
FC Halikko aloittaa historiansa ensimmäiset naisten Futsal-liigan pudotuspelit Salohallissa lauantaina.
Syyskuun viimeisenä päivänä alkanut runkosarja sisälsi monia käänteitä, mutta keskitalven haasteista huolimatta FC Halikko onnistui ennen kautta asettamassaan tavoitteessa ja pääsi pudotuspeleihin.
Puolivälierissä vastaan asettuu runkosarjan kakkonen Ylöjärven Ilves. Puolivälierät pelataan paras kolmesta -menetelmällä eli neljän parhaan joukkoon selviää kahdella voitolla.
FC Halikko kävi haistelemassa Ylöjärven Ilveksen kotiluolaa jo viime lauantain päätöskierroksen 2–5-tappiossa.
Pudotuspelien kenraaliharjoitus antoi osviittaa tulevasta: FC Halikko pystyy parhaimmillaan haastamaan vastustajansa hyvin pallollisessa pelaamisessa, mutta fyysisyydessä ja kaksinkamppailussa FC Halikko jää pahasti jälkeen.
Tämä korostuu etenkin Ylöjärven urheilutalolla, jossa kenttä on peräti seitsemän metriä Salohallin vastaavaa lyhyempi. Siksi lauantain kotipelin merkitys on jo valtava.
Vahvaa tulokaskautta pelaava maalivahti Pilvi Junnila on astellut näyttävästi Naisten Futsal-liigaan. Hän on ollut täydellinen korvaaja kaksi edellistä liigakautta päävastuussa olleelle Lotta Hiihtolalle.
– Hyvin on mennyt, ja tyytyväinen voi olla. Mitä tulee valintoihin joukkueen parhaaksi pelaajaksi, niin kyllähän ne tietty nostavat itseluottamusta, Junnila miettii.
Junnilan tasoa FC Halikon tolppien välissä kuvastaa se, että hänet valittiin runkosarjassa joukkueen parhaaksi kuusi kertaa (27 prosenttia otteluista). Kuusi valintaa parhaaksi pelaajaksi on jaetulla liigan kärkisija. Junnilan lisäksi ainoa maalivahti tuossa joukossa on maajoukkueessakin suurta vastuuta kantava Lilli Sandström.
Emma Rahko torjui hiljattain aloittavana maalivahtina voitokkaasti EBK:ta ja Ilvestä vastaan. Heidän lisäksensä Ella Suomi on ollut tämän kauden harjoitusvahvuudessa. FC Halikon maalivahtivalmentaja Martti Vanhatalo on mielissään valmennettaviensa otteista.
– Ollaan menty kauden mittaan eteenpäin ja saatu luotua kaikille uskoa omaan tekemiseen. Itsevarmuus on ollut kohdillaan, eikä pudotuspelit jää maalivahdeista kiinni, Vanhatalo vakuuttaa.

FC Halikossa ja Ylöjärven Ilveksessä on yhdistäviä piirteitä. Joukkueiden ydinrungot ovat melko nuoria ja pysyneet monta vuotta kasassa. Kuten FC Halikon kolme liigakautta, myös Ylöjärven kolme viimeisintä kautta ovat olleet nousujohteisia. Kaudella 2020–2021 Ylöjärvi sijoittui runkosarjassa yhdeksänneksi, viime kaudella neljänneksi ja tällä kaudella jo toiseksi.
Ylöjärven Ilveksestä ei löydä heikkoa lenkkiä. Joukkuetta tähdittää Senni Viren, jonka vasen jalka rankaisi FC Halikkoa lauantaina hattutempulla. Virenin lisäksi joukkue on täynnä tasaista laatua, sillä yhteensä kymmenen pelaajaa teki runkosarjassa vähintään seitsemän pistettä. Kaunista ja aktiivista futsalia pelaavaa Ylöjärveä vastaan savotta ei tule olemaan helppo.
– Oman pelin kannalta täytyy pystyä pitämään palloa omalla joukkueella, eikä saa antaa menetyksiä, sillä niitä tuli viimeksi ehkä vähän liikaa. Viimeistelyssä pitää onnistua.
– Puolustuksellisesti vastustaja ja etenkin Virenin vasen jalka on pidettävä kurissa, Junnila listaa.
Naisten Futsal-liigan 1. puolivälierä: FC Halikko–Ylöjärven Ilves Salohallissa lauantaina kello 13.