Kiskolainen Punta Oy hamuaa kasvua, mutta pelkää osaajapulaa – eteen voi tulla tuotannon hankinta muualta Euroopasta

3
Toimitusjohtaja Pekka Leppälän mukaan Punta Oy:n asema älykkäiden lokeroiden ja lokeroratkaisujen järjestelmätoimittajana vahvistuu sekä Suomessa että Euroopassa. Kuva: SSS/arkisto: Kirsi-Maarit Venetpalo.

Kiskolainen Punta Oy hakee parhaillaan muun muassa jauhemaalaria sekä koneenkäyttäjää ohutlevylinjalle. Hakuaikoja jouduttaneen jatkamaan. Toimitusjohtaja Pekka Leppälä pelkää, että pula osaavista työntekijöistä voi vielä koitua esteeksi yhtiön kasvulle.

– Iso pelko, ettei työntekijöitä löydy. Kaikkea ei pysty automatisoimaan. Me tarvitsemme ihmisiä, Leppälä sanoo.

Torstaina Punta julkaisi tiedotteen, jossa se kertoi ostaneensa älyteknologiaan erikoistuneen Core Factory Oy:n. Yhdessä helsinkiläisen tytäryhtiönsä kanssa Punta lähtee tavoittelemaan Euroopasta kovaa kasvua.

– Core Factoryn yritysosto on merkittävä askel. Lyömme entistä enemmän paukkuja kansainväliseen myyntiin. Meillä on aika kovat kasvuodotukset, Leppälä toteaa.

Yritys uskoo tarvitsevansa lähivuosina kymmeniä uusia työntekijöitä. Jos henkilöstöä ei saa, Punta joutuu Leppälän mukaan harkitsemaan tuotannon hankkimista muualta Euroopasta.

Punta Oy on strategiansa mukaisesti muuttunut teräskalusteiden tekijästä teknologiayritykseksi, joka tarjoaa asiakkailleen älykkäitä lokeroratkaisuja. Tähän asti Punta on tehnyt lokerikot, mutta älyteknologian on toimittanut lähinnä saksalainen Pareva.

– Halusimme saada älykkäiden lokeroiden järjestelmät omiin käsiimme. Päädyimme Core Factoryn kanssa siihen, että lyömme hynttyyt yhteen, Leppälä kertoo.

Kolmentoista työntekijän Core Factory jatkaa Punta Oy:n tytäryhtiönä. Yritykset olivat tehneet yhteistyötä jo syksystä alkaen.

Leppälän mukaan Euroopassa on paljon lokerikkovalmistajia ja ohjelmistotoimittajia, mutta ei juurikaan yrityksiä, joilla olisi tarjota molemmat. Asiakkaat ostavat lokerikot erikseen ja ohjelmistot erikseen.

– On harvinaista, että joku hallitsee kokonaistoimituksen. Meiltä asiakas pystyy nyt käytännössä ostamaan kerralla koko setin, Leppälä korostaa.

Verkkokaupan osuus päivittäistavarakaupasta kasvaa koko ajan. Suomalaisista yhä useampi haluaa noutaa ruokaostoksensa lokerikosta sen sijaan, että odottaisi kotiinkuljetusta. Suuressa osassa muista Euroopan maista kehitys on vasta aluillaan.

– Suomella on paljon annettavaa kaupan ja logistiikan älykkäisiin lukituksiin. Me olemme ohjelmistoratkaisuissa keskimäärin muita edellä, Core Factoryn toimitusjohtaja Juho Jakka toteaa.

Punta ja Core Factory näkevät, että kaupan ala, terveydenhoito ja teollisuus käyttävät automatisoituja ja tekoälyä hyödyntäviä lokeroita tulevaisuudessa aina vain enemmän.

”Kylmäsäilytettävät elintarvikkeet, hoivatarvikkeet, todistusaineiston säilytys poliisilaitoksella, koulutusyhtymän IT-välineistö tai museovieraan käsilaukku”, tiedotteessa luetellaan.

Punta Oy tähtää ensimmäisenä Viron, Saksan ja muiden Pohjoismaiden markkinoille. Leppälä näkee, että viiden vuoden kuluttua yhtiön liikevaihto voi olla jopa 40 miljoonaa euroa ja se työllistää pitkälti toistasataa ihmistä.

Kiskolaisyrityksellä on nyt 70 työntekijää ja sen liikevaihto oli toissavuonna 16,4 miljoonaa euroa.

Pekka Leppälä aloitti Punta Oy:n toimitusjohtajana viime vuoden alussa. ” Uusi toimitusjohtaja aikoo viedä Puntaa maailmalle ”, Salon Seudun Sanomat otsikoi Leppälän haastattelun tammikuussa 2022.

– Punta on siirtymässä teknologiayhtiöksi, Leppalä totesi tuolloin.

Yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi on noussut espoolainen hallitusammattilainen Ilkka Wäck. Punta Oy:n pääomistaja ja aiempi toimitusjohtaja Vesa Harilo on siirtynyt puheenjohtajan paikalta hallituksen jäseneksi.

3 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Hämmästynyt
3 kuukautta sitten

Jos työpaikan ilmapiiri ja palkkaus kohdallaan, niin pitää ihmetellä jollei ammattilaisia löydy!

Veka
3 kuukautta sitten
Reply to  Hämmästynyt

Montako työtöntä kiskolaista jauhemaalaria tai koneenkäyttäjää tiedät? Yrityksen sijainnilla on merkitystä.

Tammisiltalainen
3 kuukautta sitten
Reply to  Veka

Jos palkkaus on kohdallaan, niin eiköhän tekijöitä löydy kauempaakin. Oma autohan tuossa pitää olla (työmatkakorvaukset). Mainostetaanko paikkoja TE:n sivuilla? Vai onko tämä vain harkittu vaaliuutinen?