Varpu Saari osoittaa uudessa näyttelyssään, että käsillä voi tehdä vaikka rokkareita

0
Varpu Saari on valinnut näyttelynsä nukkehahmoiksi rokkareita, joilla on tunnistettavat piirteet. Alice Cooper innosti hänet tekemään nuken ja käärmeen lisäksi hattuja. Kuva: SSS/Talvikki Salin

Pertteliläinen Varpu Saari on erikoistunut käsitöihin, jotka saavat katsojan hymyilemään ja hieraisemaan silmiään.

Viime syksynä hän piti kahvila-puoti Muffiinassa ensimmäisen käsityönäyttelynsä, jonka pääosassa olivat Toisen maailmansodan ajoneuvot ja Tähtien sota. Näyttely sai perheitä liikkelle monen sukupolven voimin ja myös opettajia koululuokkineen.

Nyt Saari on avannut samassa paikassa toisen näyttelynsä, jonka inspiraationa ovat rocktähdet.

– Näyttely sai alkunsa kun luin lehdestä, että rockmusiikkia ei enää kuunnella samalla tavalla kuin ennen. Minä olen elänyt rock ’n’ roll -aikakauden, johon sisältyi Vietnamin sotineen myös paljon kantaaottavuutta. Myös nelikymppiset lapseni ovat eläneet rockin aikakaudella. Se on ollut meille paljon muutakin kuin musiikkia, hän pohtii.

– Olen lukenut myös, että jokainen sukupolvi haluaa erottua musiikilla vanhemmasta sukupolvesta. Minä en valitettavasti saa nykymusiikista mitään irti, mutta se johtuu siitä, että olen seitsemänkymppinen ja elänyt eri aikakaudella.

Kiss on kova vaikka nukkeinakin. Kuva: SSS/Talvikki Salin

Saari on harrastanut maalaamista ja käsitöitä koko ikänsä. Myös musiikki on aina ollut hänelle tärkeää.

– Hengittämisen jälkeen tärkeintä, mutta vain kuuntelijana, hän korostaa.

Rockyhtyeet ovat tulleet Saarelle vielä läheisemmiksi hänen poikansa Johannes Saaren työn vuoksi. Tämä pyöritti rockyhtyeitä kuljettanutta yritystä, ja tällä hetkellä hän on Portion Boysin bussikuskina.

– Kerran on soitettu äidillekin, että pääsetkö kuskaamaan. Niinpä kyyditsin ruotsalaisen Arch Enemyn Pietariin, Varpu Saari muistelee.

Tähdet, tähdet -näyttelyynsä Saari on tämän talven aikana loihtinut sekä rocktähtiaiheisia maalauksia että käsitöitä. Lisäksi esillä on monenlaista musiikkiaiheista rekvisiittaa, jota kaikkea saa rauhassa tutkia. Kaikki luettava on tuotu luettavaksi ja levyt kuunneltaviksi. Näyttelyssä saa istua ja viettää aikaa, Saari kannustaa.

Maalausten aiheina ovat muun muassa Iron Maiden, Bob Marley ja Leonard Cohen.

– Leonard Cohen on ihan mielimieheni. Tässä maalauksena aiheena on kappale Dance Me to the End of Love, joka saa aina kyyneleet silmiini, kun kuulen sen, Saari kuvailee.

Nukkehahmot hän on näpertänyt muun muassa Kissistä, Beatlesista, Princestä, Alice Cooperista, Elviksestä, Hectorista, Remusta, Neumannista ja salolaisesta Vaavi-yhtyeestä.

– Olen valinnut nukeilleni esikuviksi tyyppejä, joilla on tunnistettavia piirteitä. Prince on oikein elämäni suosikki. Kun elokuva Purple Rain tuli, minulla oli kaikki Prince-farkkutakit ja -pinssit. Lapset sanoivat silloin, että äiti, ainakaan vanhempainiltaan et noita laita, Saari nauraa.

Beatles ja ikoninen keltainen sukellusvene. Kuva: SSS/Talvikki Salin

Saari on tehnyt nukkehahmot Das-muovailumassasta ja ommellut niille vaatteet. Lisäksi hän on virkannut ajoneuvoja, kuten Elviksen vaaleanpunaisen Cadillacin, Remun kultaisen Volvon ja Beatlesin Yellow Submarinen. Niiden sisällä on pahvia ja Finnfoamia.

– Tätä Sannin keikkabussia voi käyttää vaikka tyynynä – sen sisällä on superlonia, Saari toteaa ja esittelee kirkkaan vihreää virkattua bussia.

Bussin kylkeen Saari on kirjonut ristipistoilla kuvan, joka on samanlainen kuin Sannin keikkabussin kyljessä oikeasti oleva teippaus.

– Olen käyttänyt näiden tekemiseen monia perinteisiä käsityötekniikoita: virkkaamista, neulomista, kirjontaa… Haluan töilläni laajentaa käsitystä siitä, mitä perinteisillä käsityötekniikoilla voidaan tehdä, hän sanoo.

Saari itse harppasi isoäidinneliöiden virkkaamisesta ajoneuvojen virkkaamiseen kaksi ja puoli vuotta sitten. Silloin hänen poikansa Johannes, joka on kiinnostunut Toisen maailmansodan ajoneuvoista, pyysi äitiään virkkaamaan panssarivaunun. Niinpä Saari tarttui virkkuukoukkuun. Metalliset yksityiskohdat hän kähvelsi radioamatöörimiehensä varastoista.

Prince vei palan Varpu Saaren sydämestä, kun hän näki elokuvan Purple Rain. Kuva: SSS/Talvikki Salin

Kun ensimmäinen kokeilu onnistui, pojalta alkoi sadella lisää ideoista. Saari virkkasi muun muassaMersun, jonka marsalkka Mannerheim sai lahjaksi Hitleriltä jahävittäjälentokone Mörkö-Moranen.Ne nähtiin hänen viimesyksyisessä näyttelyssään.

Pojan ehdotuksesta alkoivat syntyä myös Tähtien sota -aiheiset työt, joista on uudessakin näyttelyssä kaikuja. Jimi Hendrix ja Dawid Bowie nimittäin esiintyvät Saaren maalauksissa Tähtien sodan alienorkesterin säestäminä.

Myös sotakalustoa on edelleen mukana. Saaren uudessa näyttelyssä nähdään virkattuina Iron Maidenin levynkansista tuttu Spitfire-lentokone ja tankki sekä Sabaton-yhtyeen levynkansitaiteessa nähty tankki.

– En voi kokonaan lopettaa panssarivaunujen virkkausta senkään vuoksi, että eräs pikkupoika kerää tekemiäni panssarivaunuja. Hän tulee aina ostamaan niitä, kun olen myymässä töitäni Teijon Masuunin markkinoilla jouluna ja pääsiäisenä. Ainakin tiskin alla niitä on pidettävä, Saari hymyilee.

Tähdet, tähdet -käsityönäyttely Kahvila-puoti Muffiinan tiloissa (Ketomaankatu 2 B) 31. maaliskuuta saakka, avoinna ke–pe klo 12–17, la–su klo 12–16.

 

Näyttelyn nimiteos on maalaus Tähdet, tähdet, johon Varpu Saari on kätkenyt seitsemän suomalaista kappaletta. Löydätkö ne?