Annika Suvivuo: Matka jään reunalle. Otava. 191 sivua.
Esikoiskirjailija Annika Suvivuon teosta vällyn alla lukiessa tekee mieli sytyttää takka ja
kynttilät samalla, kun huomaa pohtivansa, mihin kategoriaan kirja tulisi sijoittaa? Tietokirjoihin, esseekokoelmiin vai romaaneihin?
Kustantaja on helpottanut pohdintaa ja kertoo kirjan kuuluvan genreen kerronnallinen tietokirja. Sellaisia ei Suomessa paljon julkaista, ja kun oma matka jään reunalle Suvivuon seurassa on ohi, voi vain kysyä, miksei?
Suvivuon kirjaa lukee kuin tarinaa, mitä se myöskin on. Ilmiaihe on jäinen, mutta sivut hehkuvat inhimillistä lämpöä ja pohdintaa luonnon ja ihmisen ikiaikaisesta suhteesta.
Kirjan viehätys syntyy Suvivuon kertojanäänestä ja läsnäolosta. Kotoisuutta luo myös Suvivuon sujuva ja persoonallinen lause. Kirjan tarinoista voivat lisäksi 1970- ja 80-luvun lapset kuulla nostalgisia kaikuja sukupolvikokemuksistaan. Kukapa unohtaisi koulun pihan metriset lumikasat ja leikkiä rankemmat kukkulan kuningas -kisailut, koulumatkan häiriköistä tai välkkärien lumipesuista puhumattakaan?
Jää on kehyskertomus, jonka pintaan piirtyy kuva myös kertojasta, Lahden betoniviidakosta aikuiseksi kasvaneesta naisesta. Yhtenä esimerkkinä lause ”Sodat alkavat ala-asteen pihoilta. Siellä me päätämme, kuinka tuotamme ja kohtaamme epäoikeudenmukaisuutta”.
Pääasiassa kirja kertoo siitä, mitä kohta saatamme kaivata: kunnon lumitalvia, paukkupakkasia, ison selän jäätymisestä syntyviä paukahduksia ja jäälaattojen taianomaista ritinää rantakallioita vasten kuulaassa tähtitaivaan valaisemassa talviyössä.
Lunta kaipasi myös ranskalaistutkija, joka saapui innoissaan Lammin biologiselle tutkimusasemalle talveksi.
– Ehkä huomenna sataa lunta! touhukas herra 19 oli todennut ensi sanoikseen harjoittelijalle. Mistäpä lumenetsijä olisi osannut arvata, että tulossa olisi ennätyksellinen talvi – ei tosin sillä tavoin, kuin oli toivonut.
Jäästä on tulossa eksotiikkaa kohta myös meille. Lapsuuden korkeat nietokset, potkukelkat ja parkkipaikan reunojen valtavat lumilinnoitukset muuttuvat myyttisiksi tarinoiksi, joita me tulevat vanhukset horisemme lastenlapsillemme.
Silti Suvivuon tekstissä eivät tuomiopäivän pasuunat puhalla ilmastonmuutoksen mollisointuja, paremminkin huilut ja sellot soivat vienosti todeten, mihin on tultu ja mitä voi tulla. Kyllä talvisia tarinoita on vastakin, mutta ne ovat erilaisia.
Kirjan luvut on nimetty virallisesti jäätalven eri vaiheiden mukaan. Se, mitä luvut sisältävät, onkin juttu. Suvivuo osaa myös hyväntahtoisen huijauksen, ujuttaen mukaan kansantiedettä ja -uskomuksia, arktisia ja antarktisia löytöretkiä ja tuokiokuvia hämäläisen tutkimusaseman arjesta. Käydään Grönlannissa ”ystävän” luona, talvikalastetaan koiran kanssa ja kävellään erityisen, jään ja talven kauneuden kertojan lailla ymmärtävän ystävän kanssa. Mielenkiintoisen hauska on luku, jossa jään eri nimet ja ominaisuudet vertautuvat parisuhdekiemuroihin.
Tokihan tiesitte, että pääskyt nukkuvat talvisin järvien pohjissa, jään ja pohjamudan alla?
Taustalla, melkein vaivihkaa, kirja kertoo järvien jäätymisajoista, jääpeitteen vaikutuksesta ekosysteemeihin ja varhaisista sekä harhaisista luonnontieteilijöistä. Kirjan faktapohja on kuin kivijalka, jolle on hyvä rakentaa omakohtaisempia tarinoita.
Suvivuo on vapaa toimittaja, yrittäjä ja luonto-ohjaaja, joka toimittajana kirjoittaa paljon ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta. Tiedon käsittelyn arki näkyy kirjassa tieteen ja omakohtaisuuden luontevana vuorotteluna.
Suvivuon kirjailijanlaadun ja esikoisteoksen niputtaminen tietokirjallisuuteen ei tekisi teokselle eikä tekijälle oikeutta. Matka jään reunalle on enemmän, se on matka jään reunan taitse ihmisyydenkin mysteereihin.
Miksi kirja jäästä? Suvivuo on kertonut olevansa aito jään rakastaja, ja esteetikko ylipäätään. Lisäksi Suvivuon mukaan Suomessa kirjotetaan hyvin vähän jäästä, vaikka juuri täällä sillä liukastellaan yli puolet vuodesta, vaikka jään elämä on jo muuttunut: se on lyhenemässä.
Matka jään reunalle -kirjassa on selvää sukulaissieluisuutta viime syksynä ilmestyneeseen salolaiskirjailija Lasse Kylänpään teokseen Päivänkierto. Jos Päivänkierto miellytti, takuulla miellyttää myös Suvivuon lämmin matka jään reunalle.
