
Salon kansalaisopiston opiskelijat esittelevät osaamistaan kevään ja kesän aikana ympäri Saloa. Tämänvuotisen Kevätfestivaalin kattauksessa on musiikkia, sanataidetta, tanssia, teatteria sekä kädentaitojen ja kuvataiteen näyttelyitä.
Näyttelykevään aloittaa kalligrafian näyttely, joka aukeaa Salon pääkirjastossa 27. maaliskuuta. Reilua viikkoa myöhemmin 4. huhtikuuta alkaa kiertävän kuvataidekoulun näyttely Suomusjärven kirjastossa.
Kevään vilkkain näyttelyviikko osuu viikolle 17 (24.–30. huhtikuuta). Silloin on avoinna Piritan taidetalon kevätnäyttely, jossa on esillä laajasti eri tekniikoilla toteutettuja oppilastöitä. Myös Perniön kirjastossa on viikolla 17 pieni kevätnäyttely.
Kädentaitokurssien keskustan päänäyttely on tänä keväänä näyteikkunoissa Hämeentie 9:ssä Helenankadun puolella. Ikkunanäyttelyssä esitellään teknisten töiden, tekstiilitöiden sekä muiden kädentaitokurssien tuotoksia. Näyttely alkaa 22. huhtikuuta.
Opiston päätoimipaikan (Ylhäistentie 2) aulaan tehdään pienempi kooste kädentaitokurssien tuotoksista. Aulanäyttely aukeaa 21. huhtikuuta.

Joka toinen vuosi järjestettävä Estradi on meidän! -festivaali pidetään 26.4.–28.5. Ohjelmistossa on niin uutta näytelmäkirjallisuutta kuin klassikkodraamaa ryhmälähtöisiä esityksiä unohtamatta.
Kevään ensimmäinen ensi-ilta Olkaa hiljempaa! – Tarinoita typeristä aikuisista on hulvaton teos, jossa tuodaan esiin erilaisia kompastuskiviä lasten ja nuorten sekä aikuisten välisessä vuorovaikutuksessa.
Toukokuun alussa Näkkärin valtaa koko perheen vauhdikas musiikkiteatteriesitys, jossa perinteinen isoäidin rooli heitetään romukoppaan. Mummoni on pankkirosvo -esityksen on Teemu Saarisen lastenkirjan pohjalta dramatisoinut Reetta Vehkalahti.
Bernarda Alban talo on espanjalaisen Federico García Lorcan tragedia, joka kertoo leskeksi jääneestä äidistä ja tämän viidestä tyttärestä. Esitys on aikuisten teatteritaiteen perusopetuksen opiskelijoiden lopputyö, ja sen ohjaa Sarika Lipasti. Ensi-ilta järjestetään kansalaisopiston teatteriluokassa 9. toukokuuta.
Entisaikaan Lukkarinmäessä on Salon historiaan pohjautuva esitys, jossa matkataan 1800-luvun puolivälistä 1940-luvun alkuun. Lukkarimäki-teemaisen riehan esiintyjinä viihdyttävät aikuisten teatteritaiteen perusopetuksen 1. vuoden opiskelijat. Liikkuva esitys on osa 20. toukokuuta järjestettävää Lukkarinmäki-tapahtumaa, ja se alkaa Siniseltä talolta (Rummunlyöjänkatu 2) päättyen Kivimiehenpuistoon.
Tanssitaiteen opiskelijat esiintyvät kevään tanssinäytöksessä lauantaina 29. huhtikuuta tanssiopettajiensa Sirje Laukkanen-Garzan ja Nina Andströmin johdolla.

Musiikinopiskelijoiden esitykset alkavat Pergolesin Stabat Mater -esityksellä Perttelin kirkossa 25. maaliskuuta. Pianisteilla on oma pianotuokionsa 1. huhtikuuta opiston päätoimipaikassa.
Perniön uudella Kirkonkylän koululla järjestetään useita musiikkiesityksiä. Ohjelmistossa on esimerkiksi Kotisoittajien Tangoja naisille (13. huhtikuuta), Laulajien kevät -matinea (27. huhtikuuta) ja opiston kevätkonsertti (28. huhtikuuta).
Karaokelaulajien kevätesitystä pääsee seuraamaan maanantaina 17. huhtikuuta kulttuuritila Näkkärissä. Perniön mieskuoron 90-vuotisjuhlakonsertti on vuorossa Perniön yhteiskoululla 23. huhtikuuta.
Kevätfestivaalin tarkempia aikatauluja löytyy Salon kansalaisopiston nettisivuilta.