Legendaarinen jäätynnyri ankkuroitiin paikoilleen Salonjoen jäälle mahdollisesti ennätysmyöhään – Lions Club Salo sai tänä vuonna apuvoimia Salon VPK:sta sääolosuhteiden vuoksi

0
Salon VPK:n Risto Mäkirinne (vas.), Arsi Enqvist ja Mikko Inkeroinen auttoivat tänä vuonna Lions Club Saloa, jotta legendaarinen jäätynnyri saatiin Salonjoen jäälle. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Lions Club Salon legendaarinen jäätynnyri saatiin keskiviikkona ankkuroitua tutusti Salonjokeen odottamaan jäiden lähtöä ja jääveikkauksen voittajaa. Sinisen LC Salon tynnyrin jäälle vei historiallisesti Salon VPK. Lions Club Salon Matti Laakso ja Kalervo Lehtonen seurasivat hetkeä tällä kertaa turvallisesti rannasta.

– Halusimme tehdä yhteistyötä VPK:n kanssa, koska keliolosuhteet olivat kysymysmerkki jäänpaksuuden suhteen, Laakso taustoittaa.

Salon VPK:n Arsi Enqvist, Mikko Inkeroinen ja Risto Mäkirinne mittasivat jäänpaksuudeksi Salonjoen keskeltä 12 senttiä ja hieman reunemmalta 15 senttiä.

– Mielellämme tulimme auttamaan, kun Lions Club on auttanut meidän nuoriamme. Tällaiset tehtävät ovat mukavia, kun ei ole kiire, Inkeroinen kiteytti.

Sen verran VPK:n oma jääkaira oli päässyt tylpistymään, että Laakso lainasi Lions Clubin jääkairaa, jotta tynnyri saatiin kiinnitettyä oikeaoppisesti.

– Tynnyri on kiinni kolmella narulla, jotka osoittavat eri suuntiin. Narujen päässä on kalikat, jotka pudotetaan jään alle. Tarkoituksena on estää tynnyrin lähtö ennen aikojaan. Jos jään pinnalle tulee sattumalta vettä, niin tynnyri olisi Vuohensaaressa ja jäät edelleen paikoillaan, Laakso selostaa.

Risto Mäkirinne teki avauskairauksen jäähän. Arsi Enqvist, Mikko Inkeroinen, Matti Laakso ja Kalervo Lehtonen seurasivat tilannetta. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Viime vuonna tynnyri saatiin paikoilleen jo helmikuun alkupäivinä, nyt siis vasta 1. maaliskuuta plus viiden asteen lämpötilassa. Laakson mukaan tämä on jääveikkauksen historiassa myöhäisempiä päiviä, jolloin tynnyri on saatu jäälle. Kenties jopa myöhäisin.

– Nyt on todella poikkeuksellinen sää. Välillä on tuullut ja tuivertanut ja jotain on tullut alaskin, Laakso muistelee.

Jäiden lähtöä Salonjoesta on arvuuteltu LC Salon organisoimana vuodesta 1958. Tämä on siis jo 65. kerta. Tynnyriä ole saatu jäälle laisinkaanvuosina 2008, 2015 ja 2020.

Jäällä tönöttävä sininen tynnyri on jo symboli itsessään. Sen nähdessään monet salolaiset tietävät, mistä on kyse.

– Jahas. Se on kevät, huikkasi eräs Salonjoen vartta mennyt lenkkeilijä.

Salon jääveikkaus saattaa olla Suomessa myös erittäin ainutlaatuinen.

– 1980- tai 1990-luvulla paikallinen Lions Club järjesti Tuusulanjärvellä vastaavanlaisen jääveikkauksen. Siellä piti veikata, milloin auto vajoaa jäihin. Ei ole tullut ainakaan vastaan nykyisin, että jossain järjestettäisiin jääveikkausta, Laakso pohtii.

Mittakeppi, jolla jäänpaksuus mitataan. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Jääveikkauksen säännöt ovat aiemmilta vuosilta tutut: se, joka arvaa tarkemmin sen hetken, kun jäätynnyri on jäidenlähdön mukana alittanut Turuntien sillan, voittaa arpajaisten pääpalkinnon. Se on tänä vuonna 440 euron arvoinen rannekello. Paikallisten tahojen lahjoittamia palkintoja on yhteensä parikymmentä. Ne arvotaan osallistujien kesken.

Viiden euron hintaisia arpajaislipukkeita on myynnissä 1 400. Laakso arvioi, että tänäkin vuonna päästään noin 1 000 lipun myyntiin. Jääveikkauksen tulot käytetään salolaisten nuorten hyväksi.

Jääveikkauksen lipun voi palauttaa 15.3. asti, ja tynnyrin kameravalvonta käynnistyy 16.3. klo 00.00. Jos jäät lähtevät tätä ennen, päävoittokin arvotaan.

Laakso on optimistinen sen suhteen, etteivät jäät ehdi lähteä ennen kuun puoliväliä.

– Ennusteet näyttävät ensi viikolla pakkasta päivisinkin. Vesi on kylmää edelleen, ja sieltä se jäätyy alapuolelta muodostaen jään.

Veikkauslipukkeita voi ostaa torin ja Linjurin R-kioskista, Kello ja Kulta Jokisen liikkeistä, Helsingintien Teboilista ja Kuva-Järviseltä.

Jääkairan vaihto. Salon VPK:n Risto Mäkirinne (vas.), Arsi Enqvist ja Mikko Inkeroinen saivat terävän kairan Lions Club Salon Matti Laaksolta.