Kemiönsaaren poliisiasemalla valvotaan enemmän ja tutkitaan vähemmän

0
Poliisilla riitti jälleen tehtäviä pääsiäisenä. Kuva: TS-arkisto

Lounais-Suomen poliisilaitos uudistaa paikallispoliisiasemien toimintaa.

Muutosten myötä Kankaanpään, Kokemäen, Loimaan ja Uudenkaupungin sekä Paraisten ja Kemiönsaaren poliisiasemista tulee huhtikuun alussa yleispoliisiasemia.

Tämä tarkoittaa, että kaikki aseman poliisit tekevät sekä valvonnan että rikostorjunnan töitä. Aiemmin osa poliiseista on ollut kenttäpartioissa ja osa tutkinnassa.

Kaikkein vaativimpien rikosasioiden esitutkinta siirretään isompien poliisiasemien hoidettavaksi, ja samalla osa rikostorjunnan henkilöstöä siirtyy isommille poliisiasemille.

Käytännössä pienten asemien henkilöstömäärä pienenee.

– Jäljelle jäävä henkilöstö pystyy paremmin käyttämään työaikaansa valvontaan eli näkymään siellä, missä kansalaisetkin ovat, ylikomisario Stephan Sundqvist Lounais-Suomen poliisilaitokselta sanoo tiedotteessa.

Turunmaalla ensisijaisesti valvontatyötä tekee jatkossa nelinkertainen määrä partioita.

Yleispoliisiasemien suunniteltua toimintamallia testataan kokeilujaksona vuoden 2024 loppuun, minkä jälkeen poliisilaitos arvioi ja päättää toiminnan jatkosta.