Raatikaisen loimu syttyi uudelleen Raisiossa – ”Sanoin heti, etten tule pelkästään keräämään palloja, vaan valmentamaan”

0
Eetu Mäki on pelannut vahvan kauden Raision Loimun keskitorjujana. (Kuva: TS-arkisto/Ari-Matti Ruuska)

Viikonloppuna alkavissa lentopallon miesten Mestaruusliigan puolivälierissä nähdään Varsinais-Suomen paikallispari, kun runkosarjan kolmonen Raision Loimu kohtaa runkosarjan kutosen Hurrikaani-Loimaan.

Otteluparissa on vahva salolaisvivahde, sillä kentällä on kolme salolaiskasvattia: Loimun keskitorjuja Eetu Mäki sekä Hurrikaanin yleispelaaja Lauri Vanhanen ja keskitorjuja Miro Leinonen. Lisäksi Loimun Väinö Rahko ja Hurrikaanin Miika Haapaniemi ovat pelanneet Salon Viestin junioreissa.

Myös kentän laidalta löytyy salolainen: käytännössä kaiken nähnyt ja kokenut Kari Raatikainen kuuluu Loimun valmennustiimiin.

Raatikainen jätti syyskuun lopussa naisten liigan JymyVolleyn päävalmentajan tehtävät ja siirtyi lokakuussa Loimuun.

Loimu on 62-vuotiaalle Kari Raatikaiselle jo yhdeksäs liigaseura. (Kuva: SSS-arkisto)

Tarvittiinko suostuttelua?

– Mulla oli pari muutakin yllättävää vaihtoehtoa, joista toiseen kävin tutustumassa ulkomailla. Olin neljä vuotta pois kotoa, joten Loimu tuntui järkevimmältä vaihtoehdolta. En ole päätöstä katunut, olen päässyt oppimaan ja kenties vähän opettamaankin, Raatikainen kertoi matkalla torstain harjoituksiin.

Millainen Kari Raatikaisen lentisarki nykyään on?

– Olen osa-aikaisessa työsuhteessa. 3–4 harjoitusta viikossa plus pelit eli aika tiivistä se kuitenkin on. Olen silti ottanut enemmän aikaa itselleni, perheelleni ja lastenlapsilleni, koska senkin aika on joskus.

Miten hyvin tunsit päävalmentaja Mika Rantasen ennen tätä pestiä?

– Valmensin häntä aikanaan Perttelin Peikoissa, muuten emme ole olleet tekemisissä. Silti yhteinen sävel ja luottamus löytyi nopeasti.

Millainen työjako teillä on?

– Olen ottanut vastuuta myös harjoitusten vetämisestä. Sanoin heti, etten tule pelkästään keräämään palloja, vaan valmentamaan. Sanon mielipiteeni suoraan ja sitten katsotaan, kohtaavatko ajatuksemme – toistaiseksi ne ovat.

Miltä miesten Mestaruusliiga näyttää vuonna 2023?

– Tasaiselta. Taso on ehkä laskenut muutamassa vuodessa.

– Jos vertaa naisten liigaan, niin alussa tuntui siltä, että tulin eri maailmaan. Pelaajien fyysinen suorituskyky löi niin rajusti läpi. Mutta lopulta valmentamisessa törmätään hyvin samanlaisiin ongelmakohtiin ja kehityssuuntiin niin miehissä kuin naisissa.

Näkyykö se liigassa, että poikajuniorien määrä on ollut jo vuosia hälyttävällä tasolla?

– Tilanne on vielä jollain lailla hallinnassa, mutta pian tilanne saattaa olla jo huolestuttava.

– Tasoon vaikuttaa monta asiaa, kuten se, että pelaajasopimukset alkavat elokuun alussa. Se ei ole tapa, jolla suomalaista lentopalloa kehitetään. Mutta talouden ollessa tiukka näitä ratkaisuja pitää tehdä. Eikä kaikissa seuroissa päävalmentaja ole päätoiminen, kertoohan sekin jotain.

Vaikka salolainen mieslentis on olematonta, niin joku jälki liigatasolla vielä näkyy?

– Onko sitten viimeisiä jälkiä? Mulla on sellainen tunne, että Hurrikaania pidetään jollakin tavalla ”salolaisseurana”. Huomasin Loimaalla, että katsomossa muitakin salolaisia kuin Vanhasen Riku. Että kiinnostusta ainakin on.

Millä tasolla Eetu Mäki on tällä hetkellä?

– Jos ajatellaan maajoukkueringissä olevia pelaajia, niin Eetu on mielestäni siinä seuraavassa aallossa. Mutta riittääkö hänellä motivaatio ja usko maajoukkuetasolle? Hän jätti torjuntatilastossa monta maajoukkuemiestä taakse.

– Eetu on on todella nopeajalkainen, räjähtävä ja kimmoisa. Pituus (194 cm) asettaa pikkuisen rajoituksia.

Syttyykö muuten kokenut valmentaja normaalia enemmän paikallispelisarjaan?

– Totta kai. Valmentajana pitää miettiä sitäkin, että yleisömäärät saadaan nostettua sille tasolle, mille ne kuuluvat.

– Hurrikaani oli meille runkosarjassa kinkkinen vastustaja, tosin kumpikaan joukkue ei saanut kertaakaan unelmakuusikkoa kentälle, aina oli jotain poissaoloja.

Miesten Mestaruusliigan 1. puolivälierä Loimu–Hurrikaani lauantaina kello 17.