Viime kauden mestari PeU-Basket varmisti paikkansa pudotuspeleissä – ”Olemme poissaoloista huolimatta pelanneet tasapainoisia otteluita”

0
PeU-Basket juhli viime kauden päätteeksi mestaruutta miesten I divisioona B:ssä. Myös tällä kaudella perniöläiset nähdään pudotuspeleissä. Kuva: SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo

Viime kaudella koripallon miesten I divisioona B:n voittopokaalia kannattelemaan päässyt PeU-Basket pääsee puolustamaan mestaruuttaan pudotuspeleihin. PeU kaatoi lauantaina vieraissa Karkkilan 85–70 ja varmisti paikkansa A-lohkon neljän parhaan joukossa.

– Koko viikon olemme puhuneet, että pudotuspelit käynnistyivät. Tarvitsimme yhden voiton ja sen saimme. Jätkät olivat liikenteessä hyvällä latauksella, PeU-Basketin päävalmentaja Samu Kaaresvirta kiitteli.

Perniöläisvieraat hallitsivat ottelua käytännössä kaiken aikaa. Neljännen jakson lopulla Karkkila kiri piste-eroa kiinni, mutta PeU-Basket ei hätääntynyt.

– Menetimme siinä vähän palloja ja teimme tyhmiä ratkaisuita. Taneli Lindström tuli lopussa hyvin kentälle rauhoittamaan tilannetta. Ei meillä siinä hätää ollut, Kaaresvirta sanoi.

PeU oli matkassa ilman edellisessä ottelussa jalkaansa loukannutta Patrik Poutiaista. Jo aiemmin perniöläisten riveistä oli tippunut ex-liigapelaaja Tommi Huolila.

– Patrikilla on luumustelma polvessa. Hän palaa peleihin heti, kun saa peliluvan. Olemme kuitenkin poissaoloista huolimatta pelanneet tasapainoisia otteluita ja peli on mallillaan. Uusia vastuunkantajia on tullut, kuten esimerkiksi Kalle Määttänen.

Karkkila–PeU-Basket 70–85 (18–21, 21–27, 8–18, 23–19)

PeU:n pisteet/levypallot: Ladavius Draine 14/14, Kalle Määttänen 12/6, Tuukka Juntunen 9/2, Niko Huoponen 5/5, Onni Mäkynen 21/4, Emil Huttunen 1/0, Taneli Lindström 13/4, Timo Niitynperä 3/1, Wiljami Vihiniemi 7/2.
PeU:n runkosarjan päätöspeli: PeU-Basket–Pantterit Perniön liikuntahallissa sunnuntaina 19.3. kello 17.