SalPa hankki Al(i)bin – neljä kautta Tepsissä pelannut Muzaci palaa Joutseniin

0
Albijon Muzaci pelasi edelliset neljä kautta Turun Palloseurassa Veikkausliigaa ja Ykköstä. (Kuva: TS-arkisto/Eero Saarikoski)

Jos sarjanousija SalPa aikoo pärjätä ensi kaudella jalkapallon Ykkösessä, on sen oltava nimekkäämpiä ja isommalla rahalla kasattuja vastustajiaan työteliäämpi, tiiviimpi ja tasaisempi.

Tiiviys on todettu alkuvuoden Ykköscupissa hyväksi. Pelaaminen on ollut myös kohtuullisen tasaista, selkeitä mustia hetkiä eli kontrollin katoamista ei ole ollut havaittavissa.

Viime viikonlopun Gnistan-ottelu oli kuitenkin hyvä esimerkki siitä, että SalPa kaipaa vielä enemmän työteliäisyyttä eli vastustajan tilan pientämistä ja ajan vähentämistä. Se tarkoittaa aktiivisempaa pallotonta pelaamista kuten syöttölinjojen peittämistä, lähempää puolustamista sekä yksinkertaisesti koko 90 minuutin jaksamista.

Ykkösen parempaan puoliskoon kuuluva Gnistan sai ja ennen kaikkea piti (pallo)kontrollin liian helpolla.

Näistä syistä SalPa hankki itselleen eräänlaisen alibin työteliäisyydelle – tai tarkemmin sanottuna ”Albin”, sillä kaudet 2014–2018 SalPassa pelannut Albijon Muzaci palaa ”Joutseniin”.

26-vuotias Muzaci onkin juuri sitä, mitä SalPa tarvitsi eli vahvarakenteinen, röyhkeä ja jaksava hyökkääjä, jonka vahvuudet ovat ennen kaikkea pallottomassa pelaamisessa. Muzaci pelasi parhaat ottelunsa SalPassa Tommi Pikkaraisen päävalmentajakaudella 2018, jolloin SalPa prässäsi korkeammalta ja kovempaa kuin koskaan ennen (tai sen jälkeen).

Kaiken tämän päälle Muzaci tuntee SalPan ja SalPa tuntee Muzacin eli paketti ei sisällä yllätyksiä. SalPan taustayhtiön toimitusjohtaja Tero Karinti myöntää, että Muzacin SalPa-taustalla oli merkitystä.

– Se oli ehdoton bonus. Meidän (rekrytointi)politiikassa salolainen tai kotimainen pelaaja menee ulkomaalaispelaajan edelle ja Albihan on tavallaan salolainen.

Muzaci ei ollut kuitenkaan SalPan hankintalistan kärjessä, mutta kun neuvottelut muiden seurojen (ml. TPS) kariutuivat ja yhteys SalPaan oli auki, päätös syntyi nopeasti.

– Albi tuli meille maanantaina treeneihin ja vakuutti heti, Karinti kertoo.

Kosovossa syntynyt ja neljän kuukauden ikäisenä Suomeen perheineen muuttanut Muzaci tuli SalPaan keväällä 2014 silloisen päävalmentajan John Allenin löytönä.

KaaPo-kasvatti löi itsensä välittömästi läpi Kakkosessa. Muzaci pelasi kausina 2014–2018 SalPassa 93 ottelua Kakkosta ja teki 26 maalia. Muzaci on SalPan edustusjoukkueen kaikkien aikojen maalipörssissä sijalla 14 yhden maalin seuralegenda Juha Halosen edellä.

Salosta Muzacin jatkui Turun Palloseuraan, jossa Muzaci pelasi yhden kauden Veikkausliigaa (19 ottelua/1 maalia) ja kolme kautta Ykköstä (66 ottelua/17 maalia).

Eli Muzaci ei pelkästään tunne SalPaa, hän tuntee myös Ykkösen.

SalPa kohtaa lauantaina harjoitusottelussa Honka Akatemian. Ottelun suurin mielenkiinto on uusiseelantilaishyökkääjä Gianni Bouzoukisissa, jonka on todistettava olevansa sopimuksen arvoinen. Bouzoukisin mahdollisen sopimuksen lisäksi SalPa on hankkimassa vielä yhtä laitapelaajaa.

Ykkönen alkaa SalPan osalta 15. huhtikuuta eli kuuden viikon kuluttua kotiottelulla Järvenpään Palloseuraa vastaan.

Harjoitusottelu SalPa–Honka Akatemia lauantaina Urheilupuistossa kello 14.

Albijon Muzaci hankittiin SalPaan ensisijaisesti työmieheksi. (Kuva: SalPa)