
Korisliigan pudotuspelikevään 2023 omituisin asia on ennätysväljä ottelutahti.
Karhubasketin euromenestyksen johdosta puolivälieräsarjat kestävät vähintään 15 päivää ja enimmillään peräti 19 päivää. Edellisinä kausina paras viidestä -puolivälieräsarjat on viety läpi 8–10 päivässä. Esimerkiksi viime kevään viiden ottelun finaalisarja Karhu–Vilpas kesti vain 10 päivää.
Lauantaina alkanut Vilpas–Kouvot-puolivälieräsarja jatkuu vasta ensi viikon lauantaina Kouvolassa. Se muuttaa otteluiden ja koko ottelusarjojen luonnetta merkittävästi.
Vaikka lauantaina Salohallissa tunnelma kohosi loppua kohti Vilppaan kirin kanssa, varsinaista playofftunnelmaa ei vielä tavoitettu. Vilppaalla oli aikaa markkinoida avausottelua vain kaksi kokonaista päivää, joten siihen nähden yleisömäärä (1 184) oli eräänlainen torjuntavoitto. Seuraava kotiottelu pelataan vasta pitkäperjantaina (9.4.).
Myös Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen huomasi saman asian.
– Tänään (lauantaina) pelatttiin normaali runkosarjan matsi. Pelkään, ettei se kiima ehdi nousta ensi lauantainakaan. Joka toinen päivä pelaaminen toisi esiin taistelupareja, Lehtonen mietti.
Löysän ottelutahdin arvioitiin suosivan Kouvoja, joka pelaa Vilpasta kapeammalla materiaalilla.
Avausottelun tapahtumien ja peluutuksen jälkeen siitä ei voi olla enää niin varma, sillä kumpikin joukkue pelasi kahdeksan pelaajan rotaatiolla, toki Vilppaan minuutit jakaantuivat selvästi tasaisemmin kuin virhevaikeuksista kärsineen Kouvojen. Lisäksi Vilppaalle jäi vielä vaihtoehtoja penkille.
Vilppaasta puolustusekspertti Niilo Kärkkäinen pelasi vain kaksi minuuttia, eikä loukkaantumisesta toipunutta Perttu Blomgrenia nähty ollenkaan kentällä toisella puoliajalla. Blomgrenilla oli suuria vaikeuksia sopeutua Kouvojen paikkapuolustukseen.
– Pertun tilanne ei ollut helppo, koska emme ehtineet harjoitella keskiviikon Joensuun pelin jälkeen. Kolmas neljännes oli vielä niin rikkonainen, ettei se kuluttanut pelaajia. Siinä ei ollut mitään syytä muuttaa peluutusta, Vilppaan päävalmentaja Jussi Savolainen kertoi.

Kärkkäisen ja Blomgrenin lisäksi Savolaisen hihassa on vielä suurempi ässä, sillä nilkkansa Joensuussa taittanut sentteri Ira Lee on tekemässä pikapaluuta parketille. Lee nilkutti lauantaina Salohallissa nilkka vahvasti koteloituna, mutta Savolaisen mukaan Lee saattaa pelata jo ensi lauantaina Kouvolassa.
– Uskon siihen. Ainakin sen perusteella, mitä lääkärit ja Essi (fysiikkavalmentaja Koivisto) ovat sanoneet. Leellä on myös kova usko siihen.
– Totta kai pitää olla järkevä. Alkuviikko hänellä menee vielä jumpatessa.
Leen paluu olisi ottelusarjalle massiivinen asia, sillä se toisi Vilppaalle kilpailuedun korin alle ja selkiyttäisi ison pään rotaatiota. Avausottelussa 27 minuuttia pelannut Vilppaan sentteri KeyShawn Feazell kipuili Kouvojen paikkapuolustuksen kanssa, ja päästi varsinkin Kouvojen nuoren kakkossentterin Veeti Helakorven aivan liian helpolla.
Kouvojen ykkössentteri Ilmari Toikkanen pelasi avausottelussa 29,5 minuuttia ja Helakorpi 8,5 minuuttia. Lehtosen mukaan optimitilanteessa minuutit jakautuisivat 26/14.
Vilpas hävisi avausottelussa levypallot 36–45, mutta Lee toisi tähänkin tilastoon kaivatun muutoksen.