
Salkkari uutisoi helmikuussa salolaisten koulujen väkivallasta (SSS 24.2.). Yhä nuoremmat koululaiset käyttävät väkivaltaa oppilastovereitaan kohtaan. Kouluihin kulkevat teräaseet saivat koulupoliisin huolestumaan.
Tällä viikolla koulumaailman puhutuin tapaus on ollut Salon Mustamäen koulun kassitapaus (SSS 8.3.). Alakouluikäinen lapsi halusi kirjailla kangaskassiinsa tekstin, jonka mukaan sukupuolia on vain kaksi. Koulu kielsi oppilastyön toteuttamisen ja pyysi tulkintaansa vahvistuksen myös tasa-arvovaltuutetulta.
Valtuutettu linjasi, että koulu toimi oikein. Se ei ole estänyt kipakan kansalaiskeskustelun syntymistä.
Nämä esimerkit osoittavat ennen kaikkea sen, miten kovissa ristipaineissa koulu ja opettajat joutuvat nykyään operoimaan. Yhtäältä jatkuvasti läsnä ovat kovat uhkatekijät: väkivalta ja kiusaaminen, joihin koulun on jo yksilön turvallisuuden ja suojan vuoksi puututtava.
Toisaalta koulun velvollisuus on suojella tasa-arvoa ja yksilöiden oikeuksia pehmein arvoin. Koulun kasvatus- ja sivistystehtävä on äärimmäisen haastava. Yhteiskunnan polarisaatio näkyy voimakkaana keskustelussa sukupuolten moninaisuudesta. Vastakkain saattavat päätyä keskenään yhtä tärkeät arvot, kuten sananvapaus ja yhdenvertaisuus.
Kassitapauksestakin voi olla montaa mieltä ja on hyvä, että arvoista keskustellaan. Sukupuoleen ja sukupuoli-identiteetteihin liittyvät tulkinnat eivät ole yksiselitteisiä ja perusteltuja mielipiteitä on hyvä kuulla puolin ja toisin. Ihmisen oikeutta kokea oma identiteettinsä on syytä kunnioittaa.
Tässä tapauksessa keskustelu on valitettavasti läikkynyt yli. Koulun henkilökunta on tiettävästi joutunut maalituksen kohteeksi. Sellaista ei pidä hyväksyä.