Presidentti Niinistö: Maailman tilanne on levoton, joten eduskunnan valiokuntiin tarvitaan asiantuntemusta ennen kuin hallituskaan on tiedossa

0
Niinistön mukaan Suomesta tulee vahva ja kyvykäs liittolainen, joka on sitoutunut liittokunnan turvallisuuteen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Niinistön mukaan Suomesta tulee vahva ja kyvykäs liittolainen, joka on sitoutunut liittokunnan turvallisuuteen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Presidentti Sauli Niinistö pitää tärkeänä, että tulevalla eduskunnalla on valmius nopeaan yhteistyöhön jo ennen hallituksen muodostamista. Hänestä eduskunnan on hyvä säilyttää valmius tehdä ratkaisuja myös toimitusministeristön aikana, koska maailma on levottomassa tilanteessa.

– Siksi sovinnon siemen kannattaa säilyttää, hän kehotti eduskunnalle vaalikauden päättäjäisissä pitämässään puheessa.

Niinistö kertoi myöhemmin toimittajille viitanneensa siihen, että esimerkiksi puolustusvaliokuntaan ja ulkoasiainvaliokuntaan valittaisiin paljon asiantuntemusta ennen kuin hallitusmuodostelmat välttämättä ovat edes tiedossa.

Niinistö on puhunut asiasta puoluejohtajien kanssa helmikuussa.

– Jos joudutaan tekemään ratkaisuja, jotka selvästi vaativat eduskunnan katteen, sitä katetta vähintään noista valiokunnasta sitten on saatavissa, hän perusteli toimittajille.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) jättää hallituksensa eronpyynnön ensi kuun puolivälissä, jonka jälkeen se jatkaa toimitusministeristönä, kunnes uusi hallitus nimitetään. Hallituksen muodostamisessa voi kulua paljonkin aikaa.

Niinistö luonnehti käynnissä olevan vaalikampanjoinnin olevan kiihkeä ja kärjekäs, minkä hän arvelee ehkä kuuluvan tähän aikaan.

– Mutta monipuoluejärjestelmässä on hyvä pitää mielissä, ettei yksin, kaksin, tuskin kolmisinkaan muodosteta tarvittavaa, vahvaa hallitusta, hän sanoi.

Eduskunta jää historiaan Nato-päätöksestä

Niinistö kiitti kansanedustajia, jotka ovat tämän vaalikauden aikana olleet kovilla. Kukaan ei vaalikautta aloittaessa tiennyt, mitä tuleman pitää, ja tuli koronaa ja sotaa. Jos jälkeen päin katsotaan, maltti ja tolkku säilyivät kaikissa käänteissä, presidentti kiitti.

– Tämä eduskunta jää historiaan Nato-jäsenyyden hakemisesta ja sen hyväksymisestä.

Presidentin mukaan nyt näyttää viimeistenkin ratifiointien osalta siltä, että uusi eduskunta aloittaa työnsä Naton jäsenmaassa.

Hän kertoi arvostavansa suuresti tapaamisiaan eduskunnan eri valiokuntien kanssa. Tapaamisia on hänen mukaansa on ollut kaikkiaan kolmisenkymmentä.

Niinistö ennakoi, että maailmanmenon arvaamattomuus jatkuu ja kotimaankin asioissa tulee eteen väistämättä vaikeita valintoja. Niinistö enteilikin, että kotimaan asiat nousevat tätä vaalikautta enemmän esille, jolloin tunnelmista voi tulla tiiviimpiä. Tällä vaalikaudella uhat ovat tulleet ulkopuolelta, jolloin niiden hallinta on ollut tietyllä tavalla neutraalimpaa.

Päättäjäisissä presidentti julisti eduskunnan työn tältä vaalikaudelta päättyneeksi.

”Suomalaista vahvaa tahtoa tarvitaan”

Presidentti kehotti pitämään mielessä, ettei Nato-jäsenyys tee Suomesta itseään isompaa. Jäsenyys tuo tuntuvaa turvaa, mutta kaikenkattava se ei ole.

– Suomalaista vahvaa tahtoa tarvitaan yhä. Sekä tahtoa elää rauhassa että tahtoa pitää omastamme kiinni.

Näissä oloissa on Niinistön mielestä ensiarvoisen tärkeää, että keskenään samaan tapaan ajattelevat demokratiat pitävät tiivistä yhteyttä.

Hän kuitenkin varoitti, ettei läntisen yhtenäisyyden saa antaa johtaa illuusioihin.

– Olen täälläkin puheissani usein uumoillut, että tunne omien käsitysten ja kykyjen ylivertaisuudesta voi johtaa harhaan. Vaikkapa pitämään selviönä, että muut seuraavat omaa malliamme. Meitä, joita läntiseksi yhteisöksi kutsutaan, voi olla ehkä muutama miljardi ihmistä. Mutta entä ne muut miljardit ihmiset? Miten suhde heihin rakentuu?

Niinistö huomautti, että maailman malli on muuntumassa. Vielä ei tiedetä, millaiseen asentoon Yhdysvaltojen ja Kiinan keskinäinen suhde asettuu.

– Selvää on, ettemme voi tyystin välttyä suurvaltojen ristiriidoilta. Mutta maailman jyrkkä jakautuminen blokkeihin ei voi olla kenenkään etu. Avoimesta blokkien välisestä yhteenotosta puhumattakaan.

Liennytystä on presidentin mukaan haettava siitä, mikä yhdistää.

– Elämme kaikki yhdellä ja samalla planeetalla. Jos ilmastonmuutos ja luontokato karkaavat käsistä, kukaan ei jää voittajaksi. Se on meiltä kaikilta pois.

Sanna Nikula, Saila Kiuttu