Turun hallinto-oikeus on hylännyt monialayrittäjä Seppo Sergei Kapasen valituksen, joka koskee Lomakylä Meripesän kiinteistökauppaa Kemiönsaarella. Valtio päätti käyttää etuosto-oikeutta, koska osa kiinteistöstä rajoittuu Puolustusvoimien Skinnarvikin varikkoalueeseen ja sijaitsee osin sen suoja-alueella.
– Täysin poliittinen ratkaisu, joka on tehty sillä periaatteella, että tällainen päätös vain pitää tehdä. Ei ole sattumaa, että asia pitää käsitellä nopealla aikataululla juuri vaaliviikolla, Kapanen sanoo Salon Seudun Sanomille.
Kapasen yritys osti Meripesän lomakylän vuosi sitten. Kiinteistöön kuului 57 hehtaaria maata ja 154 hehtaaria vesialuetta. Kauppahinta oli 2,2 miljoonaa euroa. Valtio puuttui maakauppaan toukokuussa.
Esityksen etuosto-oikeuden käyttämisestä teki puolustusministeriö. Se piti alueen hankkimista valtiolle tarpeellisena maanpuolustuksen ja alueellisen koskemattomuuden valvonnan ja turvaamisen takia.
Kapanen valitti päätöksestä hallinto-oikeuteen.
Oikeus on nyt hylännyt valituksen. Se katsoo, että etuosto-oikeuden käyttämiselle oli lainmukaiset edellytykset. Hallinto-oikeuden mukaan riittää, että osa kiinteistöstä sijaitsee valtion etuostolaissa tarkoitetulla alueella.
Valtion etuosto-oikeuden käyttäminen ei hallinto-oikeuden mukaan myöskään edellytä konkreettista näyttöä siitä, että kiinteistöä aiotaan käyttää tavalla, joka vaarantaa maanpuolustusta taikka alueellisen koskemattomuuden valvontaa ja turvaamista.
Tapaus on ensimmäinen, jossa valtio on käyttänyt mahdollisuutta puuttua kiinteistökauppaan, jossa myydään maata Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen alueiden läheisyydestä.
Seppo Sergei Kapanen antaa ymmärtää, että hän hakee hallinto-oikeuden ratkaisusta valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.
Kyllä se on poliittinen ratkaisu. Nimittäin turvallisuuspoliittinen.