Syyte: Salolainen ex-liikemies ajoi vaimon katumaasturilla poikansa päälle

0
Törkeän ryöstön ehdottoman vankeusrangaistuksen pituus on yleensä kahdesta neljään vuotta. Kuva: SSS-arkisto/Tatu Gustafsson

Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa on luettu syytteet salolaiselle isälle, joka syyttäjän mukaan ajoi autolla aikuisen poikansa päälle. Poika yritti väistää hyppäämällä nelivetoisen katumaasturin konepellille.

”Menettelyn varsin todennäköisenä seurauksena on ollut vaikea ruumiinvamma tai hengenvaarallinen tila”, syyttäjä totesi Turun oikeustalossa torstaina.

Syyttäjän mukaan poika oli ollut auton ja talon välissä. Katumaasturin keula oli osunut pojan sääriin, ja hän oli valunut osittain auton alle. Isä oli sen jälkeen peruuttanut, mutta yrittänyt ajaa poikansa päälle vielä uudestaan.

Isä oli syyttäjän mukaan kaasutellut omakotitalon pihalla, törmäillyt terassikalusteisiin, viljamakasiiniin ja salolaisen taksin avoinna olleeseen etuoveen. Taksinkuljettaja oli juuri ehtinyt nostaa jalkansa sisäpuolelle ennen törmäystä.

Poliisin kuulusteluissa isä myönsi olleensa kiihtyneessä mielentilassa, mutta kiisti ajaneensa päin poikaansa. Hän tunnusti kuitenkin ajaneensa autolla reippaasti ja pujotelleensa paikalla olleiden vieraiden välistä. Syyttäjä näki, että ainakin kolme vierasta oli ollut vaarassa jäädä auton alle.

Poika selvisi vähin vammoin. Tapahtumista on aikaa kaksi ja puoli vuotta.

Syyttäjä vaatii kuusikymppiselle isälle vähintään yhdeksän kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta törkeän pahoinpitelyn yrityksestä sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Isä on tunnettu takavuosien liikemiehenä.

Uudenkarhea Mercedes-Benz oli äidin.

Käräjäoikeus antaa tuomion myöhemmin kansliasta.