Rantaradalla oli tiistaina Kauklahden ja Kirkkonummen välillä rautatieinfran järjestelmävika, joka aiheutti junaliikenteelle myöhästymisiä.
Asiasta tiedottaa Fintraffic Rataliikennekeskus. Tilanne keski iltapäivällä muutaman tunnin ajan.
Artikkeli päivitetty 28.3.2023 klo 15.44.
Niin, vaikka ois kaksoisraide, niin ei auta jos mikään juna ei kulje häiriön takia. Tämä vaan tiedoksi niille joilla on tunnin juna kiima.
Kyllä rautateillä on paljon korjattavaa aikataulujen sekä tekniikan takia ennen kuin voi puhua ”tunnin” junasta. Kyllä pitää ensin olla luottamus aikatauluun ennen kuin rakennetaan uutta.
Voi kun faktapertitkin ymmärtäisivät, että VR on toimija valtion omistavilla kiskoilla, ei mikään Valtion Rautatiet.
En ole kirjoittanut mitään valtionrautateistä. Jos ymmärrät luetun tekstin niin huomaat. Kirjoitin rautatiellä, mielestäni juna kulkee siinä. Viat ovat moninaist, osa tulee radasta osa tekniikasta ja osa ihmisistä.
Laietaan ensin aikataulut kuntoon.
Radan ja ratatekniikan viat ovat Ratahallintokeskuksen vastuualuetta, ei VR-Yhtymän ja tietenkin aikataulut pettävät kun rataympäristössä on jotain vikaa.
Ei sillä ole merkitystä kenen vastuualue on. Aikataulut ensin kuntoon. Rata ja VR on molemmat valtion omistamia. Miksi siirrellä vastuuta kirjanpidollisesti kun omistaja on sama.