– Kerran ajattelin, että voisin kai hieman olla eläkkeelläkin, mutta ei siitä sitten mitään tullut, naurahtaa Irma Lehtonen.
Perttelin Hähkänällä asuva Lehtonen täyttää tänä vuonna 75 vuotta, mutta ikä ei estä häntä olemasta vielä täysillä viikkotunneilla kiinni työelämässä. Lehtonen tekee sosiaalityöntekijän viransijaisuutta Varhassa ja on kutsumusalallaan.
– Minulla on vahva palo sosiaalityöhön. Tosiasia on myös se, että kelpoisista työntekijöistä on iso pula.
Lehtonen on tehnyt monipuolisen uran ympäri Suomen, pääosin Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Hän aloitti keittiöapulaisena, teki töitä emäntänä, hätäkeskuksessa ja työhallinnossa. Lopulta Lehtonen päätyi sosiaalityön pariin.
– Parasta työssäni on asiakkaiden kanssa käydyt keskustelut ja heiltä saatu palaute. Kun pääsee konkreettisesti auttamaan, se motivoi.
Irma Lehtonen ei ole missään kohtaa uransa aikana törmännyt ikärasismiin.
– Ja onhan meidän maamme presidenttikin täysillä työelämässä. Meillä on vain kuukausi ikäeroa, nauraa Lehtonen.
Ikä on Lehtosen mukaan tuonut työntekoon tiettyä malttia ja ymmärrystä, vaikka työ on ajoittain myös henkisesti raskasta.
– Välillä tuntuu siltä, että meitä ei kohdata ammattilaisina, vaan osaamistamme lytätään. Näihin tapauksiin törmää erityisesti niissä tapauksissa, mitkä viedään käräjäoikeuteen asti, sanoo lastensuojelun parissa työskentelevä Lehtonen.
Kaikesta huolimatta Lehtonen näkee työn tekemisessä vielä eläkeiässä paljon hyviä puolia ja kannustaa siihen myös muita.
– Työnteko pitää virkeänä. Etenkin silloin kun on oikealla alalla, työnteko voi olla todella antoisaa.
Kun tekee työtä vanhuuseläkkeellä, saa samaan aikaan sekä eläkettä että palkkaa. Lehtoselle kertyi eläkettä 68-vuotiaaksi asti. Mikäli käy töissä eläkkeellä, tarvitsee kaksi verokorttia, toisen eläketuloa ja toisen palkkatuloa varten.
Joillekin hyvä vaihtoehto voi olla työskentely satunnaisesti, esimerkiksi kevytyrittäjänä. Kokopäivätyötä tekevä Lehtonen ei voi olla kritisoimatta sitä, miten ison osan verotus haukkaa hänen palkastaan.
– Veroa menee 42 prosenttia. Se ei varmasti motivoi kovinkaan monia, mutta itselleni raha ei työssäni ole ratkaisevin. Teen työtä täydestä sydämestäni ja viihdyn siinä.
Lehtosen mukaan yliopistojen sisään otettavien opiskelijoiden kiintiöt ovat riittämättömät sosiaalityöntekijätarpeeseen nähden. Tämän vuoksi hän kehitti 2010 silloisessa Perusturvakuntayhtymä Karviaisessa työskennellessään idean oppimisklinikasta. Sosiaalityön oppimisklinikka on yhä toiminnassa.
– Opiskelijat opiskelevat joko yliopistossa tai avoimessa yliopistossa, mutta oppimisklinikalla tuetaan sosiaalityön perus-, aine- ja syventäviä opintoja suorittavia työntekijöitä usealla eri tavalla, kuten erilaisilla luennoilla ja henkilökohtaisten opetussuunnitelmien laatimisella. Oppimisklinikan tuella on valmistunut jo monta kymmentä maisteria. Hyvinvointialueiden kannattaisi ottaa tästä mallia, tuumii Lehtonen.
Lehtosen oma opintie on ollut värikäs ja monipuolinen. Hänen pohjakoulutuksensa oli kansakoulu ja ammattikoulun laitoskeittäjälinja. Seuraavaksi Lehtonen opiskeli töiden ohella iltaoppikoulussa ja sitten kauppaoppilaitoksessa.
– Myöhemmin minua alkoi kiinnostamaan sosiaalityö ja pääsin opiskelemaan sosiaalipolitiikkaa Tampereen yliopistossa. Aloin kiinnostumaan tieteellisen tekstin tuottamisesta ja niinpä suoritin 50-vuotiaana työn ohella valtiotieteen maisterin tutkinnon pääaineena sosiaalityö.
Lehtosen opinnot eivät kuitenkaan jääneet siihen, sillä 2015 hän väitteli tohtoriksi Helsingin yliopistossa. Lehtonen keskittyi väitöksessään siihen, miten biseksuaalisuus näkyy parisuhteissa.
– En voinut opiskella silloin, kun olisi ollut sen aika, koska perheelläni ei ollut rahaa kalliiseen oppikouluun. Vanhempani kuitenkin kannustivat aina opintojen pariin, ja niinpä olen aina sinnikkäästi opetellut uusia ja haastaviakin asioita. Se on pitänyt mielen virkeänä.
Lehtosen into opiskeluun on siirtynyt äidinmaidon mukana myös perheen ainoaan poikaan, Miikkaan, joka Lehtosen mukaan on aina myös ollut nenä kiinni kirjassa.
– Väittelimme samoihin aikoihin tohtoreiksi. Poikani Miikka kauppatieteiden alalta ja minä sosiaalityön tutkimuksen alalta. Tohtorinhattu maksoi monta sataa euroa, mutta saimme hattukaupasta paljousalen, nauraa Lehtonen.
Into opiskeluun, uuden oppimiseen ja työn tekemiseen elää Lehtosessa vahvasti yhä. Työpäivien vastapainoksi hän kutoo sukkia, hoitaa omakotitalon askareita yhdessä miehensä Harrin kanssa ja kirjoittaa tieteellisiä artikkeleita.
– Niitä aion kirjoittaa lisää sitten joskus kun jään pois työelämästä. Vielä en osaa sanoa koska, miettii Lehtonen.
