
Salon koirahalli on vaihtanut omistajaa. Yli yksitoista vuotta yrittäjänä toiminut salolainen Katja Taskinen myi liiketoiminnan lietolaiselle Turun Murren yrittäjä Katja Silanderille. Tämä järjestää Salon Murren koirahallin avajaiset vapunpäivänä, jolloin hallintaoikeus siirtyy.
– Tarkoituksena on ollut laajentaa Turun Murren toimintaa useampiin toimipisteisiin. Sanoin kaimalleni Katjalle jo vuosia sitten, että muista minut, jos joskus harkitset myyntiä, Silander kertoo.
Saloon on luvassa monipuolista kurssitarjontaa. Jo keväällä on varattavissa opetusta ainakin arkitottelevaisuuteen, agilityyn, rallytokoon, hoopersiin ja koiratanssiin. Tarjolla on myös pentukursseja.
– Hallilta on vuokrattavissa vähemmän aikoja kuin ennen, sillä omia koulutuksia tulee olemaan enemmän. Kouluttajat tekevät Salossakin työtään alihankintana Turun Murrelle, Katja Silander kertoo.
Hän aikoo kuitenkin jatkaa myös vuokraustoimintaa.
– Vakituisilta käyttäjiltä on tullut paljon kyselyjä. Asiakaskuntaa näyttää riittävän, sillä ilmoittautumisia kursseille alkoi tulla ennen kuin ehdin edes markkinoida niitä, Silander kehuu.

Katja Silander on toiminut päätoimisena yrittäjänä yhdeksän vuotta. Hän avasi Turun Murren ensimmäisen koirahallin Liedon Avantiin vuonna 2014. Nykyään hänellä on Liedon Nuolemolla toinenkin halli sekä Hattulassa toimiva Linnan Murre.
– Koirakoulutoimintaan tarvitaan isoja hallikiinteistöjä, joten usein koirahallit keskittyvät teollisuusalueille, Silander huomauttaa.
Lahteen perustamansa Lahen Murren hän on myynyt, koska ei saanut toimintaa pyörimään toivomallaan tavalla Liedosta käsin.
Silanderilla on itsellään viisi valkoista paimenkoiraa.
– Päälajini on rallytoko, mutta olen kilpaillut myös nosework- ja tottelevaisuuskokeissa.
Katja Taskinen päättää yrittäjänuransa hyvillä mielin, kun toiminta Salossa jatkuu keskeytyksettä ja uudella yrittäjällä on eläintenkouluttajana samanlaiset arvot kuin hänellä.
– Asiakkaat olivat huolissaan, missä voivat käydä treenaamassa ja kisaamassa, jos toiminta ei jatkukaan. Monta kouluttajaa ja yhdistystä toimii hallilla, hän toteaa.
– Pitkän yrittäjyyden jälkeen on kiva olla vain palkansaaja. Ei tarvitse olla vastuussa kaikesta, on lomat, vapaapäivät ja työajat, Taskinen naurahtaa.
Hän avasi Salon koirahallin oman agilityharrastuksensa myötä ja harrasti niin rallytokoa, vesipelastusta kuin koiratanssiakin. Taskinen uskoo, että koirahallilla on ollut positiivinen vaikutus Salon koirakulttuuriin.
– On koulutettu lukemattomia koiria ja koiranomistajia, mahdollistettu ympärivuotiset tilat harrastamiseen ja autettu uusia yrittäjiä alkuun kouluttajina.

Taskinen ei itse enää jatka kouluttamista.
– Siirryn työkoirapuolelle ja yritän saada eläinkouluttajan erikoisammattitutkinnon näytön suoritettua tänä keväänä.