Koti on itseä varten ja siellä tehdään asioita, sanovat Tiina Aalto ja Mikko Kivelä. He ihmettelevät yleistä sisustusajattelua, jonka mukaan pinnat pitäisi pitää tyhjinä ja keskeneräiset työt korjata pois näkyvistä.
Kiikalalaisessa omakotitalossa projekteja riittää ja ne saavat olla levällään, sillä Aalto ja Kivelä arvostavat luovuutta, käsillä tekemistä ja perinteisiä taitoja monessa muodossa. Talokin on itse suunniteltu ja rakennettu, vanhasta pienestä hirsimökistä laajentaen.
Välillä kodin valtaavat lastenlasten, viiden pienen tytön puuhat. Kissat Sylvi ja Palvi kuljeskelevat jaloissa ja loikoilevat sohvalla.
– Täällä on sellaista kuin on, emme siivoa vieraita varten. Kun on peuranruho paloiteltavana, taimikylvöt tai moottorisahan huolto, teen tässä pöydällä, Mikko Kivelä sanoo.
Suuri, painava ruoka- ja työpöytä on tietysti hänen tekemänsä myös, leveistä lankuista ja vanhoista ompelukoneenjaloista. Sitä ei helposti siirretä, eikä huonekalujen paikkoja muutenkaan juuri vaihdella, kun hyvä on löytynyt.
Enemmän elää taideripustus, taulut ja kaikenlaiset härpäkkeet, kuten Tiina Aalto niitä kutsuu. Nyt yksi taulu on odottanut pitempään oikeaa paikkaa.
– Viime kesänä Turussa oli ensimmäiset kehitysvammaisten taide- ja käsityömarkkinat. Siellä näin heti Laura Ahon maalauksen, jossa on tosi hienot värit, Aalto kertoo ostoksestaan.
Tiina Aalto työskentelee Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n paikallisyhdistyksen Taito Varsinais-Suomen toiminnanjohtajana. Hän oli mukana järjestämässä mainittuja kehitysvammaisten taide- ja käsityömarkkinoita. Niille on luvassa jatkoa.
Salon Taitokeskuksessa puolestaan on pari vuotta toiminut Ite-taiteen galleria Kompuuki. Ite-taiteella tarkoitetaan taidemaailman instituutioiden ulkopuolista taidetta.
Kompuukissa esittäytyneistä taiteilijoista monen töitä on päätynyt Tiinan ja Mikon kotiin. Katossa riippuu Jori Kalliolan puinen korppi. Petri Martikainen yhdistää teoksissaan maalaukseen muun muassa helmiä, ja häneltä Tiina Aalto tilasi teoksen.
– Minulla oli edesmenneen pikkusiskoni koruja, ja olin ajatellut tehdä niistä jotain. En kuitenkaan ollut tehnyt, joten päätin viedä ne Petrille.
Tiina Aalto on työssään nähnyt, kuinka käsillä tekeminen on viime vuosina kasvattanut suosiotaan.
– Käsityöbuumista huolimatta ala säilyy kuitenkin aina marginaalisena siten, että kyse on pienen ihmisen tekemisestä, ei teollisesta toiminnasta. Myös taiteessa minua kiinnostaa marginaali. En halua väheksyä akateemista taidetta, mutta sen rinnalle sopii myös muunlainen ilmaisu.
Tunnustettuja taiteilijoitakin seiniltä löytyy, kuten Caj Bremerin valokuvia. Pääasia on, että teos koskettaa.
– Myöskään kaikki mikä tapahtuu marginaalissa ei ole hyvää tai kiinnostavaa, ja on hankalaa kun siellä ei ole kuratointijärjestelmää. Pitää osata itse nähdä.
Voimakas värimaailma yhdistää monia taideteoksia ja koko kodin sisustusta.
– Tietyt värit toistuvat ja miellyttävät. Lisäksi täällä on puun väriä vastapainona taiteelle. Värit ovat syvempiä puuta vasten, Tiina Aalto sanoo.
Mikko Kivelän värimaku on sopivasti samanlainen, kiistaa ei ole tullut. Joukkoon istuu hyvin Mikko Kivelän matkassa pitkään kulkenut teos, Théo Tobiassen maalaus:
– Ostin sen kesätyörahoillani 16-vuotiaana. Kaksi vuotta myöhemmin taidekauppias olisi ostanut sen takaisin, mutta en myynyt.
Yhdestä projektista Tiina Aalto ja Mikko Kivelä myöntävät, että siinä oli parisuhde koetuksella.
Taloa lämmittää vesikiertoinen takka, jonka koristeeksi Aalto halusi mosaiikin. Hän suunnitteli pienen palan kerrallaan asettelemalla mosaiikkeja ja Kivelä toteutti työn. Hermot menivät välillä, mutta suhde kesti.
Siitä kumpikaan ei häiriinny, että jotain ei saada aikaan. Mikko toteaa, että ehkä ikkunalistat pitäisi vielä joskus laittaa 12 vuotta sitten valmistuneeseen kotiin. Niiden puuttumista ei tosin helposti huomaa, sillä siniset ikkunaristikot kiinnittävät huomion.
– Viimeistely ei ole ihan meidän juttu, Tiina Aalto sanoo.
– Kumpikaan ei ole millimetri-ihminen, Mikko Kivelä jatkaa.
Mikko Kivelän innostus kädentaitoihin yltää rakentamisesta ruokaan. Hän on ensimmäiseltä ammatiltaan kokki ja tekee myös metsä- ja rakennustöitä. Erilaisia kursseja on tullut käytyä kengän tekemisestä lähtien.
– Käsillä tekeminen alkoi lapsena pappan kellarista höyläpenkin vierestä. Vähitellen on kasvanut kiinnostus vanhojen taitojen ylläpitämiseen. Ajattelen käytännönläheisesti, että kun hallitsee perusteet, voi soveltaa.
Esimerkiksi ruoanlaittoon liittyen Kivelä haluaa osata teurastaa ja paloitella lihan itse. Riistan lisäksi pakastimessa on lampaita, jotka ovat viettäneet kesän omalla pihalla.
– Lampaat hoitavat tontilla olevaa metsikköä, ja niiden teurastus on nöyrä hetki. On kuitenkin helppo syödä, kun tietää mistä liha tulee, Tiina Aalto sanoo.
– Tietää että eläin ei ole joutunut kärsimään missään vaiheessa, ja se saa lähteä tietämättään herkut suussa, Mikko Kivelä jatkaa.
Kivelä kasvattaa ja säilöö myös suuren osan ruokapöydän kasviksista. Sipuleita, valkosipuleita, tomaatteja, kurkkuja, kesäkurpitsaa ja paljon muuta riittää koko vuodeksi.
Tärkeää viljelyssä on perinteinen kompostointi, ja tuholaiset hoidetaan biologisella torjunnalla. Tiina nauraa kuinka Mikko keräilee kesällä leppäkerttuja kasvihuoneeseen.
Molemmat kuitenkin sanovat, että omavaraisia ei olla, eikä siihen edes pyritä.
– Harrastamme omavaraistelua, Tiina määrittelee.
Pikkuhiljaa on päädytty tällaiseen versioon, kun on tehty niin kuin järkevältä tuntuu. Kaupasta ostetaan se mitä tarvitaan. Ihan tavallista elämää siis.
– Maaseudulla on eletty aina näin, tällaista oli isovanhempiemme aikana. Välissä on vain yksi, vanhempiemme sukupolvi, ja äkkiä itsestään selvät asiat ovatkin eksoottisia.
Salolaisen Mikko Kivelän ja Raumalta kotoisin olevan Tiina Aallon ensimmäinen yhteinen koti oli Salossa rivitalossa. Kun Aalto työskenteli silloin Helsingissä, taloja alettiin katsella keskustasta itään.
Tätä paikkaa päädyttiin vilkaisemaan matkan varrella, kun toinen Kiikalan suunnalla katsottu kohde oli havaittu kosteusvaurioiseksi. Tontilla oli oikea henki, ja 1930-luvun hirsitalo oli säilynyt kunnossa ilman mitään modernisointeja.
– Ensimmäinen remonttikohde oli pihahuussi, josta tehtiin miellyttävä ja toimiva. Sellainen se on edelleen, Kivelä sanoo.
Alkuperäinen talo näyttää kadonneen, mutta se on tallessa laajemman rakennuksen sisällä. Vanhat hirret näkyvät sisäseinissä.
– Laajennuksen liittäminen vanhaan torppaan oli riskikohta, painuminen ja eläminen jännitti, mutta talo ei ole liikkunut.
Rakenteiden liikkuminen jännitti erityisesti siksi, että maaperä yllätti rakennusvaiheessa. Kun alettiin kaivaa, huomattiin kuinka tarkkaan vanhan talon paikka oli valittu: se oli kalliolla, joka loppui seinän viereen.
Kodista tuli pääosin avoin tila, jonka reunalla on keittiö. Mikko pitää avoimuutta tärkeänä, sillä hän viettää paljon aikaa keittiössä eikä halua eristäytyä sinne. Tiina Aalto huomauttaa, että ainoa suljettava ovi on makuuhuoneeseen.
– Joku voi miettiä enemmän sitä, miten talo pitää arvonsa. Me olemme tehneet tämän itsellemme, Mikko Kivelä sanoo.
Yksi epätavallisista ratkaisuista näkyy ulkoseinissä. Ne ovat käsittelemätöntä kuusilautaa, joka saa harmaantua itsekseen.
– Kun kesällä on paljon vihreää, tässä kohtaa harmaus on kaiken värin keskellä hyvä, Tiina Aalto sanoo poikkeuksena kodin muuten värikkääseen linjaan.
