Liberaalipuolue leikkaisi koko liikuntabudjetin ja korvaisi sen liikuntaseteleillä

0
Liberaalipuolueen puheenjohtaja Lassi Kivinen (vas.), puoluesihteeri Aarne Leinonen ja Sanna Kurronen esittelivät puolueen vaihtoehtobudjetin tammikuussa. (Kuva: Lehtikuva)

Eduskunnan ulkopuolisista puolueista konkreettisimmin liikunnasta ja urheilusta linjaa Liberaalipuolue.

Puolueen ”Leikattavaa löytyy” -varjobudjetissa liikunta ja urheilu saavat kylmää kyytiä.
Liberaalit leikkaisivat liikunnan ja urheilun rahoitusta yhteensä 140 miljoonalla eurolla eli käytännössä koko valtion liikuntabudjetin verran.

Puolue perustelee leikkauksen sillä, että ”huippu-urheilun rahoittaminen ei kuulu valtion ydintehtäviin”. Perustelu tosin ontuu, sillä huippu-urheilun suora tuki on vain 12,4 miljoonaa.

Liberaalit leikkaisivat myös kuntien ja liikunnan koulutuskeskuksen valtionosuuksia 16 prosentilla, koska ”pienissä kunnissa rakennetaan liikaa liikuntapaikkoja suhteessa tarpeeseen.”

Liberaalit korvaisivat liikuntaleikkaukset 4–17-vuotiaille suunnatulla liikuntasetelillä, johon on varattu budjetissa 56 miljoonaa euroa. Liberaalien mukaan tämä olisi tehokkaampi tapa kuin järjestökeskeinen tuki.

Mikäli liberaalien liikuntasetelit jaettaisiin tasan kaikkien noin 800 000 4–17-vuotiaan suomalaisen kesken, saisi jokainen 70 euron vuosittaisen liikuntasetelin.