
Eduskuntavaaleissa on aina ollut ehdolla urheilutaustaisia ehdokkaita. Moni urheiluehdokas on päässyt läpi aktiiviuransa aikana hankittujen maineen ja mitalien avulla.
On perusteltua väittää, että esimerkiksi aitajuoksija Arto Bryggare (sd.), seiväshyppääjä Antti Kalliomäki (sd.), meloja Sylvi Saimo (kesk.), hiihtäjät Juha Mieto (kesk.) ja Marjo Matikainen-Kallström (kok.) sekä kestävyysjuoksija Juha Väätäinen (ps.) eivät välttämättä olisi koskaan menneet läpi ilman menestyksekästä urheilu-uraa.
Puhumattakaan curlingikoni Markku Uusipaavalniemestä (kesk.), joka valittiin eduskuntaan vuonna 2007 vain vuosi Torinon olympialaisten sensaatiohopean ja massiivisen julkisuuspiikin jälkeen.
Poikkeuksiakin toki on, kuten nelinkertainen olympiavoittaja Lasse Virén (kok.), joka pääsi läpi vasta kolmannella yrittämällä vuonna 1999.
Ilmiö ei ole uusi, sillä esimerkiksi vuoden 1962 eduskuntavaaleissa läpi menivät aktiiviuransa hiljattain lopettaneet olympiamitalistit yleisurheilija Voitto Hellsten (sd.) ja hiihtäjä Heikki Hasu (maalaisliitto/kesk.).

Näissäkin eduskuntavaaleissa on valtavasti ehdokkaita, jotka tunnetaan paremmin urheilusaavutuksistaan.
Varsinkin koripalloilijat ovat ehdokaslistalla hyvin edustettuna. Itse asiassa korisehdokkaista saisi kilpailukykyisen viisikon.
Viisikon vihertävän takakentän muodostavat Namika Lahdesta tuttu Teemu Laine (vihr.) ja Vilppaan ex-kapteeni Michael Pounds (vihr.). Viisikon laitureina pelaisivat Susijengin ex-kapteeni Shawn Huff (vihr.) ja Lappeenrannan Namikassa 12 liigaottelua pelannut Veli-Pekka Dufva (kok.). Sentterin paikalle istutetaan jo istuva kansanedustaja Ville Kaunisto (kok.). Viisikon valmennuksen voisi hoitaa Susijengin entinen päävalmentaja Henrik Dettmann (r.) ja joukkueenjohtajan pestin Koripalloliiton puheenjohtaja Timo Elo (kok.).
Hiljattain aktiiviuransa päättäneistä urheilijoista eduskuntaan pyrkivät myös pikaluistelija Mika Poutala (kd.), Turun Interin seuraikoni Timo Furuholm (vas.) ja pituushypyn MM-pronssimitalisti Tommi Evilä (kok.).
Dettmannin lisäksi valmentajina tunnettuja ehdokkaita ovat maastohiihdon pitkäaikainen päävalmentaja Reijo Jylhä (kesk.) ja viimeksi Pikkuhuuhkajien päävalmentajana toiminut Juha Malinen (kok.).
Ehdolla on myös Hämeenlinnan Pallokerhosta tuttu takavuosien liigakiekkoilija Mika Lartama (ps.).

Istuvista kansanedustajista ehdolla ovat Kauniston lisäksi ainakin kahdeksan ”urheilijaehdokasta”. Olympiamitalisteja heistä on vain yksi: painija Marko Asell (sd.).
Sen sijaan arvokisavoittajia riittää senkin edestä, kuten purjehduksen maailmanmestari Sari Multala (kok.), kilpakävelyn Euroopan ja maailmanmestari Sari Essayah (kd.), hiihtosuunnistuksen maailmanmestari Hanna Kosonen (kesk.) ja kehonrakennuksen Ms. Olympia -tittelin voittanut Kike Elomaa (ps.)
Kokoomuksella on ollut perinteisesti eduskuntapuolueista vahvin urheiluedustus, nyt väistyvästä eduskunnasta löytyvät myös jääkiekon MM-mitalisti Sinuhe Wallinheimo, triathlonisti Pauli Kiuru ja kenttäratsastuksen SM-mitalisti Sofia Vikman.
Entisistä yleisurheilijoista ehdolla on Essayahin ja Evilän lisäksi 1 500 metrin juoksun nuorten Euroopan mestari Mika Maaskola (sd.) sekä juniorina menestyneet Riikka Pakarinen (kesk.) ja Maria Ohisalo (vihr.).
Vihreiden puheenjohtajan Ohisalon 13-vuotiaana hyppäämä pituusennätys 507 olisi muuten oikeuttanut viime vuonna Suomen ikäluokkatilastossa sijalle kaksi!
