
Saloon iskenyt takatalvi toi iloisia uutisia hiihdon ystäville – laduille pääsee taas. Ladut on saatu ajettua miltei kaikille kaupungin hallinnoimille pururadoille, joita käytetään talvisin hiihtotarkoituksiin.
– On tämä erikoinen talvi. Ladut tehtiin nyt jo kolmatta kertaa tälle talvelle. Maa on ollut täysin sula kahteen kertaan, sanoo Salon kaupungin liikuntapaikkamestari Jani Virtanen.
Perniöläinen Erkki Puranen pyöräili viime viikolla kolmen päivän aikana yhteensä 150 kilometriä. Tiistaina intohimoinen hiihtäjä sai ilokseen laittaa jälleen sukset jalkaan.
– Aika harvinaista herkkua näillä leveysasteilla! myhäilee Puranen.
Hän kertoo harrastaneensa hiihtoa pikkupojasta asti.
– En ole koskaan hiihtänyt kilpaa vaan teen tätä oman hyvinvoinnin takia. Hiihdosta saa kivasti energisyyttä elämään.
Salon latujen hoito saa Puraselta kiitosta.
– Täällä hoidetaan ladut erinomaisesti. Salossa on muutenkin mukavampi hiihdellä kuin Uudellamaalla, jossa on paljon ihmisiä ja sitä laturaivoakin, sanoo Perniöön viime kesänä muuttanut Puranen.
Vaihtelevasta talvisäästä huolimatta Puranen on ehtinyt sivakoida seudun laduilla ja järven jäällä muutamia satoja kilometrejä.
– Hiihdän sekä perinteisellä että vapaalla tyylillä, hän kertoo.

Salon kaupungin latumestari Marko Alifrosti pääsi yllättäen vielä ajamaan latuja.
– Oli se hyvä, etten vielä ehtinyt vaihtaa renkaita mönkijän alle, hän sanoo.
Alifrosti ajaa kaupungin hiihtolatuja telaketjuilla ja latuhöylällä varustetulla mönkijällä. Maanantaina hän kävi pohjaamassa latuja, ja tiistaina hän pääsi jo ajamaan latuja Märynummelle, Isohärjänmäkeen ja Tupuriin.
– Märynummella pohja oli aika märkä, mutta latu saatiin ajettua, hän kertoo,
Mönkijän lisäksi Alifrosti tekee ja hoitaa latuja tarvittaessa traktorilla ja vanhalla latukoneella. Kaupunki tekee ja teettää latuja kymmenelle kuntoradalle ja Salon golfkentälle lumitilanteen mukaan.
Tiistaina iltapäivällä hiihtoladut oli ajettu Hähkänälle, Inkereelle, Isohärjänmäkeen, Kiskon Kaukuriin, Kuusjoelle, Perniön Melassuolle, Muurlaan, Märynummelle ja Tupuriin. Ajantasainen tieto laduista löytyy kaupungin nettisivuilta.

Virtasen mukaan latuja ajetaan ja huolletaan niin pitkään kuin kelit sallivat.
– Sää määrittelee pitkälti meidän työmme, oli sitten kesä tai talvi, Virtanen naurahtaa.
Säänennusteiden mukaan keli näyttää hyvin talviselta ainakin kuluvan viikon, joten hiihtokelit jatkunevat huhtikuulle.
– Viime vuonnakin hiihdettiin vielä huhtikuussa. Silloin tosin pitkän hiihtokauden mahdollisti tykkilumi. Nyt hiihdetään luonnonlumella, mikä on aika harvinaista täälläpäin Suomea.
Luistelukenttiä ei sen sijaan enää tänä talvena jäädytetä.
– Auringon sulatusvoima on jo niin kova, ettei kenttien jäädytys enää onnistu, Virtanen sanoo.
Ei oo takatalvi kun kevät ei vielä ehtinyt alkaa. Takatalvelle on ihan oma määritelmänsä.