Kulttuuripalveluihin ohjaaja resepti vertautuu esimerkiksi lähetteeseen, jolla potilaalle määrätään fysikaalista hoitoa.
Ajatus reseptistä ei ole aivan uusi. Suomessa oli jo viime vuosituhannen puolella käytössä liikuntaresepti, jolla lääkäri saattoi määrätä hoidoksi liikuntaa. Sen seuraaja on liikkumisresepti. Sillä potilas ohjataan liikuntaneuvontaan, jota antaa terveydenhuollon ammattilainen. Useat työnantajat tarjoavat henkilökuntaetuna seteliä, jota voi käyttää harrastuksiin ja hyvinvointipalveluihin.
Uuttakin vasta julkistetussa reseptiajatuksessa on. Ministeriön työryhmä esittää, että lääkärin määräämiin kulttuuri- ja liikuntapalveluihin saisi sairausvakuutuskorvauksen.
Tarve vahvistaa kulttuurin ja liikunnan terveysvaikutuksista lähtee siitä, että sosiaali- ja terveysmenot kasvavat. Ennaltaehkäisyn tarve tunnustetaan, mutta sille ei välttämättä riittää resursseja. Selvityksessä todetaan, että valtion lisääntyvä rahoitus korjaaviin toimenpiteisiin hyvinvointialueille uhkaa viedä voimavaroja kuntien ja muiden toimijoiden ennaltaehkäiseviltä toimilta.
Kulttuuri- ja liikuntareseptillä olisi juuri ennaltaehkäisevä vaikutus. Sen myötä painopistettä siirrettäisiin palvelujen tuottamisesta välineisiin, jotka lisäisivät kulttuuri- ja liikuntapalvelujen kysyntää.
Esimerkiksi jo kotvan käytössä ollut museokortti on tällainen instrumentti. Työryhmä on myös ideoinut siihen rinnastettavaa maksutonta hyvinvointikorttia, jota voisi käyttää kunnan määrittelemissä paikoissa.
Vaikka kulttuuri- ja liikunta laitetaan hallinnossa samaan nippuun, ne ovat erilaista toimintaa.
Kulttuurin ja hyvinvoinnin yhteys tiedetään, ja uudet keinot madaltaa ihmisten osallistumiskynnystä ovat tervetulleita. Kulttuurielämysten tuottaminen ja taiteellinen työ ovat kuitenkin itsenäistä luovaa toimintaa, jolle ei voi asettaa tarkkoja hyvinvoinnillisia tavoitteita.
Esimerkiksi valtion tukemalla reseptillä tai kunnan kustantamalla kortilla voidaan ohjata tuotantojen ja teosten äärelle, mutta ei määritellä niiden sisältöjä.
