Poliisi epäilee, että nuoriso suunnittelee Salon seudulle joukkotappelua viikonvaihteessa. Edellinen välienselvittely oli viikko sitten Somerolla. Poliisin mukaan väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo jonkin aikaa.
– Huolestuttava trendi. On ollut tappelua ja on tulossa tappelua. Olemme tietoisia tästä ja pyrimme reagoimaan nopeasti, jos tämä jatkuu, rikoskomisario Jutta Store Salon poliisista sanoo.
Poliisin mukaan nuorten väliset erimielisyydet kumpuavat ainakin kahden viikon takaa. Poliisi tutkii välienselvittelyihin liittyen useita pahoinpitelyitä. Perjantaina vangittiin 16-vuotias poika epäiltynä ryöstöstä marketin pihalla Someron keskustassa.
Poliisin mukaan nuoriso oli suunnitellut joukkotappelua Saloon viime viikonloppuna, mutta tapahtumaketju johti nuoria lopulta somerolaiselle mökille. Sinne kokoontui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kymmeniä, enimmäkseen alaikäisiä nuoria.
Tappelua suunnitelleet nuoret hyökkäsivät perässä, jolloin osa mökillä olleista pakeni väkivallan uhan takia. Osa nuorista piiloutui, mutta tunkeutujat pääsivät sisälle mökkiin ja rikkoivat paikkoja.
– Hyökkääjät kohdistivat paikallaolijoihin väkivaltaa, mutta kukaan ei onneksi loukkaantunut vakavasti, Store kertoo tiedotteessa.
Poliisin tietojen mukaan hyökkääjiä oli kymmeniä, ja he olivat 15–20-vuotiaita Poliisi kirjasi useita pahoinpitelyrikoksia, ja tutkii tapausta myös törkeänä kotirauhan rikkomisena.
Välienselvittely sai poliisin mukaan jatkoa vielä samana yönä Someron keskustassa, kun mökillä tapahtuneen välikohtauksen osapuolet kohtasivat marketin pihalla.
– Parkkipaikalla epäillään ryöstöä, jossa 16-vuotiasta poikaa pahoinpideltiin muun muassa lyömällä. Lisäksi häntä uhattiin todennäköisesti kuula-aseella, Store kertoo.
Poliisi otti ryöstöstä epäiltynä kiinni kuusi nuorta. Ryöstön pääepäilty vangittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa perjantaina. Neljä nuorta on otettu kiinni tapahtumista mökillä.
Poliisin mukaan tapauksiin kytkeytyy paikkakuntalaisten nuorten lisäksi myös ulkopaikkakuntalaisia.
– Nuorilta on löytynyt myös kättä pidempää. Onhan se varmasti riski, jos sellaista kantaa mukanaan, Store toteaa.
Lounais-Suomen poliisi ja Hämeen poliisi ovat tehneet jutussa yhteistyötä.
Poliisi toivoo, että kodeissa keskusteltaisiin nuorten kanssa asiasta. Huoltajien tulisi aina olla kiinnostuneita ja tietoisia siitä, missä nuoret viettävät aikaa ja mitä siellä tapahtuu.
Kuulosta että nuoriso alkaa piristymään, pelkkä playstation pelaaminen rupee puuduttaa! Kyllä ennen sosiaalista mediaa ollaan painittu reilusti viikottain Salonkin keskustassa. Aiemmin ei vaan kirjoteltu nettiin, kun sellaista ei ollut olemassa!
Näissä on Suomen tulevaisuus