Iida Rauma: Hävitys. Siltala. 400 sivua. Äänikirjan lukija Karoliina Niskanen.
Pitkäkestoisesta koulukiusaamisesta kärsinyt Hävityksen keskushenkilö tuntee vielä aikuisenakin ”niin musertavaa yksinäisyyttä, että hänen teki mieli romahtaa maahan”. Sen sijaan hän ei missään vaiheessa pysähdy miettimään mistäköhän kouluvuosien jälkeinenkin yksinäisyys voisi johtua.
Kenties siitä, että tämä pelkällä A-kirjaimella kutsuttava ihminen on niin vihainen maailmalle, että jokainen kanssaihminen luontaisesti karttaa seuraa, jossa kaikkia asioita ja elämän ilmiöitä lähestytään negaation kautta. Tai siksi että hän uskoo omaa selitystään siitä, että murrosikä ei olekaan endokrinologinen vaan sosiaalinen kriisi – ja jää marinoitumaan loppuiäkseen puberteetin jälkikuohuihin.
A:n raivo ei rajoitu ainoastaan hänen henkilökohtaisesti kokemiinsa kärsimyksiin. Koulukiusaajien kanssa samaan laariin putoavat hiilivoimalat ja suonkuivattajat ja autoilijat. Kenties vähempikin olisi riittänyt?
A ei ole millään tavoin miellyttävä ihminen ja se on hänen yksinäisyytensä syy. Epämiellyttävyys varmasti selittyy traumaattisilla koulumuistoilla, mutta eipä A vaikuta halunneen irrottautuakaan niistä tai kasvaa ikävien kokemustensa yli.
Mikään edellä lausuttu ei pyri vähättelemään A:n tai Hävityksen kirjoittajan Iida Rauman kiusaamiskokemuksia. Päinvastoin, Rauman romaani on tärkeä muistutus siitä, miten kamalaa koulussa voi pahimmillaan olla ja miten piittaamattomia yksittäisen lapsen kärsimyksestä opettajat, kuraattorit ja muut omasta mielestään ”lasten etua” valvovat aikuiset voivat olla.
Erityisen arvokas Hävitys on osoittaessaan, että myös opettajat syyllistyvät suoraviivaiseen koulukiusaamiseen. Yleensä se on lasten suorittaman kiusaamisen vähättelyä tai ongelmien lakaisemista maton alle, mutta Hävityksen tapauksessa ihan konkreettisiakin väärintekoja.
A:n opettaja varsinaissuomalaisen nukkumalähiön musiikkiluokalla on porukan pahin kiusaaja, nilviäisen moraalilla varustettu hirviö. Hävitys on kuin yhtä pitkää syytöskirjelmää tätä kansankynttilää kohtaan, ja olettaen että hahmo perustuu tositapahtumiin, sopii tietysti toivoa että hirviö itsekin vaivautuu lukemaan Rauman romaanin.
Hirviöihin viitataan suoraan luokkakavereiden toimia muisteltaessa:
”Useimmiten hän huusi jotain takaisin, kutsui haukkujia kusipäiksi, idiooteiksi tai käski niiden painua helvettiin, mutta kuin antiikin hirviö, huutelijat kasvattivat seitsemän päätä katkenneen tilalle.”
”Hävitys edustaa palkintoproosaa, joka on helppo nostaa muiden kirjojen yläpuolelle tärkeän aiheensa ja sen rehellisen käsittelytavan ansiosta.”
Hävitys on katkeruudesta syntynyt romaani. Lähtökohta asettaa teemat ja kerronnan melko ahtaaseen rakoon, mutta syvinkään katkeruus ei tarkoita etteikö lopputulema voisi kaunokirjallisesti olla merkittävä. Hävitys ei sitä ole. Se edustaa palkintoproosaa, joka on helppo nostaa muiden kirjojen yläpuolelle tärkeän aiheensa ja sen rehellisen käsittelytavan ansiosta.
Hävityksen kaltainen romaani pärjää kirjallisissa kauneuskilpailuissa, koska sellaisen palkitsemalla ei tule tehtyä mitään isompaa virhettä.
Niin kuin koulukiusaaminen perustuu toistolle myös koulukiusaamisesta kertova romaani rakentuu samojen, vain ohuelti varioivien nöyryytysten tautologialle. Iida Rauman metodi synnyttää oikein uskottavan dokumentin, mutta kovin kummoista romaania ei niinkään.
Enimmäkseen Hävityksessä on vinksallaan dramaturgia. Ensimmäiset sata sivua täyttyvät joutavasta polkupyöräilystä ja Turun nähtävyyksien luetteloinnista ennen kuin päästään itse asiaan. Ja sen jälkeen samaa asiaa vatvotaan samasta näkökulmasta jokseenkin täältä ikuisuuteen.
Tekisi mieli verrata Hävitystä Norman Mailerin Pyövelin lauluun, dokumenttiproosan jykevimpään maamerkkiin. Mailer kuvasi niin ikään yhtä tiukasti rajattua tapahtumasarjaa, mutta vaihtoi näkökulmia ja esiintyi viileästi eikä missään vaiheessa pitkästyttänyt lukijaansa vaikka romaanilla on mittaa reilusti toista tuhatta sivua.
Vertailu maailmankirjallisuuden mastodonttiin on toki kohtuuton, mutta mailerilaisella metodilla Hävityksen yksilötarinaa isompi aihe olisi saavuttanut vankan perustan.
