Salo palkkaa ministeriön tuella maahanmuuttokoordinaattorin – kaupunki vastaanottaa 30–40 pakolaista vuodessa

3
Salon kaupugin uusi ?talousjohtaja pyritään valitsemaan 5. kesäkuuta. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Salon kaupunki palkkaa määräaikaisen maahanmuuttokoordinaattorin. Kaupunginhallitus hyväksyi viran perustamisen kuluvasta maaliskuusta vuoden 2025 kesäkuun loppuun. Viran täytön edellytyksenä on työ- ja elinkeinoministeriön myöntämä avustus.

Työ- ja elinkeinoministeriö myöntää kiintiöpakolaisia vastaanottaville kunnille avustuksia kokopäiväisen työntekijän palkkaamiseksi pakolaisten vastaanottoon tai kotoutumisen tukeen. Salon tekemän sopimuksen mukaan kaupunki ottaa vuodessa vastaan 30–40 kiintiöpakolaista. Avustus on 80 prosenttia palkkakustannuksista. Avustusta myönnetään enimmillään kesäkuun 2025 loppuun.

Ukrainasta paennut on voinut maaliskuun alusta lähtien hakea Digi- ja väestötietovirastolta kotikuntaa, jos hän on asunut Suomessa vuoden ja hänellä on suomalainen henkilötunnus. Lisäksi hakijalla on oltava vähintään vuosi sitten myönnetty tilapäisen suojelun oleskelulupa, jota on jatkettu ensi vuoden maaliskuuhun.

Salossa arvioidaan olevan yli tuhat ukrainalaista, jotka voivat hakea Saloa kotikunnakseen. Vaihtoehtona on jatkaa asumista vastaanottokeskuksen ja vastaanottopalveluiden asiakkaana.

Ukrainalaislasten aloittama koulunkäynti ja päivähoito kiinnittävät perheitä nykyisille asuinpaikkakunnilleen. Saloon asettumista helpottaa myös hyvä työllisyystilanne ja tarjolla olevat kausityöt.

Kuntalaisen lapsella on oikeus päivähoitopaikkaan, vaikka molemmat vanhemmat olisivat kotona. Esiopetusikäisellä lapsella on velvollisuus osallistua esiopetukseen, ja kouluikäisiä puolestaan koskee oppivelvollisuus.

Salon kaupungin sosiaalipalvelut vastasi viime vuoden loppuun asti valtaosasta kaupungin vastuulla olevista kotouttamispalveluista, mutta hyvinvointialueuudistuksen toteuduttua kaupungissa ei enää ole niistä vastaavaa henkilöstöä.

3 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Olli P
6 kuukautta sitten

Kuuluvatko ukrainalaiset ko. kiintiöpakolaisiin?

Maksaja
6 kuukautta sitten

Salo kaipaisi kaupunkikoordinaattoria, niin hukassa ollaan.

pertti
6 kuukautta sitten

Suomessa on lisääntynyt melkein puolella HIV tapaukset ja muut sukupuolitaudit. Olkaapa varovaisia.