
Naantalilaista hevostallia koskevien seksuaalirikosepäilyjen valmisteluistunto pidettiin torstaina Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.
Tapauksen asianomistajia tai vastaajia ei salissa kuitenkaan nähty, sillä istunnossa käytiin lähinnä läpi käsittelyn aikataulua ja salatuksi julistamista.
Sekä syyttäjä Heli Haapalehto että molemmat osapuolet vaativat, että oikeuskäsittely pidetään yleisöltä suljetuin ovin.
Käräjäoikeuden tuomari Heidi Pellonperä julkistikin alkuun, että käräjäoikeus määrää salassa pidettäväksi kaikissa neljässä rikosasiassa muun muassa asianomistajien henkilöllisyydet, esitutkintapöytäkirjat ja sen lisätutkintapöytäkirjan, haastehakemukset sekä niihin annetut ennakkovastaukset.
Samaten kirjalliset todisteet, suullinen todistelu sekä pääkäsittelyn äänitallenteet salataan 60 vuodeksi.
Käräjäoikeus ratkaisee myöhemmin tuomion julkisuudesta.
Pellonperän mukaan salausta puoltaa se, että asia koskee seksuaalirikosepäilyjä, ja käsittelyn aikana käydään läpi asianomistajien yksityiselämää koskevia arkaluonteisia asioita.
Syytettyinä olevia miestä ja naista epäillään kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Pariskunnan miestä epäillään lisäksi kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta.
Sekä 1975 syntynyt mies että 1979 syntynyt nainen ovat kiistäneet teot.
Kohta pari vuotta jatkunut vyyhti sai alkunsa Turun Sanomien uutisesta vuoden 2021 toukokuussa. Tuolloin lehti kertoi, kuinka eri lähteiden perusteella hevostallilla vapaaehtoisina työskennelleitä tyttöjä on saatettu kohdella kaltoin ja käyttää seksuaalisesti hyväksi.
Teksti: TS/Hanne Yli-Parkas