
Salon paikallisliikenne kulkee syksyllä suosituimpien linjojen alueella myös iltaisin, jos kaupunginhallitus ja valtuusto hyväksyvät kaupunkikehityslautakunnan esityksen. Lautakunta haluaa kokeilla Paikun iltavuoroa elokuusta vuoden loppuun ja varata kokeiluun 35 000 euron lisämääräraha.
Hiukan yli iltakymmeneen kulkeva reitti on tarkoitus toteuttaa linjojen 1, 220 ja 520 palvelualueella maanantaista perjantaihin 9.8.– 31.12. Vuoroväleiksi on kaavailtu kahta tuntia.
Paikun asiakastutkimusten ja -palautteen perusteella matkalipun hintaa pidetään edullisena ja jopa halpana. Sen sijaan kello 7–18 kulkeva joukkoliikenne ei vastaa kuntalaisten tarpeisiin.
Kaupungin liikennepalvelujen asiantuntijoiden mukaan lautakunnan aiemmin esittämä koko kesän maksuttomuus ei paranna Paikun käytettävyyttä, eikä lisää bussien vakituisten käyttäjien määrää. Taloudellisesti kestävä joukkoliikenne edellyttää, että nykyistä useampi kuntalainen voi hypätä bussiin. Salossa paikallisbussien käytön esteeksi koetaan vuorotarjonnan puute etenkin iltaisin ja viikonloppuisin sekä pitkät vuorovälit ja matka-ajat.
Salon kaupungin liikennepalvelujen näkemyksen mukaan iltavuorojen tarjoaminen talvikaudella 2023–2024 olisi kustannustehokkaampaa ja toisi enemmän lisäarvoa joukkoliikenteen kehittämiseen kuin maksuttoman kesäkauden pidentäminen.
Liikennepalvelut pitää tärkeänä, että kaupungin bussiliikenne mahdollistaa ekologisesti kestävän ja sujuvan liikkumisen palveluiden pariin myös kylätaajamista.
Kokeilun olisi hyödyllistä olla syyskautta pidempi, jotta matkustajat ehtivät ottamaan uudet vuorot käyttöönsä ja iltavuorojen vaikutuksia voidaan paremmin arvioida. Kokeilun jatkamisesta vuoden 2024 puolelle päätetään talousarvion yhteydessä. Vuoden ajalta iltakokeilun kustannusten arvioidaan olevan yhteensä noin 80 000 euroa.
Iltaliikenteen kokeilu antaisi matkustustietoa sekä iltaliikenteen tarpeellisuudesta että siitä, miten iltavuorojen lisääminen vaikuttaa matkustukseen muina aikoina. Esimerkiksi Hämeenlinnassa iltavuorojen lisääminen lisäsi matkustusta myös muina aikoina.
Paikulla saa tulevana kesänä matkustaa maksutta viiden kesäviikon ajan eli viikoilla 26–30. Kaupunkikehityslautakunta joutui käsittelemään asian uudestaan kaupunginhallituksen vaatimuksesta, koska sen tammikuinen päätös koulujen kesälomien mittaisesta ilmaisjaksosta ei ollut kaupungin vahvistetun talousarvion mukainen.
Talousarvion määrärahoissa on huomioitu viiden viikon ilmaisen Paikku-matkustusjakson lipputulomenetykset. Maksuttomuuden pidentäminen koulujen koko kesäloman ajaksi olisi aiheuttanut noin 35 000 euron lipputulomenetykset sekä arviolta 38 000 euron vähennyksen opiskelijoiden matkustuksesta Kelalta saatavaan korvaukseen.
Lautakunta hyväksyi yksimielisesti Stina Siikosen (kok.) ehdotuksen, jonka mukaan joukkoliikennetyöryhmää kehotetaan esittämään työmatkaliikenteeseen kohdistuvaa, muuhun kuin maksuttomuuteen liittyvää kampanjaa.
Jep, jep. Sitten on ne 18 muuta reittiä, joiden varrella asuvia tämä kokeilu ei hyödytä mitenkään. Koko kesän maksuton liikenne olisi sentään palvellut suurta joukkoa kaupunkilaisia. 35 000 euroa voidaan selvästikin käyttää monella tavalla.
Torstaisina iltatori-iltoina Paikku-vuorot koko alueelle olisi käden ojennus asukkailleen. Salo-Muurla-Suomusjärvi-linjan vuoroilla pääsee kaupunkiin, mutta ei enää takaisin, niin klo 20 lähtevä paluuvuoroa ehdotan! Alueidemme mökkiläisetkin ilahtuisivat.
Aikanaan kun Halikon torin reunalla asustelin parisen vuotta, niin baariin pääsi bussilla, kotiin piti kävellä 3 km tai ottaa kumijalka. Lauantaina ei muistaakseni päässyt edes Saloon illalla.