei saa tehdä syrjiväksi katsottua kangaskassia. Isä myös tarjosi ”Sukupuolia on vain kaksi” -tekstin vaihtoehdoksi lauseita ”Mies ei saa maata miehen kanssa, niin kuin naisen kanssa. Se on iljettävää”.
Tiedot selviävät Salon Seudun Sanomien saamasta aineistosta.
Koulun ja isän välisistä viesteistä käy ilmi, että isä pyrki painostamaan koulua. Viestittelyn lisäksi isä tuli ainakin kerran itse kouluun seuraamaan rehtorin pitämää oppituntia.
Tapaukseen liittyy myös oppilaan kotoa kouluun tuoma kuvataidetyö, jonka aiheeksi oli annettu moderni taide. Tussilla tehtyyn työhön oli kirjoitettu muun muassa tekstit ”Homous on synti” ja ”Kieltäkää abortti”.
”Mustamäen koululla on ollut tasa-arvolain nojalla paitsi oikeus myös velvollisuus kieltää oppilastyö, joka sisältää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivän ja loukkaavan viestin,” tasa-arvovaltuutettu totesi.
Lausunnossa puhuttiin oppilastyöstä ja virkkeestä ”Sukupuolia on vain kaksi.” Salon Seudun Sanomien tasa-arvovaltuutetun toimistosta torstaina saama aineisto osoittaa, että kyse on enemmästä.
Opettaja oli tammikuun alkupuolella antanut oppilasryhmälle tehtävän, jossa piti toteuttaa käsityö kirjonnan eri tekniikoilla. Yksi oppilas oli esitellyt hahmotelman kangaskassista, jossa oli poikittain kuusi sateenkaaren väriä.
Suunnitelman mukaan oppilas kirjoisi sateenkaarivärien yli rastin laidasta laitaan. Sen lisäksi hän kirjoisi kassin alaosaan tekstin ”Sukupuolia on vain kaksi”. Opettaja katsoi, ettei idea ollut sopiva koulutyöksi.
Isä lähetti koululle viestin, jossa hän totesi, ettei ymmärrä päätöstä. Hän piti sateenkaarilippua poliittisena symbolina, jota tuputetaan nykyään vähän joka paikassa.
Isä myös kirjoitti puhuneensa lapsensa kanssa kassi-ideasta jo etukäteen ja evästäneensä tätä sanomaan opettajalle, että ”minuun on oltava ensin yhteydessä jos aikoo tuon kassin tekemisen kieltää”.
Tästä alkoi isän ja koulun välinen kirjeenvaihto, jonka kuluessa isä muun muassa syytti koulun syrjivän hänen lastaan räikeästi ja lainvastaisesti. Viestejään koululle isä allekirjoitti muun muassa sanoilla ”Kristuksen verellä lunastettu mies”.
Opettajat perustelivat ratkaisua Mustamäen koulun tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelmalla sekä myöhemmin yhdenvertaisuusvaltuutetun lausunnolla.
Isä ei antanut periksi. Saatekirjeessään tasa-arvovaltuutetulle koulu kertoo eläneensä kovan paineen alla.
Tapauksen käsittely jatkuu eduskunnan oikeusasimiehen toimistossa ja Oikeuskanslerinvirastossa. Tasa-arvovaltuutetun ratkaisusta jätettiin torstaina ainakin kolme kantelua, joiden allekirjoittajat ovat Espoosta ja Tuusulasta.
Kantelijoiden mukaan tapauksessa on loukattu lapsen sananvapautta ja oikeutta mielipiteeseen. Yhdessä kantelussa kirjoitetaan, että Opetushallituksen opas on poliittisen ideologian tulos.
Tämä oli tietysti pääteltävissä etukäteen. Tässä on vielä ongelmallista se että koulu kokee joutuneensa painostuksen kohteeksi. Tarkkaan ottaen siis koulun henkilökunta. Toisaalta isän ilmoitus mahdollisesta oikeussuojakeinonsa käyttämisestä ei ole painostusta. Esimerkiksi ilmoitus mahdollisesta rikosilmoituksen tekemisestä ei ole painostamista, koska kysymyksessä on oikeushenkilön käytössä olevasta oikeussuojakeinosta. Sitten on vielä olemassa sellainen vaihtoehto, että monikulttuurisessa perheessä oleva lapsi olisi voinut suunnitella samankaltaisen oppilastyön tai sellainen lapsi jonka jollain vanhemmalla ei ole Suomen kansalaisuutta tai lapsi, jolla ei vielä ole Suomen kansalaisuutta, mutta käy Suomessa peruskoulua. Näissäkin vaihtoehdoissa voi olla niin, että samankaltaista oppilastyötä olisi suunniteltu. Lain mukaan ja myös tulevan lain mukaan… Lue lisää »
Fyysisesti sukupuolia on vain kaksi. Se on sitten eri juttu mitä päänsisällään ketäkin itsensä tuntee
Hienoa vanhemmuutta! Käytä lastasi aseena absurdissa taistelussa tuulimyllyjä vastaan.
Toisin sanoen on siis oikein, että koulu opettaa faktuaalisesti väärää, biologisesti epäpätevää trendi-agendaa alaikäisille?
Kaiken lisäksi meillä kotimaassa on tultu tilanteeseen jossa monissa asioissa määrätään mitä mieltä saa olla.
Biologiaa ei voi muuttaa. Kun on nähnyt mikä tragedia on perheille, joihin tosissaan syntyy lapsi, jonka sukupuoli on epäselvä, ei näillä asioilla saisi ’tunteilla’.
Miksi koulu käyttää alakoululaista aseena jonkun sateenkaariliikkeen edistämiseksi? Perhe saa olla asiasta toista mieltä kuin koulu ja joka tapauksessa aatteiden tuputtaminen alakoululaiselle ei ole hyväksi.
Hyvä huomio.
Nykyisin on täysi vapaus kumartaa kiveä tai joulupukkia niin halutessaan.
Sama pitää päteä myös muihin asioihin.
Ollaan ihmisiä ja sillä hyvä.
Mihin on kadonnut se maalaisjärki? On nykyään niin ihmeellistä pelleilyä, että veteranit ja Suomen rakentaneet ihmiset tartuisivat toimeen ja takoisivat sitä maalaisjärkeä päähän jos vielä olisivat elossa.
Minä olen luullut, että Suomessa on ilmaisunvapaus. Missä on tänä päivänä aikuisuus, onko se mennyt romukoppaan? Täällä jos muuallakin ihmetellään nuorten toimia, mitä vanhemmat edellä sitä jälkikasvu perässä.
Lapsi ja isä ovat oikeassa. Sukupuolia on objektiivisesti vain kaksi, eikä koulu voi väittää muuta.
Jenkkilästä lähtöisin oleva habitus yrittää tätä nykyä pukea seksuaaliset suuntautumisest ”sukupuoliksi”, kiitos englanninkielen yleisen termin ”sex”, joka tarkoittaa siis sukupuolta että aktia. Biologisesti olemme kaikki joko miehiä tai naisia. ”Transition” tarkoittaa siirtymistä, ja siten Trans-sukupuoliset siirtyvät yhdestä sukupuolesta toiseen, esim. miehestä naiseksi. Jotkut yksilöt eivät ole tyytyväisiä sukupuolensa kultturelliseen rooliin, ja siksi hakevat muutosta siihen. Tämä ei ole mitään tasa-arvo sanelmaa vastaan myöskään, sillä tieteelliset faktat eivät erottele ketään. Lapsen vanhemmilla on myöskin lain tarjoama täysi oikeus hakea tuomioistuimen päätöstä asiaan, näin länsimainen sivistysvaltio toimii.
Sukupuolia on fyysesti vain kaksi lapsilla Mitä tulee mentaaliseen puoleen, niin variaatioita näyttää olevan aika paljon. Olennaista tässä on homofobinen manipulointi (mm. hänen ehdottamansa vaihtoehtoinen teksti).
Olen itse suvaitsevainen hetero. Eli koulun pitäisi tehdä rikosilmoitus, koska isä oli tunkeutunut koululle esittämään luvatta lapsille omia näkemyksiään, jotka poikkeavat Opetushallituksen näkemyksistä. Antoikohan rehtori luvan siihen?
Kieltääkö laki vanhempien tulon kouluun? Ei varmaan kiellä, mutta hyvä olisi kuitenkin ilmoittaa ja sopia keskustelusta.
”Suomessa opetus peruskoulussa on julkista ja oppituntia voi tulla seuraamaan kuka tahansa. Koululla on kuitenkin oikeus edellyttää, että vierailija ilmoittautuu ensin esimerkiksi rehtorille ja kertoo, mitä opetusta on tulossa seuraamaan. Oppituntien seurantaa voidaan rajoittaa perustellusta syystä. Tällaisia ovat tilanteet, joissa opetusmenetelmät ovat sellaiset tai tilat niin ahtaat, että ulkopuolisten mukanaolo voi haitata opetusta. Vierailua oppitunnilla voidaan rajoittaa myös, jos on ilmeistä, että ulkopuolisen läsnäolo voi häiritä oppilaiden ja opettajan työskentelyä. Käytännössä rehtori tai muu henkilö, jolla on toimivalta, päättää milloin ulkopuolisten on sopivaa tulla tunneille. Ennen päätöstä on selvitettävä, onko vierailun rajoittamiselle perusteita.” Oppitunteja seuraamaan voi siis tietyissä tilanteissa tulla.… Lue lisää »
Entäs he joilla on molemmat biologiset välineet?
Keitä he ovat mielestäsi?
Heitäkin on.
Poikkeavaisuuksia on aina ollut, mutta ne eivät lisää sukupuolien määrää.
Ne joilla on kahdet välineet, heillä on kehityshäiriö ja monesti jompi kumpi välineistä on toimintakyvytön, monesti jopa kasvanut piiloon toinen, eikä henkilö edes itse välttämättä tiedä, että hänelle on alkanut ensin kehittymään toinen elin, mutta geenit ovatkin keikauttaneet viime hetkellä suunnan toiseen.
Miten itse kokisit asian jos syntymästäsi asti sinua kutsuttaisiin poikkeavaksi tai että olet kehityshäiriöinen tai jokin luonnonoikku?
Kykenetkö ylipäätään asettumaan toisen ihmisen asemaan, vai oletko itse kylmä luonnonoikku?
Sukupuolia on vain kaksi, mies ja nainen. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan. Jumala on näin luonut ihmiset. Mustamäen koulu yrittää estää perinteisten arvojen esille tuomisen koulussa, joka on rasismia.
Kaikille ”Jumalaa” ei ole olemassa. Eikä ole evoluutioteorian mukaan voinutkaan ”luoda ihmisiä”. Sukupuolten määrä riippuu siis korvien välistä ja mitä satukirjoja luet.
Koulullahan ei ole muuta tehtävää kuin vastailla täysiin turhiin viesteihin. Sitten ihmetellään, miksi ei löydy enää opettajia.
Yritän tässä laveammin kompata Pasia. Sukupuoli on jo sanana varattu perinteiseen käyttöön, jossa kromosomit määräävät sukupuolen. Sanaa sukupuoli ei mielestäni saisi käyttää nykyisellä tavalla, henkiseen olotilaan, ”musta tuntuu -ajatteluun” perustuen. Oliko nyt jossain uudessa laissa pykälä, että sukupuolta ei saa vaihtaa kuin kerran vuodessa? Se tosin saattaa olla tietotekninen kysymys. Ilmeisesti mikään maa ei hyväksy passeihinsa kuin kahta perinteistä sukupuolikäsitystä. Duodecimin nettisivuilta voi hakea tietoa sanoilla ”sukupuolen määräytyminen”. Lain laatijat ovat arveluttavalla tavalla ottaneet käyttöön vanhan sanan ”sukupuoli”. Vaikka ei tähän asiaan kuulu, niin valtionhallinnossa esiintyy nykyään ammattinimikkeitä, jotka Suomessa olivat ennen käytössä vain arvoniminä, joita yleensä haettiin henkilöille, joilla… Lue lisää »
Olen samaa mieltä, kaikenlainen ”hihhulismi” on ottanut liian suuren vallan. Se kuuluisa maalaisjärki, missä lieneekään nykyään, olisi ihmeissään tästä kaikesta.