
Salon kaupungin vuosikate eli tulojen ja toimintamenojen erotus oli viime vuonna 24,45 miljoonaa euroa.Tlinpäätös osoittaa 8,99 miljoonan euron ylijäämää. Edellisvuonna vuosikate oli 23,8 miljoonaa euroa ja ylijäämää kertyi 8,1 miljoona.
Kaupungin toimintaan kului 379,5 miljoona euroa. Toimintamenot kasvoivat edellisvuodesta vajaat 15 miljoonaa. Toiminta tuotti 54,8 miljoonaa euroa eli 3,6 miljoonaa vähemmän vuonna 2021.
Salo keräsi viime vuonna verotuloja 215,8 miljoonaa euroa, joka on yhdeksän miljoonaa enemmän kuin vuonna 2021. Valtionosuuksia kaupunki sai 131,4 miljoonaa euroa eli kahdeksan miljoonaa enemmän kuin edellisvuonna.
Investointeihin oli varattu 18,5 miljoonaa euroa, mutta niitä toteutettiin vain 14,4 miljoonalla.
Saisiko sillä ylijäämällä sitten korjattua infraa.
Kaava-alueen katuja ja kevytväyliä päällystettyä, viemäri- ja vesijohtoverkkoja.
Voi siitä jonkun kympin antaa haja-asutusalueen tiestön korjaukseen.
Listasi lisäisin vielä Paikulle yhdelle kaupunkialueella kiertävälle Tupurin-linjalle tarkennusta, että sieltä ja lisättynä Mahlakankareen ja Palometsän alueelta mahdollisimman moni voisi päästä kaupungille ja Sairaalan mäkeen asioimaan nykyistä helpommin. Samoin Ollikkalan reitti kiertämään Rappulan ja Valhojan alueet mahdollisimman laajasti.
Ylijäämää saataisiin lisää lisäämällä paikoitus maksulliseksi koko kaupungissa,Salo menettää hirveän summan rahaa aivan käsitttämättömällä typeryydellä.
Ylijäämähän on maailmalta lainattua rahaa, jota viisikko jakoi kaikkiin ilmansuuntiin. Se pitäisi oikeastaan palauttaa valtiolle ja Salo voisi kerätä äyreinä tarvitsemansa rahat.