Kennelliitto on määrännyt yhteensä 12 ihmiselle seuraamuksia suojelukoirien väkivaltaisesta kohtelusta – ”Aiheutettu tarpeetonta kärsimystä”

0
Suomen Kennelliitto on määrännyt yhteensä 12 ihmiselle seuraamuksia suojelukoirien väkivaltaisen kohtelun vuoksi. LEHTIKUVA/handout
Suomen Kennelliitto on määrännyt yhteensä 12 ihmiselle seuraamuksia suojelukoirien väkivaltaisen kohtelun vuoksi. LEHTIKUVA/handout

Suomen Kennelliitto on määrännyt yhteensä 12 ihmiselle seuraamuksia suojelukoirien väkivaltaisen kohtelun vuoksi.

Liiton tiedotteen mukaan heistä kolme on määrätty pysyvään toiminta-, koe-, kilpailu- ja rekisteröintikieltoon. Heistä yksi oli Kennelliiton jäsen, ja hänet on erotettu liitosta pysyvästi.

Kiellot koskevat kaikkea Kennelliiton alaista toimintaa. Liiton hallituksen puheenjohtaja Esa Kukkonen kuvailee seuraamuksia ”totaalikielloiksi”.

– Nämä ihmiset eivät voi jatkossa toimia missään muodossa Kennelliiton virallisissa tapahtumissa, Kukkonen sanoo STT:lle.

– He eivät voi olla esimerkiksi toimitsijoita, tuomareita, osallistujia. Se on totaalikielto.

Loput yhdeksän ihmistä saivat väliaikaisia seuraamuksia. Heidät on esimerkiksi erotettu liitosta tai määrätty toimintakieltoon määräajaksi, joka vaihtelee puolestatoista vuodesta kymmeneen vuoteen.

Kukkosen mukaan suurin osa Suomen kaikesta järjestäytyneestä kennelharrastuksesta liittyy jollain tavalla Kennelliittoon. Osa kiellon saaneista ihmisistä harjoittaa kuitenkin esimerkiksi koirien kouluttamista elinkeinonaan, johon liitto ei voi puuttua.

– Emme voi vaikuttaa yksityisten ammatinharjoittajien toimintaan. On lainsäätäjän asia säädellä sentyyppisiä asioita, Kukkonen toteaa.

Suojelukoirien ”julma” kohtelu paljastui 2021

Seuraamukset määräsi liiton eettinen lautakunta. Lautakunta käsitteli maaliskuun kokouksessaan ilmoituksia yhteensä 13 ihmisestä. Kaikki ilmoitukset liittyivät suojelukoirien kohteluun.

Lautakunta katsoi, että yhden ihmisen tapauksessa tälle jo aiemmin asetettu väliaikainen koe-, kilpailu- ja toimintakielto oli ollut riittävä seuraamus. Hänelle ei siis määrätty uusia seuraamuksia.

Liiton mukaan seuraamukset määrättiin suojelukoirien julmasta kohtelusta, joka paljastui helmikuussa 2021. Yle julkaisi tuolloin koirien koulutuksesta kuvattuja videoita.

Kukkonen sanoo, että nyt määrättyjen kieltojen noudattamista valvotaan käytännössä liiton sähköisten ilmoittautumisjärjestelmien kautta.

– Suurimassa osassa Kennelliiton toimintaa on käytössä sähköiset ilmoittautumisjärjestelmät, Kukkonen sanoo.

– Kieltoja saaneiden ihmisten osallistuminen on estetty järjestelmissämme.

Aivan kaikkiin liiton tapahtumiin ei kuitenkaan ole olemassa sähköisiä ilmoittautumisjärjestelmiä. Kukkosen mukaan on siis mahdollista, että joku kiellon saanut ihminen voi päästä osallistumaan esimerkiksi jollekin kurssille.

– Jos tämä ihminen taas yrittäisi pätevöityä (Kennelliiton kautta) johonkin, se ei onnistuisi, Kukkonen sanoo.

”Tarpeetonta kipua, tuskaa ja kärsimystä”

Eettinen lautakunta totesi maaliskuun kokouksessa tehdyissä ratkaisuissaan, että videoilla nähdyn koulutuksen tarkoitus ja tavoitteet jäivät epäselviksi.

Koulutuksesta puuttuivat ennakkoon suunnitellut, asianmukaiset ja koiran tavoitetasoa vastaavat keinot tavoitteiden saavuttamiseksi, tiedotteessa sanotaan.

Eettisen lautakunnan mukaan koiria käsitelleet ihmiset ovat toiminnallaan aiheuttaneet koirille tarpeetonta kipua, tuskaa ja kärsimystä. He ovat rasittaneet koiria kohtuuttomalla kouluttamisella ja liian kovakouraisella käsittelyllä, lautakunta toteaa.

Tiedotteen mukaan lautakunnan määräämät seuraamukset vaihtelivat vakavuudeltaan sen perusteella, miten moitittavia teot olivat, millainen tekijän asema on ollut ja kuinka kokenut hän on koira-alalla.

Ilmoituksia tehtiin alun perin 25 ihmisestä

Kennelliiton hallitus käsitteli suojelukoirien väkivaltaisesta kohtelusta tehtyjä ilmoituksia alun perin jo viime marraskuussa. Ilmoituksia oli tehty kaikkiaan 25 ihmisestä.

Kolmesta ihmisestä liiton hallitus päätti tehdä ilmoituksen tämän kotimaan kennelliitolle ja kansainväliselle kennelunionille.

Seitsemän ihmisen tapauksessa asian käsittelyä päätettiin puolestaan siirtää, kunnes asiasta saataisiin lisätietoja. Kahden ihmisen kohdalla hallitus päätti, ettei ilmoitus aiheuttanut toimenpiteitä.

Kaikkiaan 13 ihmisen asian hallitus päätti sen sijaan lähettää edelleen Kennelliiton eettisen lautakunnan käsiteltäväksi. Samalla hallitus määräsi nämä ihmiset väliaikaiseen koe- ja kilpailukieltoon sekä toimintakieltoon luottamustehtävissä.

Kieltojen ilmoitettiin olevan voimassa, kunnes asia olisi lopullisesti ratkaistu eettisessä lautakunnassa.

Eetu Halonen