Eduskuntavaalien ensimmäiset äänet annetaan tänään. Viikon mittainen ennakkoäänestys jatkuu ensi tiistaihin. Varsinainen vaalipäivä on ensi viikon sunnuntaina.
Salosta on tällä kertaa asetettu tarjolle enemmän ehdokkaita kuin neljä vuotta sitten. Ehdokkaita on nyt 19. Somerolta eduskuntaan pyrkii kaksi ehdokasta.
Ehdokkaita löytyy yli kymmeneltä listalta, joten pelkästään paikallisissa nimissä riittää valinnanvaraa.
Vaalipiirissä on ehdokkaita yhteensä 214. Heitä on taas enemmän kuin edellisissä eduskuntavaaleissa.
Varsinais-Suomesta valitaan 17 kansanedustajaa, joten melkein 200 ehdokasta jää rannalle. Heidän joukossaan on monenlaisia yrittäjiä. Osa haluaa jatkaa kansanedustajana, osa uskoo vakaasti mahdollisuuksiinsa nousta eduskuntaan uutena edustajana.
Mukana on myös heitä, joille kansanedustajaehdokkuus on osa jatkuvaa poliittista toimintaa ilman, että varsinainen tavoite onkaan päästä läpi. Tähtäin saattaa olla kahden vuoden päästä yhtä aikaa järjestettävissä kunta- ja aluevaaleissa.
Salon Seudun Sanomissa vaaleja on lähestytty esittelemällä paikallisia ehdokkaita ja arvioimalla heidän mahdollisuuksiaan. Viime viikonloppuna julkaistu kannatusmittaus antanee suuntaa vaalitulokselle. Suurimman puolueen paikasta käydään tiukka kisa.
Olennainen osa nykyaikaisia vaaleja ovat vaalikoneet. SSS:n vaalikoneessa pääsee vertailemaan omia näkemyksiään ehdokkaiden näkemyksiin. Niin ehdokkaiden haastattelut kuin vaalikoneet näyttävät, että eroja on sekä puolueissa että ehdokkaissa.
Vapaat vaalit eivät ole maailmassa itsestäänselvyys, ja äänioikeus on niin arvokas asia, että sitä kannattaa käyttää. Toivottavasti ehdokasmäärän kasvu johtaa myös korkeaan äänestysprosenttiin.
Viime eduskuntavaaleissa salolaiset äänestivät valitettavan laimeasti. Äänioikeutettujen määrä on laskenut kaupungissa jo pitkään. Paikallisten ehdokkaiden hyvän tuloksen perusta rakennetaan paikallisesti. Jotta Salon seudun ääni kuuluu eduskunnassa vastakin, tarvitaan salolaisten ääniä.