
– Ei täällä ainakaan ole ahdasta. Täällähän on hyvin tilaa, totesi Kerli Aarde tutkiessaan torstaiaamuna Salon sairaalan kahvilan keittiötiloja.
– Minäkin kuvittelin tämän pienemmäksi, myönsi Jonna Lehto.
Lehto ja Aarde ovat pyörittäneet viime syyskuusta lähtien Salon Tehdaskadulla lounasravintola KJ Köökkiä. Salon sairaalan kahvilaan haetaan parhaillaan yrittäjää, ja kaksikko on kiinnostunut myös siitä.
– Kahvila on ollut ajatuksissamme siitä lähtien, kun se meni kiinni, Aarde kertoo.

Salon sairaalan kahvila on ollut suljettuna koko alkuvuoden eli siitä lähtien, kun Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) aloitti toimintansa vuodenvaihteessa. Runsas viikko sitten Varha avasi palveluntuottajan haun kahvilaan. Haku on auki 31. maaliskuuta asti.
Eilen torstaina klo 9–11 kaikki asiasta kiinnostuneet saivat mennä tutustumaan kahvilan tiloihin, ja yhteensä mahdollisia hakijoita kävi paikalla seitsemän. Tiloja esitteli Kati Kankare Varhan ruokapalveluista.
– Tämä on herättänyt runsaasti kiinnostusta. Haemme samaan aikaan palveluntuottajaa myös Turkuun, Ruusukorttelin hyvinvointikeskuksen kahvilaan, ja Salon sairaalan kahvila on kiinnostanut enemmän, Kankare sanoo.
Tiloihin tutustuvat yrittäjät halusivat nähdä erityisesti kahvion laitteet ja varustetason.
– Täällä on aiemmin hyödynnetty pitkälti raakapakasteita, Kankare kertoi.
Kankare sai vastata muun muassa kysymykseen siitä, voiko tiloihin tuoda omia koneita, sillä silloin kahvilan valikoimaa voisi laajentaa? Entä voiko kahvilan asiakastiloja freesata?
– Uskon, että muokkaaminen on mahdollista, hän arveli.
Varhan toiveissa on, että kahvila olisi avoinna arkisin noin klo 7.30–15.30 sekä viikonloppuisin. Kahvilatuotteiden lisäksi yrittäjältä toivotaan myös kevytlounasmahdollisuutta, kuten keittoa tai salaattia, sekä kokoustarjoiluiden tuottamista sairaalan yksiköille.
Yrittäjäehdokkaita kiinnosti kuulla kahvion asiakaskunnasta ja käyttöasteesta.
– Kahvion käyttö on hyvin aamupäiväpainotteista. Toiminta on ollut Salon terveystoimen pyörittämää, ja vuosimyynti on ollut noin 300 000 euroa. Hinnat ovat olleet kohtalaisen edulliset. Tämä ei ole ollut niinkään bisnes, vaan palvelu, Kankare kertoi.
Kahvilan palveluntuottajiksi hakevilta edellytetään vapaamuotoisia liiketoimintasuunnitelmia. Lopullisen päätöksen tekee niiden perusteella Varhan valintatyöryhmä.
– Hakijat arvioidaan nopeasti, että kahvila saadaan mahdollisimman pian toimintaan, Kankare vakuutti.

Jonna Lehto ja Kerli Aarde aikovat hakea kahvilayrittäjiksi. He suunnittelevat, että voisivat hyödyntää Tehdaskadulla sijaitsevia tilojaan, joissa he leipovat ja valmistavat KJ Köökin ruuat ja kahvilatuotteet.
– Voisimme tuoda sieltä kahvilaan itse leivotut leivonnaiset ja sämpylät. Myös kevyt lounas olisi helppo tehdä siellä ja tuoda tänne, he miettivät.
Itse leivottuja tuotteita toisivat sairaalan kahvilaan myös Salon Vilhonkadulla sijaitsevan Kahvila Wilhelmiinan yrittäjät Taina Häkkinen ja Ismo Peltomaa. Hekin katsastivat tiloja mielenkiinnolla.
– Tämä on kiinnostava kohde. Tykkään, kun tämä on niin siisti, Häkkinen sanoo.
– Kyllä tämä olisi mielenkiintoinen projekti. Ja asiakkaita varmaan riittää, Peltomaa pohtii.
He lähtivät kotiin hauduttelemaan asiaa.
– Mietin vielä yhden yön. Jos otamme tämän nykyisen kahvilamme lisäksi, täytyy miettiä omaa jaksamista. Ja jostain olisi löydettävä myös ainakin kaksi työntekijää, Häkkinen huomauttaa.
Myös salolainen Janne Perho tutkaili kahvion tiloja tyytyväisenä näkemäänsä. Hän on jo päättänyt hakea kahvilan yrittäjäksi.
– Tämä on mielenkiintoinen paikka, ja asiakaskunta on valmiina, hän kommentoi.
Perholla on takanaan parinkymmenen vuoden kokemus kahvilatyöstä. Tällä hetkellä hän toimii leipomon edustajana, mutta vakituinen työ puuttuu.
– Etsin itselleni työtä. Minä näen tässä paikassa paljon mahdollisuuksia, hän summasi.
Miksi tämä asia on nyt tullut vaiheeseen, jossa sen olisi pitänyt olla viime syksynä, jopa pienemmällä julkisuudella? Halusuko harhan johto julkisuutta tekemisilleen, jos niin oliko tapa oikea? Valintaprosessin kestosta ei ole tieto, joten syksyllä labrassa ja muissakin paikoissa asioivat saattavat saada kahvit, odottaessaan seuraavaa aikaansa.