
Salon seurakuntatalon uudisosa on valmistunut aikataulussa. Työt aloitettiin kesäkuussa 2021, ja hankkeen pääurakoitsijana toiminut Rakennustoimisto Laamo Oy luovutti rakennuksen Salon seurakunnalle viime perjantaina.
– Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että projekti on onnistunut. Aikataulut ja budjetti ovat pitäneet, sanoo Salon seurakunnan kirkkoherra Timo Hukka.
Ensimmäinen tilaisuus rakennuksessa järjestetään 30. maaliskuuta, kun piispa Mari Leppänen vierailee tutustumassa Salon seurakuntaan. Vierailuun sisältyy klo 17.30 Uskelan kirkossa kaikille avoin messu, jossa piispa pitää saarnan.
Seurakuntatalon uudisosan sisätilat ehditään saada juuri ja juuri valmiiksi piispan vierailuun mennessä.
– Kalusteita asennetaan parhaillaan. Osalla kalusteista viimeinen toimituspäivä on 29. maaliskuuta eli tarkalle menee, Hukka naurahtaa.
Yleisölle seurakuntatalo avautuu maanantaina 3. huhtikuuta, jolloin seurakunnan asiointipalvelut siirtyvät uusiin tiloihin. Kirkkoherranvirasto eli seurakuntatoimisto, taloustoimisto ja hautauspalvelujen toimisto löytyvät siitä lähtien uudisosan kolmannesta kerroksesta.
– Uusissa tiloissa voidaan aloittaa jo huhtikuussa myös erilaisia ryhmiä, mutta avoimet ovet -tapahtuma ja opastetut kierrokset ovat suunnitteilla vasta toukokuun alkuun, Hukka kertoo.
Viimeistään toukokuun alussa alkaa toimia myös rakennuksen katutasoon tuleva kahvila.
– Aukioloajoista en osaa vielä sanoa, sillä ensin täytyy katsoa, kuinka iso käyttäjäkunta kahvilalla on. Tarkoitus ei kuitenkaan ole haitata alueen muiden kahviloiden liiketoimintaa, Hukka huomauttaa.
Lisäksi diakoniatyö siirtyy huhtikuun aikana Kirkkokadun toisella puolella olevasta puutalosta vanhoihin kirkkoherranviraston tiloihin eli seurakuntatalon viereisen kerrostalon alakertaan. Seurakunta vuokraa nämä tilat kerrostalon omistajalta, ja niissä tehdään parhaillaan remonttia.
Myös seurakuntatalon vanhaa osaa remontoidaan, ja se siirtyy kokonaan seurakunnan kasvatustyöntekijöiden sekä lasten ja nuorten käyttöön.
Koko uudistuneen seurakuntatalon virallista avajaistapahtumaa vietetään 17. syyskuuta.