Vanhuus vituttaa valmistuvaa kuvataiteilijaa – kokonaisen uran maankäytön suunnittelussa tehnyt diplomi-insinööri aloittaa uudessa ammatissa

Miksi sitä kaunistelemaan tai kieltämään? Vanhuus vi-tut-taa, sanoo Elise Lehikoinen.

Täyden työuran kaavoituksen ja maankäytön parissa tehnyt nainen valmistuu toukokuussa kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta. Nuorten keskellä neljä vuotta opiskellut Lehikoinen prosessoi vanhuutta taiteessaan, mutta ei halua olla mikään vanhuuden esimerkki.

– Ikäänsä ei kuitenkaan pääse pakoon. Kremppoja tulee lisää. Mahdollisuudet tehdä ja kyvyt toteuttaa vähenevät. Kuolema lähenee väistämättä, Lehikoinen toteaa.

Hän myöntää, että pelottaa. Sekin vituttaa.

Valmistuvien näyttelyssä esillä olevassa omakuviensa sarjassa Lehikoinen käsittelee aikaa, taideteosten ikuisuutta, katoavaisuutta ja kuolemaa. Perinteisesti arvokkaan taiteen lähtökohtana on ollut pitkä säilyvyys: materiaaliksi on valittu kiveä ja metallia, kun patsaiden kuvaamille ihmisille on haluttu antaa ikuinen elämä.

Opinnäytetyössään Lehikoinen käsittelee taiteellista työprosessia vanhusvireellä ja vanhuuden näyttäytymistä taiteessa. Vanhoja ihmisiä ei juurikaan näy teosten pääosissa.

– Vanhuksia on lähinnä omakuvissa ja taiteilijoiden vanhemmistaan tekemissä maalauksissa, Lehikoinen huomauttaa.

Nummella syntynyt Elise Lehikoinen lähti Helsingin yliopistoon opiskelemaan yleistä historiaa. Pitkän matematiikan lukiossa lukenut humanististen tieteiden kandidaatti tuumasi, ettei hänestä tule opettajaa, haki teknilliseen korkeakouluun maanmittauslinjalle ja alkoi lukea yhdyskuntasuunnittelua.

Diplomi-insinööriksi valmistuttuaan Lehikoinen työskenteli Joutsenossa, Ilmajoella ja Ruokolahdella, josta muutti Somerolle vuonna 2000. Aviomies teki Salossa töitä syyttäjänä ja Elise Lehikoinen sai Somerolta maankäyttöinsinöörin paikan. Kolmen vuoden päästä hän siirtyi Salon kaavoitusinsinööriksi. Vuonna 2009 hän sai Naantalin kaupungin maankäyttöpäällikön viran.

– Olin aina saanut hyvät numerot kuvaamataidossa, ja kiinnostus taiteisiin iti minussa. Joskus nuoruudessa pyrin Ateneumiin, historiaa lukiessani kävin Porthanian piirustustunneilla.

Harrastus jäi kuitenkin kymmeniksi vuosiksi, kunnes Elise Lehikoinen lähti ex-miehensä kanssa Tallinnan kesäyliopistoon vuonna 2007.

– Mies opiskeli kieliä ja minä kuvataiteita. Taidot palautuivat nopeasti ja sain kiinni juonesta. Se ratkaisi paljon, että opettaja kannusti jatkamaan.

Lehikoinen kävi Someron ja Salon kansalaisopistojen kursseilla, liittyi Turun Sunnuntaimaalareihin ja suoritti avoimessa yliopistossa Lapin yliopiston taiteen perusopinnot ja aineopinnot. Hän jäi eläkkeelle, kun pääsi vuonna 2019 Turun ammattikorkeakoulun taideakatemiaan.

– Opiskelu on kokopäivähommaa ja halusin paneutua siihen. Koin olevani todella etuoikeutettu saatuani opiskelupaikan.

Elise Lehikoinen miettii, että olisi hän voinut tehdä ratkaisunsa muutamaa vuotta aiemminkin.

– Taiteilijana pystyn toteuttamaan sellaisia persoonallisuuteni piirteitä, joita viranhaltijana en pystynyt. Tunsin loogisen ajattelun omakseni, mutta myös tunteet ovat minulle tärkeitä. Arvostan sellaisiakin tietolähteitä kuin intuitiota ja kokemuksellisuutta.

Lehikoinen tuntee, että voi hyödyntää herkkyyttään luonnikkaammin taidetta tehdessään.

– Vaikka olin hyvin motivoitunut työhöni kaavoittajana. Se oli mielekästä ja mielenkiintoista, mutta työssä joutui käsittelemään monia ristiriitoja. Mitään asiaa ei saanut kovin nopeasti läpi monitasoisessa organisaatiossa, jossa asiat kulkevat sekä viranhaltijoiden että luottamushenkilöiden kautta.

Lehikoinen toteaa, että kaavoittajan työssä päämäärinä olivat aina kehitys ja kasvu.

– Muistan, miten Somerollakin vastustin jotain poikkeuslupaa sillä perusteella, että poikkeaminen estäisi jonkun tulevaisuuteen liittyvän suunnittelun. Oletuksena oli, että Someron kasvu jatkuu ikuisesti, hän naurahtaa.

Lehikoinen kehuu opiskelun mahdollistaneen työskentelyn myös valokuvien, videon ja äänen kanssa. Niihin hän ei olisi paneutunut, jos olisi vain itsekseen jatkanut maalaus- ja piirustusharrastustaan. Nyt hän on innostunut muun muassa huokausten käyttämisestä taiteessa ja taideteoksissa.

Turun Taiteilijaseuran näyttelyssä esillä olleeseen HUH-teokseen Lehikoinen oli äänittänyt taiteilijoiden huokauksia qr-koodien takaa puhelimella kuunneltaviksi.

– Taide on nykyään paitsi käsillä tekemistä myös tietotekniikkaa. Niitä taitoja olisi hyvä kehittää, sillä ne tarjoavat mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

Lehikoinen opettelee monenlaisia tekniikoita, mutta kokee, että taiteessa ei arvosteta monipuolisuutta. Hän on tehnyt maalauksia, piirustuksia, grafiikkaa, ympäristöteoksia, installaatioita ja uutena myös pronssivalua.

Pronssiveistos kuuluu myös omakuvien sarjaan, joka on parhaillaan esillä kuvataiteilijaksi valmistuvien näyttelyssä Turussa. toinen töistä koostuu valosta ja kolmas kasveista. Kasvityöhön Lehikoinen on tehnyt makaavan ihmishahmon krassista ja rairuohosta.

– Joku on nähnyt siinä kannanoton poliittiseen väkivaltaan ja todennut, että maa tietää totuuden, vaikka tekijää ei saataisi selville. Minulle kasvit merkitsevät elämää ja elämän kiertokulkua. Taiteessa on ihanaa, että jokainen tulkitsee sitä omalla tavallaan ja kaikki saavat siitä omat elämyksensä, Lehikoinen hehkuttaa.

– Nautin siitä, että taideteoksessa on joku yllätys, joka saa ajattelemaan uudella tavalla ja voi antaa oivalluksen.

Sattumalla on aina ollut iso rooli Elise Lehikoisen töissä.

– En anna valtaa sattumageneraattorille, mutta hyödynnän sattumaa. Valitsen itse ne sattumat, joita käytän.

Elise Lehikoinen aikoo juhlia valmistumistaan pitämällä lomaa. Sen jälkeen hän alkaa vähitellen etsiä näyttelypaikkoja saadakseen teoksiaan esille.

– Tavoitteena on saada töitä näytille jo syksyksi, mutta pääpaino on ensi vuoden keväässä ja kesässä.

Elise Lehikoinen Turun Taideakatemian valmistuvien näyttelyssä NYTT 2023 Taiteen talossa (Nunnankatu 4, Turku). Avoinna 2. huhtikuuta asti ke–pe klo 12–18 la–su klo 12–16.

KUVATAITEILIJAKSI

Elise Lehikoinen

• Syntyi vuonna 1953 Nummella, joka nykyisin kuuluu Lohjan kaupunkiin.
• Kirjoilla Naantalissa, mutta asuu puolet vuodesta entisessä kodissaan Somerolla.
• Hum.kand. Helsingin yliopistosta 1977, diplomi-insinööri teknillisestä korkeakoulusta 1981. Valmistumassa kuvataiteilijaksi Turun Taideakatemiasta 2023.
• Pitänyt yksityisnäyttelyjä Somerolla, Naantalissa ja Turussa vuodesta 2013. Osallistunut yhteisnäyttelyihin vuodesta 2012.
• Seurustelee. Kolme aikuista lasta, kolme lastenlasta.
• Motto: Sattuma suosii valmistautunutta mieltä.